Curlingin herruus palasi Sveitsinrinteen lukioon!

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Riku Harjula

Hyvin perinteikäs koululaiscurling pelattiin jälleen kevään aikana Hyvinkäällä. Sarjaan osallistui kuusi joukkuetta, joista kaksi oli ennen lajia pelaamattomia ja loput juniori-ikäisiä curlaajia Hyvinkäältä. Joukkueista yksi oli tyttöjoukkue ja peräti kolme edusti Sveitsinrinteen Lukiota. Lopuista kaksi pelasi Tapainlinnan ja yksi Härkävehmaan puolesta.

80- ja 90-luvuilla Hyvinkään nuorisocurlingin kehtona juhlinut Sveitsinrinne menetti 2000-luvun taitteessa valtikan selkeästi mm. juuri koululaiscurlingeja hallinneelle Hyvinkään yhteiskoulun lukiolle. Nyt hallinta on siirtymässä takaisin Sveitsinrinteelle pitkän reissaamisen jälkeen.

Turnaus pelattiin sarjamuotoisena kevään mittaan Hyvinkään curlinghallissa ja jäiden sulaessa siirryttiin jäähallin puolelle taistelemaan finaalipaikoista. Tänä vuonna sarjassa ei suuria yllätyksiä menneistä vuosista poiketen nähty ja finaaliin tiensä raivasivat kaksi kovaa Sveitsinrinteen lukion joukkuetta, molemmat vielä puhtaalla pelillä. Iiro Sipolan kipparoima Kamelit voitti jo kaudella alle 21-vuotiaiden Suomen mestaruudenkin, joten finaalipaikka ei varmasti ollut kenellekään suuri yllätys. Toisena finaaliin onnistui itsensä pelaamaan turnauksen ainoa tyttöjoukkue Snowflakes, joka ehti talvella jo edustaa nuorten SM-hopeansa turvin Suomea maamme kakkosmaajoukkueena. Pronssipeli ratkaistiin Sveitsinrinteen lukion Karvaranteet-joukkueen ja Härkävehmaata edustaneen Eskimoiden kesken Tapainlinnan tippuessa tylysti loppupeleistä.

Finaalipeli sujui tasaisissa merkeissä kolmanteen päähän saakka, mutta neljännestä Kamelit onnistui viemään viimeisellä kivellään neljä pistettä. Loppupeli olikin lähinnä poikien tiukkaa puolustamista Snowflakesien hävitessä lopulta ottelun lukemin 8-4. Sveitsinrinteen lukion voittajajoukkueessa pelasivat kapteeni Iiro Sipola, Esko Sinisalo, Toni Ylhäinen sekä Oskar Ainola, joista tosin viimeksi mainittu opiskelee HYK:ssa. Hopeajoukkueen pelaajat olivat kapteeni Laura Vallinkivi, Jenni Räsänen, Jenni Sullanmaa sekä Milja Helsten.

Kun turnauksen pronssimitalitkin matkasivat tiukkojen vaiheiden jälkeen Sveitsinrinteen lukioon Karvaranteiden voiton myötä koululaiscurlingin palkintopokaalin ja kaikkien mitaleiden mukana, voidaan todeta Hyvinkään curlingherruuden palanneen - ainakin hetkeksi - takaisin syntysijoilleen!

Kommentit