Vakavasti puhuen aka Harjaskandaalin jälkipyykki ja mitä me siitä opimme?

..
TAPAHTUIKO Jossakin Stonehengen liepeillä auringonpimennys, joka hetkeksi pimensi myös lajia??

VAKAVASTI PUHUEN

     Allekirjoittaneeseen on siunaantunut syntymässä melkoinen joukko ns. pohjalaistyyppisiä geenejä, mistä on useita tylyjä seurauksia. Ainakin omaan kohtalaisen kookkaaseen peiliin katsottuna erottuvvat tyypillisistä alueen ihmisten "ominaispiirteistä" - jos sellaisista nykymaailmassa edes voi puhua - jonkinlainen vakavuus, yritteliäisyys, rehellisyys ja aina ehdottomasti "oikeassa" oleminen. Viimeksi mainittu varmaankin heijastuu myös tässä tekstissä, mutta siitä huolimatta ja pelkäämättä sitä, että taas joku vetää kookospähkinän nenäänsä, kirjoitan siis tällä kertaa äärimmäisen vakavissani.

VAKAVOITUMINEN SUOMI-CURLINGIN SKENELLÄ

     Olen viime aikoina huomannut lajin suomalaisissa toimijoissa varsin paljon vakavoitumisen piirteitä. Syy ei liene siinä, että kaikista laji-ihmisistä olisi tulossa iän karttuessa pohjalaisia, vaan jossakin aivan muussa. Jonkinlainen yleisinhimillinen, olisiko jopa yleissuomalainen kireys on kiinnittynyt liiman lailla lajia koskevaan toimintaan ja keskusteluun. Keskustelujen sävy on vakavoitunut ja vaikeista asioista puhuttaessa kiistely eskaloituu loputtomiksi väittelyiksi somessa, liiton sivuilla ja lajin muissa keskusteluissa.
   Onko kyse sitten ns. "aikuiseksi kasvamisen" problematiikasta lajissa? Johtuuko skeptisyys siitä, että viime vuosina on alettu joitakin asioita tehdä selvästi suunnitelmallisemmin ja tavoitteellisemmin, ehkä aavistuksen ammattimaisemmin, kuin ennen?  Vai onko kyse siitä, että lajin kilpailullisuus on saavutetun menestyksen myötä kiristynyt ja sitä kautta myös aiemmin vallinnut kevyt pintahuumori on kadonnut kilpailullisuuden kuoren alle? Vai onko kyse nykymaailmaa riivaavasta sosiaalisten medioiden keskusteluiden yllättävistä eskaloitumisista ties mihinkä arvaamattomaan suuntaan?

VAKA VANHA VÄINÄMÖINEN

    Omaan korvaan kuulosteltuna kaikki kolme mainittua syytä lienevät ilmiön taustalla.
    Kun omaa harrastustani Curlingin ja sitten lajin järjestötyön parissa yli 10 vuotta sitten aloitin, oli vallalla innostus, ystävyys, peli-ilo ja loistava curlinghenki sekä huumori. Uutena joukkueena skenelle tullessamme kaikkien tapaamieni laji-ihmisten kasvoilla karehti hymy ja ilo. Meidät otettiin hienosti vastaan, porukka oli ystävällistä, antoi neuvoja ja kannusti. Kaikki tämä tapahtui siis jo ennen lajissa saavutettua olympiamitalia. Toki sitten hetkeä myöhemmin, olympiamitalin saavuttamisen jälkeen laji-into ja ilo olivat  korkeimmillaan, vaikka hypetystä ei onnistuttu millään tavoin, ainakaan järjestelmällisesti hyödyntämään uusiksi harrastajiksi asti. Kuitenkin iloa, lajirakkautta, viikonlopputurnauksia, yhteisiä harjoituksia ja ns. yleistä draivia lajin kehittämiseen riitti kaikilla osapuolilla, ketä sitten tapasikaan. Nyt parin viime vuoden sisällä on jokin perusta muuttunut. Vai onko?

KILPAILUN VAKAVUUS
    Onko tekemisestä kadonnut ilo?  Ei vielä kymmenen vuotta sitten, eikä edes viisi vuotta sitten puhuttu esimerkiksi kilpailuolosuhteista niin paljon kuin nyt? Tuntuu, että nyt on aina jossakin muualla vikaa, kuin siinä omassa heittokädessä ja kiven ympärillä hääräävässä harjatiimissä. Vikaa etsitään hallin lämmöstä, kosteudesta, kivistä, jäästä, harjasta ja peliaikatauluista, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.
    On mahdollista, että aika tietenkin kultaa muistot, mutta vastaavia keskusteluita en kyllä muista takavuosilta. Lähinnä saatettiin hyväntahtoisesti naureskella sille, jos joku SM-turnauksen "laitarata" vähän vei kiveä hallin kahvilan suuntaan tai jos iltamyöhällä päättyneen ottelun jälkeen seuraava ottelu alkoi luontevasti heti kahdeksalta aamulla. Parhaat joukkueet selvisivät niistäkin karikoista parhaiten.

KULTAAKO MUISTOT AIKA?

    Muistan myös sen, että kun vuonna 2005 istuttiin Ogelissa muistaakseni Markus Sipilän johtamassa alokasperehdytyksessä. Puhuttiin siitä, että Curlingia pelataan jäällä. Siis millä tahansa jäällä.  Toinen opittu fakta mainitulla kurssilla oli, että Curlingia pelataan myös kivillä, siis niillä pyöreähköillä kivillä, jotka nyt sattuvat siinä jään läheisyydessä olemaan missä kunnossa tahansa.
      Perehdytyksestä muistan myös sen, että hyvän curlingjoukkueen merkkejä ovat heittotaidon ja muun taidon ohella myös sekä kivien, että jään lukemistaidot. Ja painotettiin edelleen vielä sitä, että joskus pelkästään paremmin olosuhteisiin sopeutuva joukkue voi voittaa ottelun huonommallakin heittotaidolla - ymmärtäessään jäätä ja kiviä paremmin. Nyt viime vuoden aikana varmaankin perehdytyksissä todettiin, että pitäisi ymmärtää aktiivisesti myös harjaa. Joka tapauksessa pointtini on, että lajiin kuuluivat oleellisena osana olosuhteet ja niiden ymmärtäminen ja soveltaminen pelissä. Nyt ne ovat lähinnä ainaisen valittamisen kohteena.

OLOSUHTEET
   Nyt, vuonna 2016, taitetaan peistä lähes jokaisen SM-turnauksen aikana ja jälkeen jään kunnosta ja siitä, missä halleissa ja kenen jääntekijän tekemillä jäillä pelejä pitäisi ja ei pitäisi pelata. Jään kunnosta, lämpötilasta, kosteusprosentista ja kivien kunnosta ollaan äärimmäisen kriittisiä, vaikka ne kaikkine ominaisuuksineen lähtökohtaisesti kuuluvat Curlingin luonteeseen ja perinteeseen. Samoin se, että peliä pelataan niissä olosuhteissa, mitkä vallitsevat. Nykyisin osa possesta tuntuu vaativan milloin missäkin mediassa tai keskustelussa kaikille tasapuolisia, yhtä luistavia ja yhtä kääntäviä jäitä. Heille voisi sanoa, että siitä vain opettelemaan jääntekoa.
     Älkää ymmärtäkö väärin, tokihan hyvien olosuhteiden pitää olla tavoite, mutta edelleen curlingin paremmuuden mittauksessa pitää olla yhtenä muuttujana jäiden ymmärtäminen ja kivien "lukeminen". Sitä paitsi kyllä se jää on aivan sama molemmille ottelun alkaessa. Tätä tasapuolista lähtökohtaa, "olosuhteet ovat molemmille samat", ainakin meille kerrottiin aloittaessamme lajia.

TAKKI KÄÄNTYI KUMMALLISESTI UUDEN HARJAINNOVAATION MYÖTÄ

    Vuonna 2015 Stonehengen aikaa, tapahtuikin sitten yllättävä kehitystapahtuma. Markkinoille tuli uusi innovatiivinen harja. Se harja tulisi pelastamaan kaikki huonot curlingheitot hyviksi ja hyvät täydellisiksi. Se ihmeharja muuttaisi pelin luonteen 75-prosenttisesti heittotaitoon painottuvasta pelistä 75-prosenttisesti harjaustaitoon painottuvaksi peliksi. Ja mitä sitten tapahtuikaan Curlingin herrasmiesten ja herrasnaisten joukossa, jotka ovat vannoneet Curlingin hengen nimeen Stonehengen korkeimman kivipaaden kautta?

   Kävikin niin, että yhtiö X jossakin kaukomailla kehitti lajiin harjan, joka oli tehokkaampi, parempi ja jolla joukkueen suoritusta voitiin parantaa.   

   Kappas kummaa, jo vain olikin lähes koko kilpacurlingia huipulla harrastava väki sankoin joukoin liikkeellä hankkimassa itselleen parempaa välinettä. Siis pa-rem-paa vä-li-net-tä, voittaakseen ottelun.
    Ainakin allekirjoittaneelle on turha tulla selittämään, etteikö uutta harjatekniikkaa tai uusia harjoja olisi nopeasti otettu käyttöön tasan ja täsmälleen kahdesta syystä.
    A. Joko saavuttaakseen etua muihin joukkueisiin nähden, siis voittaakseen tai
    B. sen seurauksena, että kun joku toinen joukkue yritti saavuttaa etua, yritettiin päästä samalle tasolle näiden, uudet harjat ja edun jo aiemmin hankkineiden pelaajien kanssa.
    Tämä kaikki on tietenkin inhimillisesti katsoen täysin ymmärrettävää, mutta...
    ...Curlingin hengen kannalta katsanto ja analyysini on se, että curlingin henki katosi. Toisaalta vuosikaudet on vaadittu jääolosuhteilta ja kiviltä tasapuolisuutta ja taitettu peistä jään haasteista ja siitä, kuinka se suosi jotakin joukkuetta.  Mutta heti, kun joku keksi jossakin paremman harjan ja se huomattiin, oltiinkin itse havaittu etu ulosmittaamassa pois, mielellään nopeasti ja ennen kuin muut etua huomaavat. Näin varmasti joissakin turnauksissa ehti käydäkin.Luultavasti myös joissakin ammattilaisturnauksissa ja rahaturnauksissa nopeimmat reagoijat kuorivat myös selvää rahaa nopeamman reagointinsa ansiosta. No, voidaan toki argumentoida, että välinekilpailu kuuluu myös urheiluun, mutta kuuluuko tällainen oman edun ajaminen meidän lajiimme, Curlingin henkeen?

MITÄ TAPAHTUI ?

Omassa vaatimattomassa sivusta tarkkailijan katsannossani curlingin henki unohtui aika monelta harjaskandaalin aikana. Sama harjakamppailu jatkui edelleen vielä tätä kirjoitettaessa elokuun lopussa, kun vaadittiin "liitolta nopeita toimenpiteitä" siihen, että määriteltäisiin, mikä on sopiva harja ja mikä on kielletty harja missäkin turnauksessa. Jopa kesän ja syksyn bonspieleihin kysyttiin ohjeita. Ikään kuin sillä olisi mitään väliä,  millä harjalla bonspielissä pelaa. Ei ainakaan pitäisi. Näin minulle Curlingin hengestä kerrottiin

HEI, HALOO?

     Mitä jos kysyttäisiin vaikka Stonehengen kivien varjoissa eläviltä yhdeksännen asteen curlingdruideilta, mitä mieltä kuuluisa Curlingin henki olisi harjoilla kikkailusta ja palattaisiin pelaamaan vaikkapa luonnon jäille?
     Luultavasti on tarpeetonta vedota kirjoitukseni alussa mainittuun pohjalaisgeeniini ja edes yrittää väittää olevansa oikeassa.
     Lopetan kuitenkin toteamalla, että urheilussa on monia lieveilmiöitä, mm. juuri ohi menneissä olympialaisissa puhuttiin paljon ns. d-faktorista. Jostakin syystä lukuisia venäläisiä d-faktorista aiemmin kiinni jääneitä urheilijoita jätettiin kisoista pois, kun taas toisia, eri maasta kotoisin olevia urheilijoita, päästettiin etenemään vaikkapa miesten 100 m juoksun finaaliin. Kaikki on suhteellista. Toiset edistävät eri urheilulajien parissa omaa etuaan kielletyin lääkkein, toiset sallituin harjoin.
    Ennen lopetusta kuitenkin jatkan vielä hetken ja laitan tähän väliin täysin asiaan liittymätön etelä-pohjalainen sananlasku alkukielellä: "Hätä käskee harjan juosta, pakko paimenen paeta?"
     Mitä harjaskandaali ja/tai etelä-pohjalainen sananlasku opettaa curlingväelle Curlingin hengestä? Ei ehkä yhtään mitään. Mutta minulle henkilökohtaisesti se opetti ainakin sen, että Curlingissa, lajissa, jossa muiden lajien tapaan kilpaillaan myös rahasta - ja vaikka ei kilpailtaisi - on Curlingin henki näköjään suhteellinen käsite.