Hempan määrämittaiset naisista

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Juhani Heinonen

Kuluvan kauden aikana on tullut seurattua lajia normaalia enemmän eri kanavien kautta - naisten MM-kisat, miesten Tim Horton's Brier, Kanadan mixed doubles ja tietysti myös kotimaisia mestaruussarjojamme. Miesten SM - sarjan seuraaminen jäi vähimmälle ja syytäkään ei liene vaikea arvata.

Naisten MM-kisoista odotettiin varmasti Suomen osalta parempaa mitä saatiin - ainakin sellaiset ihmiset odottivat, jotka seuraavat lajia vain tulosten perusteella. Olihan EM-kisojen pronssi saanut jopa Sauli Niinistönkin reagoimaan. Monet tuntemani kaverit olivat silloin - itseni mukaan lukien - raskaasti väärässä veikkauksissaan. MM -kisapaikka on aina hieno asia lajissa kuin lajissa, mutta tällä kertaa kyllä paljastui karu totuus - Suomi on vielä kaukana maailman terävimmästä kärjestä.

Mitalikolmikko oli nähtyjen pelien valossa aikalailla odotettu. Itse veikkailin, että Venäjä voisi olla lopussa vahvin. Anna Sidorovassa on ainesta kippariksi, joka pysyy pitkään lajin huipulla sekä taitojen että iän puolesta. Japanin joukkue teki vaikutuksen rennolla ja iloisella olemuksellaan. Taitoa löytyi eikä hopea nähdyn perusteella ollut yllätys. Sveitsi vain oli parempi.

Ruotsi on aina kuulunut suosikkeihini. Tällä kertaa sain pettyä vaikka valmennus oli lähettänyt kisoihin kokemattomamman EMkävijän tilalle paljon voittaneen Maria Prytzin. Kanadan joukkueen kippari Chelsea Carey kuului myös epäonnistujiin. Kanadan peli oli väkinäistä heti alusta saakka ja siinä oli silmin nähtävissä hermostuneisuutta ja jännittämistä. Olivatko kotikisojen paineet liikaa? Todettakoon tähän vielä se, että Carey on Kanadan naisten rankingissä viidentenä (ykkösenä on Rachel Homan)

Ja vielä kotimaiseen SM-sarjaamme. Siellähän koettiin monien mielestä melkoinen yllätys - vai oliko se sitä sittenkään. Kokenut ja henkilökohtaisilta taidoiltaan Suomen ykkönen, Anne Malmi vei mestaruuden. Joukkueen menestyksen kannalta tärkeä lenkki on ollut Tiina Suuripää, joka Lohjalta on käynyt säännöllisesti treenaamassa Hyvinkäällä ja pelannut paikallista sarjaa Annen kanssa. Muut mestarijoukkueen pelaajat ovat Tuire Autio, Sari Auvinen ja Salla Salmi. Oona Kausteen Waterloota syvensi vielä saman seuran Mari Wickström jättämällä MM-kisaryhmän kolmanneksi.

Hienoja suorituksia on tullut nähtyä kauden aikana. Mieleeni nyt vain tuli laittaa tähän loppuun nämä pari tilannetta. Molemmat ovat ilman sen kummempaa valintakriteeriä ottelusta Kanada-USA naisten MM-kisoista.

Kommentit