Hiljaiseloa

Teksti: 
Jermu Pöllänen
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

Curlingin syyskausi kääntyi joulukuun alussa ehtoopuolelle ja kaikki toiminta tuntui pysähtyvän EM-kilpailujen ajaksi. Sama hiljaiselo jatkuu varmasti vuodenvaihteeseen saakka. Muutamat aktiivisimmat jatkavat harjoituksiaan ja järjestelevät pikkujoulujaan tällä ajanjaksolla, mutta muutoin tuntuu curlingjäillä aika hiljaiselta.

Hiljaiseloahan ei kovinkaan pitkään enää kestä, kun SM-sarjan jälkimmäinen puolisko pyörähtää käyntiin heti tammikuun alusta. Puhumattakaan helmikuusta, jolloin miljoonat katsojat pysähtyvät jälleen seuraamaan olympialaisia paikan päällä ja television välityksellä. Siitä se hulina sitten jälleen alkaa!

Jos olympialaisten televisiointi on yhtä myönteinen lajillemme kuin neljä vuotta sitten, on pelkästään toivottavaa että suuret ihmismassat reagoivat jälleen samoin kuin Salt Lake Cityn jälkeen. Tottahan monet ovat ehtineet tällä välin jo lajia kokeilemaan, mutta vielä on paljon ensikertalaisia opastettavana. Ensikertalaisista tuleekin pitää erityisen hyvää huolta, jotta he tulisivat kokeilemaan toistekin - muutamat toivottavasti löytävät lajistamme itselleen kokonaan uuden mielekkään harrastuksen. Olympialaisiin on vielä aikaa, mutta vuodenvaihteen pyhäpäivinä aika lentää kuin siivillä. Vielä ei ole aika ryhtyä toimiin, mutta muutama ajatus asialle kannattaa jo uhrata, jotta alkuvuodesta oltaisiin valmiina tositoimiin. Olosuhteet ovat maassamme parantuneet kuluneen neljän vuoden aikana huomattavasti, joten loppu on kiinni vapaaehtoisesta seuratyöstä. Pian on taas aika toimia, jokaisen panos on tärkeä!

Rauhaisaa vuodenalkua kaikille.