Suburban Tribe Suomen mestariksi

Teksti: 
Tommi Häti
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

Reippaita tuuletuksia, pelin analysointia, jälkipeliä ja tukuttain hienoja suorituksia tarjosi kolmatta kertaa järjestetty Rock Curling Suomen mestaruusturnaus. Curling on siis edelleen rock. Edelliskerran hopeajoukkue Suburban Tribe leipoi revanssihengessä itsensä mestariksi kyykyttämällä finaalissa Apulannan 6-0.

Alkuperäinen suunnitelma kuuden bändin kutsuturnauksesta meinasi mennä pahasti poskelleen kun tapahtumaa edeltävänä iltana Private Line ja Uniklubi peruivat osallistumisensa turnaukseen. Turnaus tulikin sitten käydä vain neljän joukkueen kesken, mutta se ei näyttänyt menoa haittaavan. Kolme bändiä - Apulanta, Suburban Tribe ja Five Fifteen osoittivat olevansa vahvasti rock myös jäällä. Neljäntenä joukkueen toimi hyvinkääläisvoimista koottu Team Rock.

Otteluita edeltäneessä harjoitteluosuudessa oli selvästi havaittavissa edellisvuosiin verrattuna tason nousu. Erityisen sulavasti heittelivät etenkin Apulanta ja Suburban Tribe. Turnaus pelattiin kolmen pään peleinä ja kaikki pelasivat toisiaan vastaan kertaalleen. Tulosten perusteella kaksi parasta finaaliin ja kaksi muuta pronssipeliin.

Ennakkosuosikkeihin lukeutuva Suburban Tribe otti ensimmäisessä pelissä 4-0 tappion tulevaa finaalivastustajaansa Apulantaa vastaan. Suburban Triben Ville Tuomi olikin ottelun jälkeen heittämässä myrtyneenä harjat nurkkaan, mutta kun kävi selväksi että finaalipaikka ei olekaan menetetty, niin loput pelit hoidettiin hienoilla heitoilla varmasti kotiin. Erityisesti Ville oli liekeissä.

Apulanta hoiteli tyylillä kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta kärsi viimeisessä ottelussa täpärän tappion Team Rockia vastaan. Five Fifteen pelasi tasaisia otteluita kaikkia vastaan, mutta kunto ei ihan riittänyt voittoihin asti vaikka Robert Plantia erehdyttävästi muistuttava Mika Järvinen koittikin suitsuttaa joukkueeseensa lisää virtaa.

Kun kaikki olivat otelleet toisiaan vastaan, oli kolme joukkuetta päätynyt tasapisteisiin. Kilpailun juryyn kuuluneet Petri Manninen ja Tommi Häti kokoontuivat pähkimään kuinka finalistit ratkotaan ilman uusintaotteluita. Koska tasapisteisiin päätynyt kolmikko oli pelannut vielä keskenäänkin ristiin, niin pienen pohdinnan jälkeen finaaliin itsensä leipoivat kivipiste-erolla Apulanta ja Suburban Tribe.

Finaalista oli odotettavissa erittäin tasainen vääntö, mutta jostain syystä Apulanta pelasi turnauksen vaisuimman pelinsä. Ja kun Ville Tuomi pääsi loistoheitoilla kunnolla vauhtiin niin ensimmäisen pään 4-0 tulos näytti suunnan ottelun jatkolle. Siitä kyykytyksestä Apulanta ei koskaan selvinnyt ja neljän pään jälkeen oli lopputulos paljon kertova 6-0. Pronssipelissä voiton kirjasi loppukirin tehnyt Five Fifteen.

Ottelun jälkeen Apulannan Toni Virtanen totesi että "vaikka tämä onkin leikkiä ja rentohenkinen turnaus niin kyllä korpeaa". Sipe Santapukki säesti bändikaveriaan että "revanssi on ilman muuta järjestettävä - kävisikö autokilpailu?" Sipehän on tunnettu autourheilun taitaja.

Suburban Tribe oli vilpittömän iloinen saavutuksestaan ja edelliskerran finaalitappio oli näin komeasti kuitattu. Ville Tuomi suitsuttikin estoitta curlingia todella hienoksi lajiksi ja antoi kiitosta järjestäjille hienon tapahtuman järjestämisestä. Kaikki muutkin vakuuttivat olevansa innoissaan tulossa uudestaan mukaan jos kutsu käy. Ja eiköhän se käy taas ensi vuonna.