Hempan pähkinät, osa 8 - ratkaisut

Teksti: 
Juhani "Hemppa" Heinonen
Juttutyyppi: 
Liittyvä artikkeli: 
Curlinglehden numero: 

Ratkaisut Hempan pähkinöiden 8. osaan. 

Kuva 1

Punainen joukkue on saanut repäistyä pienen kaulan pelin alkupäissä. Perusperiaatehan on näissä tilanteissa että johdossa oleva joukkue pyrkii jäädyttämään pelin pelaamalla mahdollisimman selkeää peliä, jossa pesä/peli pidetään täysin puhtaana poistamalla kaikki vastustajan kivet. Tarvittaessa myös omat jos niitä jää poistojen jälkeen pelialueelle. Näin vastustajalle tarjoutuu mahdollisimman vähän mahdollisuuksia ottaa päästä yhtä pistettä enempää. Tässä tapauksessa punaisen tulee heittää joko suosiolla läpi (jolloin vastustajalle ei jää nojakiveä) tai sitten heittää etupunaiselle (ei missään nimessä teen taakse).

Kuva 2

Sininen joukkue on onnistunut putsaamaan pelialueen kaikista kivistä. Punaisen oljenkorsi on pyrkiä saamaan suoja pesän etupuolelle (jonka taakse päästään myöhemmin kiertämään). Sininen yrittää tietenkin jatkossa poistaa suojaa niin että heittokivikin rullaa pois pelialueelta. Helposti kuitenkin jossain kohtaan heittokivi jääkin peliin ja sen taakse on sitten mahdollista kiertää. Oikea heitto on siis punaisella suojaheitto pesän eteen.

Kuva 3

Punaisen tulisi yrittää näin selvässä tappioasemassa saada kaksi tai useampi piste päästääkseen paremmin peliin mukaan. Oikea heitto olisi tässä kohtaa kiertää suojan taakse teen etupuolelle, sillä se tarjoaa mahdollisuuden kolmen pisteen ottamiseen. Pelihän etenisi oppikirjan mukaan tästä eteenpäin niin, että sininen
poistaa aina suojan pesän etupuolelta ja punainen heittää joka kerta uuden tilalle. Viimeisellä sininen sitten koittanee kiertää ykkösen taaimmaisen pesäkiven etupuolelle. Mikäli se ei täysin onnistu on punaisella helppo työ heittää se pois ja ottaa näin kolme pistettä.

Kuva 4 

Mikäli kyseessä olisi nostava jää niin vaihtoehto yksi olisi heittää kevyt poisto, jolloin joko härpätään suoja pois edestä tai sitten tullaan suoraan pesäkiveen ja heittokivi jää rollin jälkeen toiselle puolelle pesää. Mikäli taas jää olisi ns suora eli ei nosta juuri mitään, niin silloin voisi kokeilla nojaheittoa.

Kommentit

Kuva 1: Ns. "parempi" joukkue yrittää tässä vaiheessa etupunaiselle... jos heitto näyttäisi menevän takapesän puolelle ns. "parempi" joukkue havaitsee sen kyllä riittävän ajoissa, että se voimallisella harjauksella saataisiin harjattua ulos pesästä. Näin alkuvaiheessa peliä ei läpiheitto mielestäni kannata edes aloittelevamman joukkueen ollessa kyseessä ("puhtaan" pelaaminen seuraavat kuusi päätä ei ehkä onnistu)

 

Kuva 2: Jep,suoja ja mahd. lähelle keskiviivaa. Tällöin on suurin todennäköisyys sille, ettävastustaja ei saa heittokiveään "rollattua" ulos. Marginaalipeli - You know! ;-)

 

Kuva 3: Erittäin sama. Kiveä olis ehkä hyväkin jättää hieman näkymiin pesässä, jolloin vastustaja olisi taipuvainen yrittämään pesäkiven poistoa. Tällöin mahdollisuus pieneen hipsuun etukiveen, ilman että se poistuu kokonaan pelistä, on mahdollinen. Jos kivi on tarkalleen suojan takana vastus yrittänee suojan poistoa. Pitää antaa vastustajalle mahdollisuus epäonnistumiseen...

 

Kuva 4: Etukiven poisto lienee suorallakin jäällä varmin vaihtoehto tässä tapauksessa. Nojakiveä vasta sitten kun on ns. "pakko" varastaa.

 

That's worth of my 5 cents...

 

- JeBa - Curling is my middle name!

- JeBa - "The best guard is second shot." -Russ Howard