10 vuotta sitten

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Tommi Häti

Curling rantautui tukevasti Savoon. Pieksämäki oli jo ollut aikansa lajin suurimpia paikkakuntia ja Kuopiossa oli hiljattain aloitettu aktiivinen curlingtoiminta eräässä parkkihallissa. Mukana Kuopion touhuissa olivat mm. Pieksämäellä jo lajin isoihin nimiin kuulunut Matti Kartano ja Hyvinkäältä Kuopioon muuttanut Markku Uusipaavalniemi.

Innokas ja nouseva seura Kuopion Curlaajat ry otti ison haasteen vastaan järjestäen vuoden 1996 SM-kisat. Markku Uusipaavalniemi oli ollut edellisenä syksynä selvittelemässä Leif Öhmanin opissa muutamien muiden kanssa jäänteon saloja. Nyt niitä päästiin koettamaan käytännössä. Kuopion jäät onnistuivatkin todella hyvin ja ensimmäistä kertaa Suomessa oli kansainväliset mitat täyttäneet peliolosuhteet.

Tuolloin edustusjoukkue vielä ratkottiin cupsysteemillä, mikä tietysti tarjosi jännitettävää viimeiseen peliin asti. Naisten puolella Jaana Jokela kantoi odotetusti voittajasuosikin viittaa, eivätkä tälläkään kertaa kilpasiskot päässeet yllättämään. Voittajajoukkueessa Jaanan lisäksi pelasivat Anne Eerikäinen (nyk. Malmi), Laura Franssila (nyk. Tsutsunen) ja Niina Pöllänen.

Miesten puolella sitä vastoin odotettiin ennätystasaista kamppailua neljän kärkiporukan kesken. Tomi Rantamäki oli koonnut uuden nousevan joukkueen jossa mukaan oli nostettu kaksi nuorta lupausta (tulevat olympiakävijät Mäkelä ja Häti). Jari Laukkasen ja Jori Aron joukkueet, jotka myös kärkkyivät voittoa koostuivat kokeneemmasta kaartista. Mustana hevosena mukaan lähtenyt, kotikisoissa mittelevä Markku Uusipaavalnimen joukkue veti kuitenkin pisimmän korren kaataten finaalissa Aron porukan.

Markun komennossa pelasivat velipoika Jussi Uusipaavalniemi, Raimo Lind ja Hannu Nieminen. Tuolloin harva osasi aavistaa että siitä alkoi Markun pitkä valtakausi ja merkittävä luku suomalaisessa curlinghistoriassa.

Keväinen Bonspiel Hyvinkäällä oli houkutellut varsin kansainvälisen ryhmän paikalle aina Sveitsiä ja Englantia myöden. Taso oli niinkin kova että oli erillinen kilpasarja, jonka suurimpana nimenä moninkertainen Euroopan ja maailmanmestari Peja Lindholm Ruotsista. Suomalaiset pitivät kuitenkin pintansa ja Jari Laukkasen kokenut ryhmä vei mestaruuden.

MM-kisat käytiin Kanadan Hamiltonissa. Suomelta oli mukana vain naisjoukkue. Jaana Jokela oli liikkeellä pari kuukautta aikaisemmin Suomen mestaruuden voittaneella porukalla johon vitospelaajaksi oli otettu Tiina Tenkanen. Valmentajana toimi Jari Laukkanen. Pelit eivät naisiltamme sujuneet kovin loistokkaasti: tuloksena yksi voitto (Tanska) ja yhdeksän tappiota ja Suomi jäi armotta viimeiseksi. Voiton vei niin miehissä kuin naisissakin lajin mahtimaa Kanada. Naisissa Marilyn Bodogh'n joukkue peittosi USA:n ja miehissä Jeff Stoughton Skotlannin.

Kommentit