Värikäs vuoden alku!

Teksti: 
Jermu Pöllänen
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

Noniin, nähtiinpä vihdoin sekin päivä kun Suomen curlinglehti siirtyi värikkääseen painokseen. Pitkä matka on tultu niistä ensimmäisistä lehden läpysköistä, joita Tomi ja Tommi aikanaan lähtivät talkoovoimin kyhäämään. Itse sisällössä tuo matka ei ole niinkään pitkä kuin ulkoisessa olemuksessa, joka nykytekniikan ja värikylläisten musteiden myötä näyttää tätä nykyä varsin katu-uskottavalta. Vielä nykyäänkin tätä hienoa lehteämme tehdään pääosin talkoovoimin, mitä nyt painotyöt ja jakelu on ulkoistettu. Myös talkookuormaa on jaettu useammalle taholle entistä pienempinä taakkoina.

Nyt kun on sitten siirrytty tähän värien kyllästämään painotekniikkaan, on ensiarvoisen tärkeää varmistaa jatkossakin se, että lehtemme sivuilla julkaistavat artikkelit ovat niin ikään värikkäitä, emmekä juutu mustavalkoiseen ajatusmaailmaan. Sisältö se on, mikä lopulta ratkaisee - niin kuin niin monessa muussakin asiassa. Vapaaehtoisia kynäniekkoja ja kameravirtuooseja kaivataan lehtemme toimituksen avuksi jatkuvasti. Jos tunnet omaavasi kykyä ja halua auttaa lehtemme julkaisussa, niin rohkeasti mukaan vaan: olet enemmän kuin tervetullut!

Värikkäistä jutuista tulikin mieleeni Suomen Curlingliiton nettisivuston keskustelupalstalla vuoden vaihteen jälkeen havaittu positiivinen keskusteluaktiivisuuden kasvu. Myöskään arkoja aiheita ei ole kartettu. Selvästi suurimman kohun on kerännyt keskustelunaihe, joka lähti liikkeelle Olympiakomitean valmennuspäällikön Kari Niemi-Nikkolan ja miesten edustusjoukkueen kapteenin Markku Uusipaavalniemen nuhdeltua maamme urheilun kenties tärkeimmässä mediassa, Ylen Urheiluruudussa, Suomen Curlingliittoa ja sen hallituksen liiton yleiskokouksen evästyksellä vahvistamaa arvokisojen edustusjoukkueen valintamenetelmää.

Siis sitä samaa menetelmää, jonka ansiosta (tai josta huolimatta, riippuu keneltä kysyy) viime vuosien aikana miesten maajoukkueemme on yltänyt lukuisiin maamme harrastajamäärään nähden loistaviin arvokisasijoituksiin siitäkin huolimatta, että syystä tai toisesta joukkueen kokoonpano on kokenut näinä vuosina lähes jatkuvia muutoksia. Riippumatta siitä mitä muut sanovat, uskallan väittää, että lajiharrastuksen taso on maassamme kasvanut viimeisen kahden olympiadin aikana kasainvälisilläkin mittareilla mitattuna - eikä vähiten sarjamuotoisen arvokisaedustuspaikan ratkaisevan SM-kisan ansiosta.

Jermu Pöllänen