MM-kisat Edmontonissa – jälleen lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana...

Teksti: 
Teemu Salo
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

Miesten maajoukkue osallistui seuraavan olympiadin ensimmäisiin MM-kilpailuihin, jotka pelattiin yhdessä curlingin suurista kaupungeista, Edmontonissa, huhtikuun alussa. Joukkue lähti kisoihin samalla kokoonpanolla kuin edellisvuoden kisoihinkin, eli kipparina Markku Uusipaavalniemi ja pelaavassa kokoonpanossa Kalle Kiiskinen, Jani Sullanmaa ja Teemu Salo sekä viidentenä miehenä Jari Rouvinen. Samassa kaupungissa pelattiin myös seniorien MM-kilpailut juuri ennen näitä miesten kisoja.

Miesten joukkueen valmistautuminen näihin kisoihin erosi varsin paljon aiemmista vuosista. Pääosa joukkueesta (Jani, Teemu ja Kalle) harjoitteli koko talven Hyvinkäällä. Jasu harjoitteli viikolla Oulunkylässä ja viikonloppuisin hän liittyi Hyvinkään porukan mukaan. Markku puolestaan harjoitteli omaan tahtiin Oulunkylässä. Joukkueen yhteistreenit rajoittuivat siis ulkomailla pelattuihin turnauksiin ja pariin päivään ennen MM-kilpailuja.

Kisoihin lähdettiin vähän vaalien jälkeen ja Markun läpipääsy oli tietysti iso asia curlingpiireissä, kun päästiin perille Edmontoniin. Heti saapumisen jälkeen oli havaittavissa, että oltiin tultu kaupunkiin, jossa curlingia seurataan ja siitä tiedetään. Tosin Oilersin kultavuosien jäljiltä jääkiekko oli edelleen kaupungin selkeä ykkösasia ja ylpeyden aihe.

MM-kilpailut pelattiin Edmonton Oilersin kotihallissa ja Oilers oli lähtenyt vieraskiertueelle viikkoa ennen turnauksen alkua. Näin Dave Merklingerin porukalle jäi hyvin aikaa loihtia jäät kohdilleen, eikä niiden piikkiin tosiaan voinut pelien lopputuloksia laittaa. Halliin mahtuu 17 000 katsojaa, mutta aivan loppuun ei hallia myyty. Finaalia seurasi hieman yli 10 000 katsojaa ja koko kisaviikon yhteissaldo oli 184 970 katsojaa, joten porukkaa piisasi. Kun tähän lisätään vielä yleisön asiantuntemus, niin pelaaminen oli todella miellyttävää. Hyvästä suorituksesta sai aplodit riippumatta siitä, mikä peli oli kyseessä.

Saapumisen jälkeen joukkueella oli muutama päivä aikaa toipua aikaerosta ja nämä käytettiin pääosin yhteisharjoitteluun eri halleilla. Jäät olivat tähän aikaan vuodesta vaihtelevat eri halleilla, mutta saimme mielestämme ihan hyvin harjoiteltua, ja tärkeää oli että koko joukkue oli kasassa samaan aikaan. Jo harjoitusten yhteydessä lehtimiehet ja tv-kanavat seurasivat mukana ja Markku sai mm. käydä poseeraamassa kaupungintalon edessä Suomen lippu kourassa.

Pelit alkoivat meidän kannaltamme ehkä parasta mahdollista vastustajaa vastaan. Yleensähän avausottelussa on yleensä helpoin yllättää ennakkosuosikki. Tällä kertaa Kanada oli kuitenkin vakuuttava, kun vastaavasti Suomen joukkue ei ollut lähelläkään omaa tasoaan. Toisessa pelissä sen sijaan Suomelle tarjottiin voittoa Ruotsin Peter Lindholmin uudesta joukkueesta, mutta se ei vain Suomelle kelvannut. Pelin ratkaisu nähtiin seitsemännessä päässä, jossa Suomella oli viimeisellään mahdollisuus ottaa kolme pistettä ja siirtyä kahden pinnan johtoon. Kivi ei vain jostakin syystä taipunut ja hulahti kokonaan ohi antaen Ruotsille pisteen ryöstön ja kahden pisteen johdon. Tästä Suomi ei toipunut, vaikka saikin viimeisessä päässä vielä pakotettua Ruotsin heittämään viimeisellään hyvän määriksen. Tuosta päästä jäi mieleen, että rakensimme tilanteen vielä kahdesta reunaan zipatusta kivestä. Eli kannatti yrittää loppuun asti.

Seuraavissa peleissä voitimme Tanskan ja Australian. Näin päästiin jälleen mukaan taisteluun. Valitettavasti viidennessä pelissä hukkasimme jo hallussa olleen pelin. Saksan joukkue ei turhaan sijoittunut hopealle, sillä tilaisuuden saatuaan he myös käyttivät sen. Viimeisessä päässä Suomi hukkasi alkupään ja Saksalla oli pari kiveä suht' lähellä keskustaa ennen Suomen viimeistä. Tämä ei jaksanut perille asti ja näin Saksa ryösti kaksi ja voitti pelin suoraan.

Seuraava peli Skotlantia vastaan oli periaatteessa jo tilastollisesti pelattu ennen ottelua. Skotlannin mestaruuden voitti nimittäin tänä vuonna Warwick Smithin joukkue, jonka tarkoituksena oli pelailla curlingia huvikseen ja keskittyä enemmän töihin ja perheeseen. Warwickin kohdalla on mielenkiintoinen tilastollinen seikka: hänen saldonsa arvokisoissa oli nimittäin Suomea vastaan 0-9. Nyt se on 0-10 Skottien annettua Suomelle yhden ison pään. Tämä riitti lopulta Suomen 6-1 voittoon päättyneessä pelissä.

Voittoa seurasi jälleen huono ottelu. Vastaan asettui ainakin itseni yllättänyt USA. Heiltä kisoihin oli selvinnyt uusi joukkue, joka ulkoiselta olemukseltaan ei vaikuttanut kovin varteenotettavalta porukalta. Ottelu alkoi Suomen kannalta varsin heikosti, kun heti toisessa päässä yhden pakotus kääntyikin kolmen otoksi USA:lle. Loppujen lopuksi tilanne eteni niin, että Suomi sai ottelun pakotettua jatkopäähän, jossa Suomella oli viimeinen kivi. Kiviä tuli peliin paljon ja loppujen lopuksi huonosti yhteen pelattu viimeinen heitto meni liian pitkäksi ja USA varasti voiton.

Seuraavissa otteluissa kaatuivat Korea ja Norja, jota vastaan ottelun loppu oli myös ikimuistoinen. Viimeiseen päähän edettiin tasatilanteessa ja Suomella oli viimeisen kiven etu. Tilanne pesässä vaihteli pään aikana ja ennen Suomen viimeistä kiveä lähes nännillä oli molempien kivet hyvin lähellä toisiaan. Suomen kellossa aikaa ei ollut paljon jäljellä, mutta se käytettiin varsin tehokkaasti silmämääräiseen mittailuun. Juuri ennen ajan loppumista päätettiin, että meillä on ykkönen. Markku heitti viimeisen pois, vaikka vaihtoehtona olisi ollut reilu metrin ratsu. Onneksi sitä riskiä ei otettu, sillä mittauksen jälkeen meillä tosiaan oli ykkönen.

Suomen seuraava tappio tuli Sveitsiä vastaan ottelussa, jossa Kanada-pelin ohella Suomella ei ollut oikein jakoa parempaa vastaan. Päätöskierroksella Suomi tarvitsi voiton unelmakisat pelanneesta Ranskasta. Peli alkoi Suomen osalta todella hyvin ja loppujen lopuksi voitto tuli helposti. Viimeisellä kierroksella tarvittiin myös Tanskan voitto Saksasta, jotta pääsisimme uusintaan välieräpaikasta. Kun tämä toteutui, oli neljä joukkuetta jaetulla nelossijalla.

Näistä parit muodostuivat siten, että Suomi kohtasi Saksan ja Ruotsi Ranskan. Tie-break -ottelu eteni tasaisena ja alkusarjan pelistä eroten viimeiseen päähän ei lähdetty Suomen vaan Saksan yhden pisteen johdosta. Suomella oli viimeinen kivi. Pää pelattiin mielestäni ihan hyvin ja kiviä oli riittävästi pelissä. Viimeisellä heitolla Suomelle jäi tuplapoisto kivistä, jotka juuri näkyivät kokonaan. Valitettavasti heitto ei lähtenyt kohdilleen ja voitto meni Saksalle. Ruotsi voitti lähinnä Pejan parilla viimeisellä loistoheitolla Ranskan.

Loppupelit etenivät niin, että Saksa voitti ensin Ruotsin ja sitten 3/4 pelissä Sveitsin. Kanada päihitti USA:n ja eteni suoraan finaaliin. Saksa puolestaan löi USA:n semifinaalissa ja näin finaaliin oli saatu Saksa ja Kanada. Valitettavasti ottelu lässähti jo ensimmäisessä päässä Saksan hermoillessa. Kanada otti neljä pistettä ja vei loppujen lopuksi finaalin vakuuttavasti 8-3. Kanadan ylivoima oli turnauksessa ennen kokematonta. Ihan lähiaikoina ei kukaan ole hallinnut MM-turnausta noin suvereenisti, sillä Kanada ei antanut yhtään ryöstöä koko turnauksen aikana.

Omalta osalta turnauksesta jäi lopulta varsin kaksijakoiset fiilikset. Runkosarja jätti erittäin paljon jossiteltavaa. Toisaalta saimme paikan uusinnassa ja tuollaiset tilanteet sitten joskus onnistuvat ja toisinaan eivät. Sitten kun mahdollisuuden sai ja sitä ei käyttänyt, niin on tyytyminen siihen mitä saatiin. Tulevaisuuden osalta turnaus jätti monta kysymystä, joihin vastauksia pitää etsiä vielä ennen ensi kautta.