Pääkirjoitus 2/2006

Teksti: 
Jermu Pöllänen
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

"Miesten curling-joukkue on menestynyt hyvin 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Liiton oman sekavan arvokisajärjestelmän vuoksi paikka Torinon kisoihin oli kuitenkin jopa jäädä saavuttamatta..." Näin kirjoittaa Suomen Olympiakomitean valmennuksen johtaja ja Torinon olympialaisten joukkueenjohtaja Kari Niemi-Nikkola olympialaisten lajikohtaisessa analyysissään uusimmassa Valmentaja-lehdessä (2/2006). Kohtalaisen kärkevää tekstiä ottaen huomioon, että nuo edellä mainitut arvokisamenestykset saavuttanut joukkue hajosi edellisten olympialaisten jälkeen, eikä edustustehtävissä ole sen koommin enää nähty joukkueen kapteenin lisäksi muita kuin Torinon kisoihin projektiluontoisesti mukaan värvätty varakippari Ville Mäkelä - joka ilmoitti hänkin jo hyvissä ajoin Torinon kisojen jäävän viimeisekseen.

Olympiakomitean näkemys lajimme arvokisaedustusten määräytymisestä tuotiin esiin Suomen curlingliiton kevätkokouksen yhteydessä itse Niemi-Nikkolan toimesta. Esille tuoduissa seikoissa on toki paljon keskusteltavaa ja pohdiskeltavaa, mutta tuota "Liiton omaa sekavaa arvokisajärjestelmää'' en olisi ihan tältä istumalta allekirjoittamassa. Omien sanojensa mukaan Niemi-Nikkola viittaa tässä siihen yhteen tulosten valossa heikompaan vuoteen, joka vaaransi koko olympialaisten edustuspaikan saamisen. Osin tietenkin näin, mutta tulee myös muistaa, että kyseinen vuosi myllersi joukkueiden kokoonpanoja sekä ennen että jälkeen kauden enemmän kuin vuosiin - tämä oli osaltaan vaikuttamassa myös nyt menestyneen olympiajoukkueemme muodostumiseen!

Eikä tässä vielä kaikki, tämän kevään MM-kilpailut saivat alkuturnauksessa pelaavaan kokoonpanoonsa tuon heikoksi tituleeratun vuoden edustusjoukkueesta peräti kaksi aiempaa arvokisakokemusta omaavaa pelaajaa - se on puolet koko jäällä olevasta joukkueesta! Näin jälkeenpäin ajateltuna ei tuo "välikausi" loppujen lopuksi niin huonossa valossa esiinnykään, ja ehkäpä kansallisen lajiliittomme käyttämä arvokisajärjestelmä ei sittenkään ole se heikoin lenkki Suomen arvokisamenestystä taattaessa. Hirvittää ajatuskin Norjan tapaisesta tyrannimaisesta edustuspaikkojen jakoperiaatteesta. On ainoastaan norjalaisten onni, että maalla on pitkät perinteet arvokisamenestyjinä, ja halukkaita yrittäjiä riittää liki mielipuolisesta järjestelmästä huolimatta.

Toinen mieleeni tuleva erikoisempi arvokisajärjestelmä on tietenkin se, jota Skotlanti eli Iso-Britannia käytti valitessaan edustusjoukkuetta olympialaisiin. Siis alleviivaisin: olympialaisiin. Järjestelmän katsottiin toimivan siinä määrin hyvin, että periaatepäätös jatkaa Vancouverissa samalla valintajärjestelmällä on jo tehty. Ison-Britannian onni on tietenkin se, että edustuspaikkaa voidaan jo ennen karsintapisteitä tuottavia MM-kisoja pitää täysin varmana. Kävi niin tai näin, on tulevana syksynä liittomme hallitus kovan paikan edessä. Päätöksestä riippumatta kaikkia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen tuskin päästään. Luottamukseni siihen, että hallitus keskuudessaan päättää lajimme kestävän kehityksen kannalta parhaan vaihtoehdon - urheilullisin perustein - on kuitenkin järkkymätön.

Tässä on hyvin vielä aikaa ennen syksyä käydä keskustelua eri vaihtoehdoista ja varmasti kaikki halukkaat saavat äänensä kuuluville. Siinä sivussa voimme kaikki levollisin mielin pitää lomaa curlingista, jotta tulevana kautena jälleen treeni ja pelit maittavat täysin siemauksin. Ohessa vielä vaikkapa lomalukemiseksi Niemi-Nikkolan Valmentaja-lehdessä esittämät neljä "teesiä", joiden avulla Vancouverin olympialaisiin valmistautuminen tulisi hoitaa jopa Torinon kisoja paremmin:

1. Urheilijat pitää saada parhaaseen suorituskuntoon kisojen ajaksi.

2. Kommunikaation määrän, laadun ja dokumentaation lisääminen olympiakisavalmistelun aikana.

3. Urheilijan kokonaisvaltainen valmentaminen.

4. Lajien organisoituminen kisapaikalla.