Curlingliiton 30-vuotisjuhlat

Teksti: 
Olli Rissanen
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

Curlingliiton 30-vuotissyntymäpäivää juhlittiin menneen huhtikuun 19. päivänä Hotelli Arthurissa Helsingissä. Mukaan oli ilmoittautunut reilun 50 hengen suuruinen, mutta sitäkin innokkaampi joukko! Juhlaamme kunnioitti myös muutama kansainvälinen vieras, kun Euroopan Curlingliiton pääsihteeri Saskia Krügl sekä Viron Curlingliiton sihteeri Silver Uustalu seuralaisineen olivat saapuneet paikalle.

Tervetuliaismaljojen jälkeen vieraat asettuivat pöytiin nauttimaan juhlapäivällistä. Alku- ja pääruoan välissä liiton puheenjohtaja Olli Rissanen piti juhlapuheen, jossa hän korosti suomalaisen curlingin voiman olevan liiton jäsenseuroissa ja niihin kuuluvissa pelaajissa. Kansainvälisistä vieraista myös Saskia Krügl piti puheen, jossa hän puolestaan kehui Suomen Curlingliiton ja Euroopan Curlingliiton hyvää ja aktiivista yhteistyötä.

Juhlapäivällisen jälkeen oli vuorossa tunnustusten jako: Anne Malmi, Juhani Heinonen ja Mauno Nummila (kaikki Hyvinkään Curling ry:stä) palkittiin ansioistaan suomalaisen curlingin hyväksi! Tämän jälkeen Kisakallion Urheiluopisto Harri Hollon johdolla lanseerasi uuden, "Vuoden Määris" -kiertopalkinnon, jonka saivat tuoreet Mixed Doubles MM-hopeamitalistit Anne Malmi ja Jussi Uusipaavalniemi!

Tunnusten jälkeen suoritettiin vielä kuluneen kauden SM-sarjan palkintojenjako, minkä jälkeen ilta jatkui tanssin pyörteissä erinomaisen orkesterin johdolla. Ja kuultiinpa tauolla jopa kolmikätistä flyygelin soittoakin!:) Kaiken kaikkiaan juhlat olivat erinomaisen onnistunut ja rento tilaisuus - ELÄKÖÖN SUOMALAINEN CURLING!!

Olli Rissanen

ps. Seuraavassa numerossa lyhyt historiikki liiton merkittävistä tapahtumista kuluneen 30 vuoden ajalta.