Suomalaista curlinghistoriaa - Japanista kuuluu kummia

Teksti: 
Tommi Häti
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

Kaukaa Japanista kantautui keväällä 1997 sensaatiomainen uutinen. Silloisen curling-kartan reunamilla kiikkuva pieni Suomi oli voittanut ensimmäisen arvokisamitalinsa. Kyseessä oli tulevien olympialaisten näyttämöllä käydyt poikien MM-kilpailut Japanissa. 

Hauskuus ja hurtti huumori pursuaa edelleen vuolaasti kavereista kun istumme alas muistelemaan kymmenen vuoden takaista Japanin visiittiä. Hauskuus ja huumori olivat myös tuolloin päällimmäisiä asioita, jotka johtivat ryhmän hitsautumiseen MM-hopean veroiseksi iskuryhmäksi.

Petri Mannisella ei ollut se vähäisin rooli viritettäessä hyvää yhteishenkeä joukkueen sisällä. Päinvastoin. Manninen ei ollut ainoa, eikä välttämättä taidollisesti pätevin niistä, joita joukkueeseen kaavailtiin yli-ikäiseksi menneen Teemu Salon tuuraajaksi keväällä 1996. Mannisen joukkuehenkeä kohottava kyky oli pantu merkille Perttu Piilon johtamassa ryhmässä, joka oli valmistautumassa viimeiseen juniorikauteensa. Pesti aukesi lopulta Manniselle itsestäänselvyytenä.

Syksyllä 1996 Manninen hioi ahkerasti tekniikkaa tulevia turnauksia silmällä pitäen Ville Mäkelän opastuksella. Joukkueen ensisijainen tavoite oli luovia tiensä MM-kisoihin Hampurin MM-karsintojen kautta. Valmistautumista vauhditettiin kovalla otteluohjelmalla, johon kuuluivat sarjapelit Hyvinkäällä ja Myyrmäessä. Päälle vielä turnaukset Ruotsissa ja näin kauden kokonaisottelumäärä kohosi kunnioitettavasti 80 kieppeille.

Hampurin karsinnat huipentuivat uusintaotteluun tsekkejä vastaan. Nuoret tsekit eivät kyenneet estämään Piilon porukan marssimista Japanin kisakoneeseen. Menestyksekkäästi sujuivat myös alkutalven PM-kisat Ruotsissa. Suomi rynni hienosti ensimmäistä kertaa mitaleille ottamalla hopeaa. Parasta antia olivat voitot MM-kisoihin matkaavista Norjan, Ruotsin ja Tanskan joukkueista. Ja koska oli hyvin tiedossa että kyseiset porukat edustavat MM-kisojen parempaa puoliskoa niin se nostatti luonnollisesti odotuksia Japanin matkalta. Tavoitteeksi mainittiin joukkueen kesken jo tuossa kohtaa puolivälieriin pääseminen.

Kohti Japania

Siinä missä nykyään suomalainen tv-ryhmä on edustusjoukkueen matkassa niin kymmenen vuotta sitten sai arvokisoihin lähteä lähes täydellisessä mediapimennossa. Edes lajin harrastajat eivät välttämättä tienneet käynnissä olevista arvokisoista saati joukkueesta, joka Suomea oli edustamassa. Tulokset kuuli monesti viikkoja myöhemmin suullisesti curling-kentän laidalla.

Kuvaavaa lajin pienuudesta Suomessa oli poikien yritys saada Nokialta lippalakit sponssina kisoihin. Siis ainoastaan kuusi lippalakkia, jotka päässä joukkue olisi kisoissa pelannut. Ei herunut lakkeja eikä ymmärrystä Nokialta.

Vaikka Nokialta ei sponsorointia ilmaantunutkaan, pojat nousivat päättäväisinä Japanin koneeseen. Lajia läheltä seuraavien keskuudessa ei sijoituksen suhteen suuria odotuksia ollut. Aiemmat yritykset olivat olleet laihanlaisia. Nytkään ei ollut lupa liikoja toivoa, vaikka PM-kisat Ruotsissa olivat sujuneet mainiosti. Joukkueen omat tuntemukset olivat toisenlaiset. Positiivinen kierre oli alkanut jo Hampurin karsinnoissa ja tiivis ottelutahti hitsasi joukkuetta edelleen tiiviimmäksi. Varapelaajaksi nimettiin Olli Orrainen ja valmentajana siis toimi Teemu Salo.

Naganon esikisat

Japanin Karuizavassa järjestetyt juniorien MM-kisat toimivat seuraavan vuoden olympialaisten esikisoina. Tarkoitus oli katsastaa että järjestelyt toimivat moitteetta. Suomen osalta ottelusarja alkoi yskähdellen tuttua Tanskan joukkuetta vastaan. Tanskalaiset veivät voiton mutta se ei suomalaisten selkärankaa taittanut, päinvastoin. Perttu Piilon johdolla Suomi korjasi voiton seitsemässä seuraavassa ottelussa ja välieräpaikka oli varma ennen päätöskamppailua Kanadaa vastaan, josta kirjattiin tappio selvin 8-1 lukemin.

Puolivälierien alla Japanin valmentaja oli julistanut Suomen olevan kevyt välipala matkalla finaaliin. Tällainen kommentointi luonnollisesti lisäsi pohjoisen poikien näyttämisen halua. Lisää löylyä löivät Saksan ja USA:n valmentajat, jotka epäilivät Suomen oikeutusta olla edes mukana puolivälierissä. Suomi hallitsi ottelua Japania vastaan hienokseltaan ja onnistui nappaamaan voiton 5-3 kotiyleisön suureksi pettymykseksi.

Finaaliin pääsy oli tietysti Pertun joukkueelle unelmien täyttymys ja tuntemuksia juhlistettiin hämmennystä herättävällä antaumuksella. Samalla taisivat haihtua parhaat edellytykset iskeä Sveitsin joukkue nurin finaalissa. Suomi sinnitteli Sveitsin kannoilla parin pisteen päässä läpi ottelun. Kapteeninsa Ralph Stöcklin johdolla alppimaan pojat hoitivat lopun rutinoituneesti ja Suomen oli tyytyminen hopeaan.

Historiallisen hopean arvoa nostaa edelleen se tosiasia että mukana oli nippu tulevia curling-tähtiä joukkueineen. Sellaisia olivat muun muassa myöhemmin miesten sarjoissa menestyneet skotti Ewan MacDonald (kaksinkertainen maailmanmestari ja Euroopan mestari), Saksan Sebastian Stock (kaksinkertainen Euroopan mestari), Sveitsin voittajajoukkueen Ralph Stöckli (Euroopan mestari ja MM-hopeamitalisti) ja kolminkertainen maailmanmestari Scott Pfeifer Kanadasta.

Kotiinpaluu

MM-hopea oli komea päätös junioriuralle. Helsinki-Vantaan lentokentällä oli vastassa lajin aktiiveista koostunut "vastaanottokomitea" banderollien kera. Muuten juhlallisuudet jäivät melko vaatimattomiksi ja Hyvinkään kaupungin huomioimaan viiriin. YLE teki MM-saavutuksesta vielä jälkijutun Urheiluruutuun Myyrmäen curlingradalla, joissa pojat muistelivat tapahtunutta Liiton puheenjohtajan Matti Orraisen säestämänä.

Nyt, 10 vuotta tapahtumien jälkeen, joukkueen jäsenet kertaavat hymyssä suin ne monet reissut, jotka tehtiin erilaisilla autonrähjillä ja yövyttiin minimibudjetilla onnettomissa luukuissa. Rahoitus kaivettiin aina omista tai vanhempien taskuista. Se ei kuitenkaan koskaan sammuttanut sitä innostuksen paloa tätä hienoa urheilulajia kohtaan, jota joukkueen jäsenet kokivat. Siksipä he hieman ihmettelevätkin kuinka moni asia muuttui kotoisessa junioricurlingissa heidän vuosiensa jälkeen. Yht'äkkiä piti päästä lentäen kisoihin, asua hyvissä hotelleissa ja jopa maksaa päivärahaa. Jos ei tullut riittäviä avustuksia niin moni jätti lähtemättä kisoihin. Liian useasti on myös valmistauduttu ja lähdetty kisoihin ilman valmentajaa. On tainnut ideana olla enemmänkin mukava ulkomaanmatka kaverien kera.

Juniorivuosien jälkeen

MM-menestys loi tietenkin uudenlaisia odotuksia jatkon suhteen, joka siis tulisi tapahtuman aikuisten sarjoissa. Manninen palasi omaa joukkueeseensa, mutta muu ryhmä pysyi kasassa. Perttu Piilon johdolla parissa vuodessa he kiilautuivat Suomen kärjen tuntumaan mutta eteen oli noussut ylitsepääsemätön este - Markku Uusipaavalniemen menestyksekäs joukkue, joka valmistautui suotuisissa tuulissa Salt Lake Cityn olympialaisia varten.

Hopeamitalit SM-sarjasta alkoivat seurata toisiaan ja Markun joukkueen niittäessä mainetta alkoi Pertun nelikko asennoitumaan siihen, että heidän vuoronsa astua parrasvaloihin avautuu vasta Salt Lake Cityn olympialaisten jälkeen. Olihan jo kuitenkin tiedossa että Markun porukka ei enää jatka olympialaisten jälkeen ja Pertun porukalle ei näyttänyt sen jälkeen olevan todellista haastajaa kotimaassa.

Toisin kuitenkin kävi Ville Mäkelän ottaessa kipparin tehtävät vastaan Tuomas Vuoren lupaavassa joukkueessa. Kaikkien hämmästykseksi Ville sai nuoren joukkueensa nopeasti iskuun ja Piilon porukan pelin yskähdellessä mestaruus lipsahti heiltä ohi suun.

Valtaisan pettymyksen seurauksena päädyttiin tekemään radikaaleja muutoksia. Paavo Kuosmanen ja pari vuotta mukana ollut Ville Lehmuskoski siirtyivät syrjään. Perttu Piilo, Kalle Kiiskinen ja Teemu Salo päättivät yhdistää voimansa Markku Uusipaavalniemen ja Aku Kausteen kanssa. Ilman mitalisijoituksia joukkue pelasi pari vuotta arvokisoissa menestyen kuitenkin kohtalaisesti. Perttu Piilo vetäytyi perhesyihin vedoten olympiavuoden alla 2005. Kalle ja Teemu kuitenkin jatkoivat ja hopeaahan joukkue komeasti nappasi Torinosta Ville Mäkelällä vahvistuneena.

Missä he ovat nyt

Paavo Kuosmanen on pelannut parissakin eri kokoonpanossa SM-sarjatasolla viime vuosina, kuitenkin lähinnä harrastemielessä. Siviilissä hän toimii Finnairilla palvelupäällikkönä.

Petri Manninen ei ole enää vuosiin pelannut aktiivisesti mutta on osallistunut muutamiin ulkomaan turnauksiin Jussi Uusipaavalniemen joukkueessa. Työkseen hän pyörittää yhtenä omistajana Level 5 -nimistä yökerhoa Hyvinkäällä.

Perttu Piilo on pelannut nyt pari kautta Jussi Uusipaavalniemen joukkueessa. Perttu on ollut myös vuosien mittaa lukuisia kertoja Eurosportilla selostajana ja toimii talouspäällikkönä Daxtumilla.

Teemu Salo ja Kalle Kiiskinen jatkavat edelleen huipulla. He ovat osa maajoukkuetta, joka valmistautuu tuleviin EM-kisoihin turnaamalla ulkomailla pitkin syksyä. Kalle toimii luokanopettajana Riihimäellä ja Teemu IT-asiantuntijana Fingridillä.