20 vuotta sitten

Teksti: 
Toimitus
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

Joulukuussa 1985 käytiin jokavuotiset EM-kilpailut Sveitsin hulppeissa vuoristomaisemissa Grindelwaldissa. Ennen kisoja esikarsittiin MM-paikoista Willingen-Schwenningenissä Saksassa. Varsinainen karsinta järjestettiin EM-kisojen jälkeen Grindelwaldissa.

Suomen edustajat EM-kisoihin olivat nuorehkoja ensikertalaisia - Jaana Jokelan ja Jussi Uusipaavalniemen hyvinkääläisjoukkueet. Rahoitus kilpailuihin tuli pääosin omasta pussista. Pientä muodollista avustusta tuli Suomen Curlingliiton julkaiseman lehden mainostuloista ja seuralta noin 500 mk per joukkue.

Peliasut joukkueet hankkivat itsenäisesti. Käytännössä siis verkkarit kaupasta ja painatus mahdollisimman edullisesti selkään. Jokivallin Lamu hoiti miehille Osuuspankin sponsoroimat päällystakit äitinsä kautta.

Valmistautuminen siihen aikaan oli varsin rajallista. Hyvinkääläisten kotihalliin jäät tulivat paria päivää ennen kisakoneeseen nousua. Muutaman kerran tuntumaa otettiin Kouvolan jäähallissa ja Myyrmäkeen vasta avautuneella jäällä.

Uusipaavalniemen Jussi muistelee joukkueensa käyneen syksyllä Ruotsissa turnaamassa ja samalla reissulla hankkimassa pelivälineitä. Jussilla on tunnetusti tuhti jalka eikä sopivaa kokoa löytynyt hyllystä. Ruotsin curlingliiton edustaja Håkan Sundsröm toi sitten mukanaan EM-kisoihin kaivattua kokoa olevat kengät. Kyseessä oli valmistustaan vasta aloitelleen Sweden-merkin mallisto, josta löytyi riittävästi kokoa Suomen vantteralle kipparille.

Itse kisoista kerrotaan lehden seuraavassa numerossa 1/2006.

Vantaalla aloitettiin virallisesti curlingin peluu

Vantaan Myyrmäessä aloitettiin kivikausi 20 vuotta sitten. Myyrmäen jäähalli oli hankkinut käytetyn kivisarjan ja jäädyttänyt hallin viereen yhden curling-radan. Jorma Eskola halliyhtiöstä kertoi silloisessa Curlingliiton junailemassa Curlingviestissä että "tarkoitus on saada säännöllinen pelitoiminta käyntiin mahdollisimman pian. Kivisarjan lisäksi on pelaajien käyttöön varattu aidot skotti-harjat."