Kom Igen Sverige – Hopp Schwizz!!

Miesten turnauksessa finaalipaikat oli etukäteen lähestulkoon ”korvamerkitty” edeltävien kahden vuoden finaalikaksikolle Norjan Ulsrudille ja Skotlannin Murdochille. Naisissa asetelma oli täysin vastaavanlainen Sveitsin Ottin ja Ruotsin Norbergin osalta. Liekö sitten vaikeat peliolosuhteet heikentäneet huippujoukkueiden tulostasoa vai oliko sittenkin niin, että näiden joukkueiden osalta kauden huippukunto on ajoitettu Vancouverin olympialaisia silmällä pitäen? Joka tapauksessa ennakkosuosikeista ainoastaan Miriam Ottin sveitsiläisnelikko raivasi tiensä finaaliin saakka, missä se lopulta hävisi kautta viikon hyvin pelanneelle Saksan puoliksi kokeneelle ja puoliksi nuorekkaalle joukkueelle.

Turnauksen alla kisajärjestäjien puolesta lupailtiin kivisarjojen olevan tällä kertaa edellisvuoden katastrofin jäljiltä uudelleen paremmin yhteneviksi sovitetut ja että jatkossa kivien suhteen muutoinkin tultaisiin olemaan tarkempia siitä, missä kunnossa ne ovat ja miten niitä siirrellään ja käsitellään. Vaikea sanoa, kun viime vuodesta en muista muuta kuin yleisen nurinan A-sarjan kivisarjojen erittäin suurista eroista, mutta omasta mielestäni kivien erot olivat suurempia kuin esimerkiksi kotoisessa SM-sarjassamme. Osa eroista selittynee silläkin, että prosentuaaliset erot esimerkiksi kiven ”nousevuudessa” näkyvät selvemmin arvokilpailuja varten viritetyillä nousevammilla jäillä.

Kiviä suuremman haasteen toivat parisen vuotta käyttämättömänä olleen Linx Ice Arenan jäät, joita jääntekijät joutuivat työstämään oikein urakalla saadakseen ne edes jotenkuten pelattavaan kuntoon. Turnauksen alussa oli heti merkille pantavaa hakkien olevan hyvin syvällä jään sisällä, mikä kieli lukuisten tasoitusjäädytysten tarpeesta. Alkuun jäät tuntuivat kuitenkin jotakuinkin loogisesti toimivilta pois lukien laitimmainen E-rata, jossa toinen puoli jäätä nosti kiveä paremmin.

Viikon aikana tapahtui kuitenkin jotain outoa, mistä syystä Skotteja vastaan pelatun pelin alussa nousut olivat äkisti aivan valtavat jokaiseen suuntaan kiven noustessa nännille jotakuinkin viitisentoista senttiä pesän ulkopuolella olevalla merkillä – myös Skottikivet! Tämän episodin jälkeen jäät tuntuivat jokaisella radalla olevan epäloogiset nostaen kiveä milloin mitenkin, kunnes tasoittavat letkutukset saatiin tehtyä juuri ennen semifinaalien alkua. Samalla E-rata suljettiin ratkaisupelien ajaksi kokonaan pois käytöstä. Skottipelin alla muistan myös päätuomari Leslie Ingram-Brownin ilmoittaneen pelikellojen olevan mykkinä eli jotakin ongelmaa siellä lienee ollut sähkön saannin kanssa (kadulla huhut kertoivat jonkin sortin ilkivallasta, mutta todellinen selitys saattaa olla arkisempikin).

Muuttuneeseen tilanteeseen nopeimmin reagoineet joukkueet jatkoivat hyviä otteitaan ongelmista huolimatta ja parhaat joukkueet kohtasivat lopulta loppuotteluissa. Saksan mestaruutta naisissa voitaneen pitää jonkinasteisena yllätyksenä, mutta kapteenina häärinyt erittäin kokenut Andrea Schöpp pelasi kyllä aivan loistavasti pitkin viikkoa ja ratkaisi otteluita huikealla prosentilla. Miesten finaalissa vahvan turnauksen alusta saakka pelannut Ruotsi kohtasi turnauksen myötä peliään parantaneen kokeneemman Sveitsin. Omalta osaltani en osannut päättää kumpaa joukkuetta kannattaa, niinpä päätin olla iloinen molempien puolesta ja toivoa vain tasapuolista ja hyvää finaaliottelua.

Finaalista kehkeytyikin lopulta loistava peli, joka ratkesi vasta jatkopään viimeisellä kivellä. Nuori ja sympaattinen ruotsalaisnelikko kipparinsa Edinin johdolla osoitti viimeistään maanosan mestaruutensa myötä olevansa Olympiapaikan arvoinen joukkue ja varteenotettava mitaliehdokas myös Vancouverissa. Hieno kisaviikko Skotlannissa sai arvoisensa päätöksen loistavan tasoisen finaalinsa myötä ja finaalia varten virittämääni kannustushuutoon on helppo yhtyä: Kom Igen Sverige – Hopp Schwizz!!