Onko se määris sittenkään kunnossa?

Teksti: 
Tommi Häti
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

Maailmalla saavutettu urheilumenestys antaa usein median ja lajijohdon hehkutuksissa kovin kuorrutetun kuvan lajin todellisesta tilasta. Kun yksittäinen urheilija tai joukkue menestyy, niin lajin ulkopuolella - tai jopa sen sisällä - syntyy helposti sellainen käsitys että meillähän on huikea taso kun menestystä tulee kansainvälisestikin. Näin on käynyt myös suomalaisen curlingin kanssa. Hehkutuksista huolimatta kärki on kapea, eikä uusia Uusiksia ja Mäkelöitä ole näköpiirissä. 

Riittää kun käy seuraamassa SM-sarjan turnausviikonloppua niin karu todellisuus osaamisesta alkaa paljastumaan. Merkittäviä puutteita on taktisella puolella, perustekniikoissa, harjauttamisissa, kivien ja jään lukemisessa. Otteluihin valmistautumisen ja joukkuepelaamisen perusteetkin ovat usein retuperällä.

Kun otetaan Markun parin menestysjoukkueen seitsemän arvokisamitalia pois laskuista, ei jäljelle jää paljon jälkipolville kerrottavaa. Lajin kärki on ollut erittäin kapea viimeiset kymmenen vuotta.

Kun tarkastellaan esimerkiksi yleistä palaamisen tasoa ja osaamista Sveitsin, Kanadan ja Ruotsin kaltaisissa maissa, Suomi jää valovuoden päähän. Sitä mukaa kun kilpailijamaat ovat kiristäneet harjoittelutahtiaan ja panostuksiaan, ovat suomalaiset alkaneet pudota väkisinkin kelkasta.

Menestystä on pitänyt hakea turnaamalla lajin kehitysmaissa Baltiassa ja vanhan Itäblokin alueella. Se ei kuitenkaan kehitä suomalaista curlingia yhtään eteenpäin. Kehittävämpää on otella itseään parempia vastaan hyvissä olosuhteissa ja koittaa sitä kautta kehittää taitojaan.

Hiipumisen syitä

Lähdetäänpä liikkeelle ruohonjuuritasolta. Keskeisin tekijä on aina urheilija tai joukkue itse. Olosuhteita unohtamatta harjoittelumotivaatio, asenne ja pitkäjänteisyys ovat kaiken perusta. Mikään järjestelmä, lajiliitto tai sponsori ei tule noukkimaan ketään kotisohvalta harjoittelemaan ja kilpailemaan. Kaikki lähtee lopulta omasta innokkuudesta ja palosta tehdä tosissaan töitä asioiden eteen. Näitä innokkaita on Suomessa vain kourallinen. Ajoittain intoilevia monin verroin enemmän. Eikä se riitä matkalla huipulle.

Yksi pahimmista kompastuskivistä on tieto-taidon puute. Se näkyy niin yksilö-, joukkue-, seura- kuin liittotasollakin. Meiltä löytyy noin kymmeneltä kaverilta (pelanneet kaikki Markun kanssa) kansainvälisen tason tietämystä lajista ja harjoittelusta kohti huippua, mutta sitä hyödynnetään hämmästyttävän vähän. Harjoittelu ja kilpaileminen on kovin tehotonta kun ei tiedetä mitä tulisi tehdä ja mitä kehittää. Onneksi ainakin nuorempi polvi on jo älynnyt hieman hyödyntää näiden tekijöiden osaamista.

Peruspohjan kilpailemiselle tarjoaa monelle kotoinen sarjatoimintamme. SM-sarja kärsii kuitenkin liian suurista tasoeroista, jolloin puolet peleistä on läpihuutojuttuja. Lisää ikäviä piirteitä tarjoilevat kivisarjat, jotka ovat järjestään niin suoria että se lähes pakottaa pelaamaan passiivisella pelityylillä. Sillä kykenee hyvin peittämään vajaavaisen teknisen osaamisen ja samalla saadaan näennäisen tasaisia otteluita jopa kärkitekijöiden kanssa.

Kansainvälisesti pelityyli menee kuitenkin juuri päinvastaiseen suuntaan. Nousevat jäät ja kivet suosivat taitoporukoita, rankaisevat armotta teknisesti huonoja joukkueita ja tarjoavat siinä sivussa yleisöllekin viihdyttävämpää peliä. Tässä olisi Suomenkin syytä ottaa oppia. Jotkut joukkueemme ovat ottaneetkin.

Mikäli halutaan SM-sarjasta suomalaista curling-osaamista kohottava ympäristö, jonkin sortin remontti olisi syytä aloittaa. Sarjan mielenkiinnon lisääminen niin pelaajien kuin mediankin silmissä on yksi keskeisistä kohdista. Sarjamuotoisena se ei mediaa kiinnosta ja kauden lopusta puuttuu usein kliimaksi voittajan ollessa selvillä jo ennen aikojaan.

Enemmän kiinnostusta tarjoaisi erillisistä turnauksista koostuva sarja. Joka turnaukseen olisi kosolti panosta ja joka pelillä olisi merkitystä. Panoksien lisääntyessä joukkueiden paineensietokyky kehittyisi ja lisääntyneen keskittymisen kautta nousisi pelienkin taso. Yksi vaihtoehto voisi olla loppukaudesta pelattava vajaan viikon mittainen mestaruusturnaus, johon oltaisiin karsittu aiemmin kaudella pelattujen viikonlopputurnausten perusteella. Tavallaan miniversio Kanadan Briereista.

Mutta kaikki edellä mainitut ovat tietty linjauskysymyksiä ja moni paperilla hyvältä tuntuva asia kaatuu innokkaiden vähyyteen, resurssipulaan jne. Tärkeää olisi kuitenkin aloittaa rakentava keskustelu, nähdä asiat realistisessa valossa ja koittaa valjastaa osaajat viemään tätä hienoa lajia tehokkaammin eteenpäin.

Artikkelia voi kommentoida ja jatkaa keskustelua netissä: www.curling.fi

Kirjoittaja on viisinkertainen arvokisamitalisti, joka on ollut perustamassa Suomen Curlinglehteä ja Kulosaari Curling Klubia. Aktiiviuran loputtua 2002 olympialaisissa on Tommi ajoittain ollut mukana erilaisissa valmennustehtävissä sekä konsultoimassa seuratasolla.

Kommentit

"Lisää ikäviä piirteitä tarjoilevat kivisarjat, jotka ovat järjestään niin suoria että se lähes pakottaa pelaamaan passiivisella pelityylillä."

Oman näkemykseni mukaan osasyyn näistä kivisarjojen "suoruudesta" voi sälyttää kaukaloihin rakennettujen jäiden kontolle. Viime hetkeen (vrt. arvokisojen 1-2 vkoa ennen kisoja) jätetyt tasoitusjäädytykset tuppaavat työntämään suoloja jään pintaan voimallisesti aina viikonlopun alussa... tämän voi helposti huomata myös pitokengän alla puuttuvasta pidosta.

Näemmä näillä suoloilla on taipumus myös vähentää jäiden "nousua", kun se tuntuu kääntäen verrannollisesti nousevan aina viikonlopun aikana sitä mukaa kun suolot vähenevät ja pitokengän ote jäähän paranee??

 

- JeBa -

Curling is my middle name!

- JeBa - "The best guard is second shot." -Russ Howard

Quote:

Yksi pahimmista kompastuskivistä on tieto-taidon puute. Se näkyy niin yksilö-, joukkue-, seura- kuin liittotasollakin. Meiltä löytyy noin kymmeneltä kaverilta (pelanneet kaikki Markun kanssa) kansainvälisen tason tietämystä lajista ja harjoittelusta kohti huippua, mutta sitä hyödynnetään hämmästyttävän vähän. Harjoittelu ja kilpaileminen on kovin tehotonta kun ei tiedetä mitä tulisi tehdä ja mitä kehittää. Onneksi ainakin nuorempi polvi on jo älynnyt hieman hyödyntää näiden tekijöiden osaamista.

 

 

Haluaisin lisätietoa tästä.

Kuinka helppo tätä "kansainvälisen tason tietämystä lajista ja harjoittelusta kohti huippua" on saada vaikkapa Vaasassa tai Helsingissä? Mainostavatko nämä valmennustaitoiset henkilöt itseään jossain niin, että näitä valmennustaitoisia ihmisiä tuntemattomat sanotaan nyt vaikka kohtuu aktiivisesti reilu vuoden peliä harrastaneet pelaajat voisivat heihin ottaa yhteyden?

Ik heet Kissa!

Nämä "valmennustaitoiset" eivät missään mainosta itseään. Mikäli tälläiselle valmennukselle tai tietämykselle katsotaan olevan tarvetta  niin voi aloittaa tunnustelut esimerkiksi Laukkasen Jakelta tai allekirjoittaneelta. Se on sitten jo toinen juttu kuinka kullakin on aikaa, motivaatiota tai mahdollisuuksia osallistua. Mutta kannattaa kysellä. Nämä  "valmennustaitoiset" vaikuttavat pääosin pääkaupunki-Hyvinkää -akselilla. Lisäksi tietenkin kannattaa kolkutella Liiton ovea joka tarjonnee apua erityisesti junioreille.

 t: Tommi Häti | 050 436 1306 | tommi [at] reaktio [dot] fi 

Valmentajia putkahtelee myös pikkuhiljaa Curlingliiton valmentajakoulutuksen kautta. Tällä hetkellä pisimmälle koulutuksessa ehtineet ovat suorittaaneet valmentajatason II, lista heistä ja sitä parhaillaan suorittavista löytyy osoitteesta http://www.curling.fi/fi/liitto/valmentajakoulutus/taso2

Selvää on se, että kaikki tämän koulutuksen saaneet eivät ole mitään jakkelaukkasia tai tommihätejä tuon koulutuksen perusteella, mutta löytyypä joukosta yksi annemalmi, jolla kokemusta taitaa olla palttiarallaa samaa luokkaa kuin Jakella ja Tommilla.

Pointtini on siis, että esim. Jakke on pistänyt valmennustaitojaan eteenpäin toimimalla kouluttajana tuolla tason II valmentajakoulutuskurssilla. Niinpä tuolta listalta löytyviä valmentajanalkuja voi hyvinkin nykiä hihasta ja pyytää heiltä jeesiä. Itsekin olen muutamia joukkueita jeesaillut (sekä pyynnöstä että pyytämättä :)

Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin. Jos jokainen tekee jotakin, tulee kaikki hoidettua.