Joukkueen Flow, Totta vai tarua?

Teksti: 
Daley Nevantaus
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

"Jumaiainen tunne"     "Kuin aika pysähtyisi"     "Kaikkeen oli aikaa"    "Joukkueen saumaton toiminta oli kuin henkimaailmasta".
Tällaisia kuvauksia joskus kuulee joukkueurheilijan sanovan ja  joskus myös koko joukkue toistaa samaa. Yksilöurheilijan Flow-tilasta puhutaan paljon. Joukkueurheilussa on samankaltainen, mutta kollektiivinen, vähemmin puhuttu ilmiö.

YKSILÖN FLOW JA JOUKKUEEN FLOW

Omaa, sekä yksilö- että joukkueurheilua jo 45 vuotta tarkkaillutta silmää, miellyttää aina eniten, kun kentällä on "loistava joukkue". Arvostan toki joukkueen yksilösuorituksia, mutta nimenomaan joukkueen toimintaa tarkkailen itse. Silloin, kun joukkue toimii saumattomasti yhteen, tuloksen tekeminen näyttää ulkopuolisen katsojan silmissä helpolta ja miellyttävältä. Se ei toki joukkueen pelaajille välttämättä ole millään tavoin helppoa, mutta oleellista onkin, että loistava joukkue saa suorituksen näyttämään helpolta ja miellyttävältä, jopa yliluonnollisen kevyeltä. 
    Yksilöurheilussa puhutaan usein urheilijan huippusuorituksessaan saavuttamasta "Flow" -tilasta, jossa kysymys on aivoissa tapahtuvan kemiallisen reaktion aiheuttamasta ajan ja paikan tajun "hämärtymisestä" ja tunteesta, että oma suoritus on omassa kokemustodellisuudessa täysin helppo, luonnollinen ja siihen on riittävästi aikaa. Flowta on tutkittu paljon ja siitä tiedetään silti vähän, koska se kuitenkin saavutetaan vielä suhteellisen harvoin. Tai ainakin niin, että kun urheilija sen saavuttaa, sen havainnointi, tulkinta ja mittaaminen on äärettömän vaikeaa.
    Joukkueurheilussa olen 30 vuoden joukkuepelien harrastamisen, sekä valmentamisen, tuomaritoiminnan että itse aikanaan pelaajan näkökulmista kokenut samankaltaisen ilmiön, nimenomaan koko joukkueen tasolla. Jostain syystä joskus koko joukkue alkaa huippusuorittaa omalla parhaalla tasollaan ja ehkä vähän ylikin joko yhdessä tapahtumassa tai joskus jopa päivästä toiseen ja viikosta toiseen. Silloin ei siis puhuta Flowsta, koska Flow mielletään yksilökokemukseksi.

Silloin voitaisiin puhua vaikkapa hurmoksesta. Asiasta voisi käyttää vaikka sanaa transsi, mutta itse käytän mieluummin hyvää suomenkielistä sanaa "haltioituminen".
    Parhaimmillaan tämä joukkueen tila syntyy, kun joukkue ns. "syttyy", "leimahtaa", "elää hetkessä", "pelaa toisilleen" ja millä kaikilla termeillä asiaa voisikaan kuvata. Ehkä kaikilla niillä yhdessä. Silloin joukkueen pelaajista alkaa koko joukkueen toiminta tuntua äärettömän helpolta, tavoitteelliselta, merkitykselliseltä ja toiminnan fokus on täydellisesti tehtävässä, ottelun tai tapahtuman voittamisessa. Oli sitten kyse mistä joukkuelajista tahansa, tämä sama pätee. Myös sodassa taistelleet ryhmät ovat raportoineet vastaavista kokemuksista.

     Urheilussa - kaikessa urheilussa - on kyse omien fyysisten kynnysten ja kykyjen ylittämisestä. Tämä ymmärretään laajalti. Sitä ei kuitenkaan edelleenkään täysin ymmärretä, että näiden fyysisten kykyjen rajoille meneminen ja niiden ylittäminen vaatii nimenomaan HENKISEN KYNNYKSEN ylittämistä.
    Henkinen kynnys jollekin asialle - oli se sitten elämässä tai urheilussa - muodostuu omassa päässä. Ihminen päätyy elämänsä varrella kokemiensa pettymysten kautta aliarvioimaan omia kykyjään.
   "En tähän pysty. En tästä selviä. Minulla ei ole tähän tehtävään voimia tai osaamista". Tämän kaltaiset ajatukset pyörivät monen tavallisen tallaajan päässä päivittäin. Monelle urheilijallekin tällaisesta ajattelusta poispääsy on pitkän prosessin tulos. Tällainen ajattelu on osittain jopa kulttuurillinenkin kysymys.
    Suomessa kuulemme jo lapsena sananlaskut, esimerkiksi:
  "Kukas' kissan hännän nostaa ellei kissa itse"
"Ylpeys käy lankeemuksen edellä"
  "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa."
  Ja niin edelleen.

Asia on tietenkin täsmälleen päinvastoin. Joka kuuseen kurkottaa, se sinne myös pääsee. Ehkei ylimmälle oksalle, mutta kuitenkin kohtuullisen korkealle. Ylpeys käy menestyksen kanssa käsikynkkää. Kissan häntä pitääkin nostaa, että tulee huomatuksi.
Faktaa on ainakin se, että jos kiipeämään ei koskaan uskalla, niin on turha edes kurkottaa ylimpiä oksia. Ainakaan se, joka ei kurkota, ei pääse mihinkään.

Viime vuosina normaalin curlingin mies- ja naisjoukkueemme, tuolicurlingjoukkueemme, sekä nyt myös Mixed doubles -parimme Tomi Rantamäki ja Oona Kauste ovat näyttäneet, että huipulle pääsee. Työtä järjestelmällisesti tekemällä, jokaisen yksityiskohdan huomioimalla ja niitä yksi kerrallaan kehittämällä. Tulos on pelkkää priimaa ja silkkaa parhautta.

Heti perään on kysyttävä, millä resursseilla tämän kaltainen menestys on saavutettu? Mixed -paristamme toimittajan ymmärryksen mukaan molemmat toimivat tahoillaan pienyrittäjinä ja vain hyvin muodollista tukea olympiakomitealta curlingliiton kautta saaden. Mikä olisikaan tulos, jos myös Suomessa pelaajamme voisivat keskittyä vain urheiluun?
   Vastaus on itsestään selvä. silloin sekä mies- että nais- että doubles -joukkueemme kilvoittelisivat jatkuvasti maailman huipulla, kuten vaikkapa Thomas Ulsrudin miesjoukkue Norjasta.
   Sekä Tomi Rantamäki että Oona Kauste ovat ymmärtääkseni sellaisia urheilijoita, jotka eivät jätä kiveäkään kääntämättä harjoituksissa. Sanonta kivivertauksineen sopii oivallisesti nimenomaan curlingiin. Kiveäkään ei jätetä kääntämättä. Tomi Rantamäki on myös ymmärtääkseni kehittänyt omaa lajiosaamistaan pitkällisellä ja säännöllisellä lajin tilastoinnilla, kehittänyt tekniikoita - mm. myyttisen kivilingon - kivien analysointiin sekä hyödyntänyt muutenkin teknologiaa harjoittelussaan.
   MM-kisojen selostuksissa ihmeteltiin useasti Tomin käyttämää erikoista harjatekniikkaa. Minulla ei ole asiaan sen kummempaa teknistä lisättävää. Lienee kuitenkin todettava, että tulostaulu näyttää, että muista poikkeava harjaustekniikka ei ainakaan huononna tuloksia. Myös paneutuminen vastustajien tilastoihin, urheilijan ravintoon ja urheilijan fysiologiaan, monen muun asian ohella ovat ainakin allekirjoittaneelle luoneet kuvan asiaansa täysillä paneutuvasta urheilijasta.
   Myös Oona Kausteen kehonkielestä huokui nyt itsevarmuus, jonka lienee vahvistanut teräsbetoniseksi taannoinen naisten EM-pronssimitali. Nyt tuntuu siltä, että mitä kuumempi paikka, sitä kylmähermoisempaa on Oona Kausteen viimeisten kivien heittäminen. Unohtamatta toki sitä, että joukkue ja pari kuitenkin kokonaisuutena sen heiton toteuttaa, oli Oonan suorittmainen suorastaan suomalaisen, keväisen raesateen jääkylmää.

Pääsemme takaisin alkuun, siis siihen hurmokseen, haltioitumiseen. Nyt nähdyissä kisoissa parimme Oona Kauste - Tomi Rantamäki ylsi useissa peleissä todelliseen hurmokseen, kollektiiviseen joukkueen "pilveen", jossa tärkeimmät heitot tuntuivat onnistuvan yhä uudestaan ja uudestaan. Olkoon vaikka transsia, olkoon vaikka flowta, olkoon vaikka hurmosta. Joka tapauksessa se oli huippusuorittavaa, tarkkaa, sisukasta ja suomalaisen pragmaattista joukkuepeliä joka tapauksessa.
Voi vain toivoa, että Curlingliitto ja olympiakomitea helpottaisivat kaksikon valmentautumista kohti PjongChengiä myös rahallisesti, jolloin kaksikko voisi treenata huolettomammin ainakin tärkeimmät kuukaudet ennen kisoja. 

Pelkästään esiintyminen kisoissa on kuitenkin jo voitto. Heille itselleen urheilijoina se lienee suurin mahdollinen unelma ja hieno saavutus se on itsestään selvästi myös suomalaiselle curlingille.
Ja palatakseni alkuun. Se on helpon näköistä, se on saumatonta yhteistyötä ja se on tuloksekasta ja se on miellyttävää. Se on sitä, että yksittäinen pelaaja ajattelee koko harjoittelukautensa aikana vain tavoitetta ja pelitapahtuman ja peliviikon aikana vain ja ainoastaan joukkueen etua. Se on joukkuepeliä kaikessa parhaudessaan.
     Se on henkisten kynnysten yli leikittelyä. Se on hurmosta. Se on haltioitumista.

PS.
Loppuun määritelmät. Aika usein Flowta käytetään yleiskielessä ihan muuhun. Voidaan heittää, että "olipa hyvä flow". Kyse on kuitenkin erittäin spesifistä ja harvinaisesta psykologisesta ilmiöstä.

Flow (wikipedia) = tila, jossa ihmisen tietoisuuteen saapuva informaatio on tasapainossa minän tavoitteiden kanssa. Flowssa seurauksena on minän monimuotoistuminen ja siinä psyykkinen (ja fyysinen) energia käytetään ainoastaan tavoitteen saavuttamiseen. Flow-kokemuksessa ihmisaivojen koko kapasiteetti on käytössä vain käsillä olevaa suoritusta varten, jolloin haaste saattaa flown kokijasta tuntua "helpolta", keskittyminen on "täydellistä", "ajantaju katoaa", jne. Näin Flowta on kuvattu ja se saavutetaan erittäin harvoin ja vain erittäin haastavissa tilanteissa, jossa keskittyminen ja into tai paneutuminen kyseistä suoritusta kohtaan on täydellistä.

Haltioituminen = Joukkueen tai ihmisjoukon eräänlaista ilman lisäaineita tapahtuvaa "ryhmäytymistä yhdeksi yhteiseksi toimijaksi/kokijaksi" jossakin olemassaolon äärimmäisessä haasteessa . Ryhmässä toimivan henkilön oman subjektina olemisen hämärtymistä. Tunne siitä, että on kokemusyhteydessä jonkin inhimillisen ymmärryksen ylittävän ryhmäkokemuksen kanssa. Haltioissaan oleva on haltioitumisen hetkellä tehtävissään tai tavoitteissaan kiihkeän fanaattinen, kuitenkin äärimmäisen rationaalinen. Haltioituminen on yleensä kokijalleen mukava, mutta joskus jopa pelottavan voimakas tunne.