Katse jo kohti vancouveria!

Teksti: 
Olli Rissanen
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

Curlingkausi on jo ohi - vai onko, kun kesäturnaukset valtaavat jo alaa myös curlingissa - ja mielessä ovat vieläkin Torinon olympiakisojen menestyshuuma ja muistot, jotka monella ovat jääneet lähtemättömästi mieliin. Mutta huippu-urheilun osalta ei ole aikaa jäädä tunnelmoimaan ja Suomen Olympiakomitea onkin jo kääntänyt katseensa kohti tulevaisuutta ja Vancouverin talvikisoja 2010. OK on niin kesä- kuin talvilajienkin osalta käynnistänyt tehostamisohjelman, jonka päätavoitteena on olympiamenestyksen varmistaminen Pekingissä 2008 sekä Vancouverissa 2010. Tarkoituksena on selvittää eri lajien valmennus- ja valmistautumisjärjestelmät sekä maajoukkueen valintaan liittyvät kysymykset ja sitä kautta lajien menestymispotentiaali seuraavissa olympiakisoissa. Myös valmennustukien kohdistaminen ja määrä on tarkoitus mitoittaa näillä perusteilla. OK puhuu myös painopistelajeista!

Mikä sitten on curlingin ja siis suomalaisen curlingin asema OK:n järjestelmässä tuon selvitystyön perusteella, jää nähtäväksi. Toisaalta on kiistämätön tosiasia, että curlingin osalta meillä ei toistaiseksi ole vielä valmista valmennusjärjestelmää (järjestelmän rakentaminen toki on aloitettu ansiokkaasti yhteistyössä Kisakallion Urheiluopiston kanssa!), joka alkavan olympiadin aikana oleellisella tavalla voisi vaikuttaa tuohon tavoiteltuun menestykseen. Meillä ei myöskään ole ammattivalmentajia. Toisaalta meiltä kuitenkin löytyy riittävästi tietotaitoa ja osaamista, mistä konkreettisimpana esimerkkinä on Torinon olympiahopea. Tuo osaaminen tietysti henkilöityy aktiivi-huippupelaajiimme sekä myös muutamiin jo aktiiviuransa lopettaneisiin pelaajiin, joilla kaikilla on varmasti annettavaa em. tavoitetta silmällä pitäen. Kysymys onkin nähdäkseni siitä, miten tuo tietotaito ja osaaminen saadaan parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön ja ketkä pelaajina ovat jälleen kerran valmiit panemaan itsensä peliin parhaan mahdollisen menestyksen saavuttamiseksi?! Jos sitoutumista tällaiseen projektiin löytyy, ja uskon että sitä löytyy, curling on edelleen mitä potentiaalisin mitalilaji myös Vancouverissa. Ja tällä täytyy olla merkitystä myös OK:n päätöksenteossa!!

Kesä(curling)kausi

Kuten jo alussa totesin, curlingkauden alkamisen tai loppumisen ajankohtaa alkaa olla yhä vaikeampi määrittää. Vaikka toisaalta monen mielestä on hyvä hetkeksi hengähtää ja irtautua lajista kokonaan, myös kesällä pelattavat curlingturnaukset viehättävät monia suomalaisia curlingpelaajia. Leppävirralla pelattiin kesäturnaus juhannusta edeltävällä viikolla ja Latviassa järjestetään kesä-heinäkuussa parikin turnausta, joihin on lähdössä myös Suomesta useampikin joukkue. On myös niin, että nämä turnaukset tarjoavat monelle sellaiselle, joka ei esimerkiksi pelaa SM-sarjaa, mahdollisuuden päästä kokemaan "kilpailun huumaa" sekä tavata uusia ystäviä curlingin parista.

Ja Curling-Golf muuten pelataan Nurmijärven golfkentällä heinäkuun 21. päivänä, joten tulkaa mukaan ja ilmoittautukaa allekirjoittaneelle!!

Minulta on myös kuluneen kevään aikana jo useamman kerran tiedusteltu, löytyykö curlingista myös jonkunlainen "kesäversio", jota voisi pelata mökillä tai erilaisissa kesätapahtumissa. Sanat 'vesivaneri', 'puukiekot' ja 'luistovoiteet' ovat mm. vilahtaneet kysyjien puheenvuoroissa. Onpa joku kysynyt sitäkin, voiko curlingkiviä, siis oikeita, heittää muuallakin kuin jäällä?! Toistaiseksi olen joutunut vastaamaan "ei oota", mutta tässäpä jälleen yksi uusi haaste: kehittäisikö joku tällaisen Kesä- CurlingPelin? Sitä miettiessä toivotan kaikille

HAUSKAA JA AURINKOISTA KESÄÄ!!
Olli