Junioritoiminta on Suomessa lapsenkengissä

Teksti: 
Riku Harjula
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

Kausi 2005-2006, Torinon olympialaiset, mahtava näyteikkuna lajillemme. Onnistuneella markkinoinnilla, olosuhteiden parantamisella sekä lajin aloittamiskynnystä madaltamalla pelaajamäärät kasvavat, lajin uskottavuus paranee, maamme taso kovenee ja positiivinen kierre on valmis. Kaunis päiväuni, eikö?

Hereillä olemalla visio on ainakin jossakin mittakaavassa aivan mahdollinen, joskin samaan visioon uskottiin myös edellisen näyteikkunan aikaan, kun curling ja Uusipaavalniemi joukkueineen ponnahti Salt Lake Cityssä pinnalle sekä samalla mediaan näkyvälle paikalle. Jälkeenpäin voi todeta kuplan puhjenneen. Vaikka esimerkiksi kyselyiden, kiinnostuksen ja mm. lajiesittelyiden määrä olympialaisten jälkeen hetkellisesti kasvoi kiitettävällä tahdilla niin jäsenmäärissä tuo kasvu ei vastaavalla tavalla näkynyt. Junioreissa ja heidän lukumäärässään on tosin neljässä vuodessa tapahtunut muutosta: nykypäivänä näppituntumalla Suomessa junioreita (alle 21vuotiaita aktiivipelaajia) on noin puolet aiemmasta määrästä.

Itse olen päässyt seuraamaan aitiopaikalta liiton sekä eri seurojen suhtautumista junioreihin ja kiinnostus nuoriin on vaihdellut paikkakunnasta, ajasta ja jopa henkilöstä riippuen täysin laidasta laitaan. Yleisin puolustelu junioritoiminnan tukemattomuudelle ja välinpitämättömyydelle sitä kohtaan on ollut resurssipula. Ei ole halukkaita ohjaajia, ei rahaa nuorten/ lasten tukemiseen tai kuten pahimmillaan välinpitämättömyyttä on perusteltu; ei ole tarpeeksi jääaikoja mahdollisille uusille nuorille, sillä kehittymishaluiset juniorit veisivät harjoittelullaan kaiken peliajan nykyisiltä pelaajilta. Viimeisin perustelu ei kaikessa naurettavuudessaan ja karmivuudessaan ole hatusta tempaistu, vaan allekirjoittaneen henkilökohtaisesti kuulema "asiallinen" perustelu sille miksi junioritoimintaan ei satsata seuratasolla. Asenne löyhkää - pahasti.  

Halukkaiden ohjaajienkin osalta selittely on useimmiten perusteetonta, ainakin jos viimeaikaisia toimia tutkiskelee. Esimerkiksi pitkään nuorten kanssa toiminut ja heitä valmentanut Juhani Heinonen on halustaan huolimatta pitänyt vain yhden "maajoukkueleirin" junioreille (muutama vuosi takaperin Loimaalla). Jos halukas tekijä löytyy, niin uskoisi seurojen / liiton tulevan sen verran asiassa vastaan, että järjestyisi useampia tapahtumia nuorien mukaan saamiseksi ja kehittämiseksi, joissa "Hempan" osaamista etenkin aloittelevien junioreiden kanssa voitaisiin käyttää.

Toinen esimerkki otettakoon viime kaudelta. Vuoren Tuomas valmensi maahamme toista tyttöjoukkuetta, jonka ansiosta tyttöjen jäsenmäärä nousi kahdeksaan. Äkkiseltään laskisi, että esimerkiksi junioreiden PM-kisoihin Norjaan olisi siis saatu lähetettyä ensimmäistä kertaa maastamme samanaikaisesti kaksi joukkuetta tyttöihin, aivan kuten muistakin pohjoismaista. Toisin kävi ja Suomen curlingliitto päätti lähettää ainoastaan kokeneemman Katja Kiiskisen joukkueen kisoihin perusteenaan muiden tyttöjen kokemattomuus. Ei ihme siis ettei sitä kokemusta edes kerry. Tämänkaltaisten tapahtumien jälkeen myös uusien juniorijoukkueiden valmentamisen mielekkyyttä voimme jokainen pohtia.

Toki aktiivisista ohjaajista on pulaa ja heidän vähäisyytensä on ongelma, kuten allekirjoittanutkin sai muutama talvi takaperin huomata vedettyään Hyvinkäällä yksin liki 80 tuntia koululaisryhmille ja innokkaille kokeilijoille ilmaiseksi. Silti niiden harvojenkin aktiivien työn vähäinen arvostaminen sekä etenkin opetettavien nuorten seuratasolta ja liitosta kokema kannustamattomuus muodostavat jo ehkä sen ylitsepääsemättömän esteen junioreiden määrän kasvattamiseksi tai ainakin niiden harvojen innostuneiden motivaatiolle kehittyä.

Miksi junioricurlingia sitten pitäisi kehittää ja siihen satsata voimavaroja sekä resursseja? Laaja junioripohja luo lajille kuin lajille uskottavuutta ja ammattimaista ilmettä, joka jo itsessään markkinoi lajiamme, mistä taas on hyötyä jokaiselle curlingharrastajalle. Junioreiden menestys ennakoi tulevaa menestymistä, jonka kautta lajimme taas nauttisi suuremmista tuista, mikä jälleen aiheuttaisi positiivisen kierteen ja lajin kasvun. Näin lajin harrastaminen voisi olla perusharrastajalle entistä huokeampaa, mikä edelleen kasvattaisi pelaajamääriä, mikä taas laskisi hintoja ja lisäisi suorituspaikkoja jne. jne. jne. jne... - unohtamatta tietysti, että siitä laajasta junioripohjasta kasvaa vähitellen se seuraava pelaajasukupolvi, joka vie lajiamme eteenpäin ja hyvin hoidettuna jopa kehittää sitä ja nostaa sen tasoa.

Jos asiasta saataisiin herätettyä asiallista keskustelua, olisi se jo ensimmäinen askel eteenpäin. Seuraavaksi siirryttäisiin suunnittelutyön jälkeen jo konkreettisiin tekoihin. Seuratasolla tämä tarkoittaisi mm. hyviä yhteyksiä paikallisiin liikunnanopettajiin ja heille lajin opettamiseen, jotta koululaiset saataisiin koululiikunnan kautta kokeilemaan lajiamme. Tämä ei ole pois kenenkään jääajasta, sillä koululaisesittelyt/ liikuntatunnit ovat päivisin. Kun laji esitellään pääpiirteissään liikunnanopettajille, ei itse seuran järjestämää esittelijää tarvitse välttämättä edes paikalla olla. Lisäksi innostuneille pitäisi järjestää - varsinkin aluksi - helppo ja halpa tapa päästä hieman syvemmälle lajiimme käsiksi, kuten koululaisturnaukset ja paikallissarjoihin osallistuminen. Myös paikallisia urheiluseuroja kannattaisi yrittää saada tuomaan junioriryhmiään lajia kokeilemaan ohjaajan kanssa. Yleisesti ottaen aloitetaan alhaalta ja lisätään vähitellen mahdollisuuksia, jotka nuoret kokevat haasteina.

Seuratasolla toiminnan alettua tulee myös liiton herätä ja jatkaa toimintaa edelleen; eri paikkakuntien koululaiscurlingin voittajien "lopputurnaus" voisi olla yksi väliaskel nuorelle ennen lajiin todellisen panostamisen alkamista. Toinen idea olisi (kansainvälisen?) junioritapahtuman järjestäminen Suomessa. Jos kyseessä ei ole turnaus niin yksi mahdollisuus olisi esimerkiksi Saksasta tuttu opetusleiri, johon hieman panostamalla esimerkiksi Ruotsista saataisiin vielä todella ammattimaista opastustakin. Enkä usko resurssien tulevan liitolla vielä tällaisessa tapahtumassa vastaan. Mahdollisuuksia edistää juniorityötä asteittain on lukuisia. Lisäksi, kuten esimerkiksi jalkapallossa, liitto voisi tukea seurojen juniorityötä ja jopa palkita sitä onnistuneesti tekeviä.

Kuten sanottua: ideoita ja mahdollisuuksia on monia. Usein kuulee valitettavan junioreiden aiheuttamista ongelmista, mutta ainoa tapa "poistaa" nämä ongelmat on yksinkertaisesti junioreiden lukumäärän ja sitä kautta tason nostaminen, jonka voimme huomata toimineen esimerkiksi jo lähimmissä naapurimaissamme. Kun nuoria on tarpeeksi, syntyy kilpailua joka taas ohjaa asennetta enemmän curlingin suuntaan ja lieveongelmat jäävät vähemmälle. Jos juniorikisoihin esimerkiksi maatamme tai seuraa edustamaan pääseminen on kovan työn takana, tulee kisoissa varmasti keskityttyä aina vain ammattimaisemmin itse asiaan eli pelaamiseen ja kehittymiseen.

Valitettavasti juniorit ovat siitä vaikea pelaajaryhmä, että he todella vaativat erityistä huomiota esim. ohjauksessa, valmennuksessa sekä rahallisessa tukemisessa ja tämä tuntuukin toimineen hyvänä tekosyynä monille tahoille jättää heidät huomiotta. Jostakin syystä esim. Hyvinkäätä edustaa tällä hetkellä maassamme ilmeisesti jokainen rekisteröity juniorijoukkue, eikä syytä tarvitse kaukaa hakea; Hyvinkäällä uusi junioritiimi pääsee osallistumaan paikallissarjaan ensimmäisenä pelivuotenaan ilmaiseksi (ainoastaan jäsenmaksun maksamalla), seura tarjoaa hyviä välineitä aloittelijoille lainaksi ja rekrytoi uusia nuoria hyvin parin vuoden välein järjestettävän koululaiscurlingin kautta. Esimerkillistä toimintaa, vaikkei tällä hetkellä edes Hyvinkään curlingseura tarjoa koululaisille erikseen omaa opastajaansa, joka toki entisestään helpottaisi lajin aloittamista ja siinä kehittymistä.

Kirjoittaessani tätä artikkelia lähetin kyselyn sähköpostitse vajaaseen pariinkymmeneen seuraan sekä liiton hallitukselle. Seuroista kyselyyn vastasi noin puolet, mutta esim. liitosta en vastausta valitettavasti saanut. Kysely paljasti junioreiden epätoivoisen tilanteen, sillä vain muutamissa vastanneista seuroista oli olemassa tavoitteet juniorimäärän kasvattamiseksi, lajiohjauksen tehostamiseksi sekä nuorten pelillisen tason kohottamiseksi. Valopilkkuja kyselyssä olivat muutamat pohjoisen pienemmät seurat, joissa yksittäisiä junioreja pelasi eri joukkueissa ja joissa nuoret oli todellakin huomioitu suunnitelmissa sekä pari pääkaupunkiseudun seuraa, joissa esittelyjä koululaisille järjestetään ahkerastikin, mutta joissa valitettavasti junioreiden mukaan saanti pitemmällä tähtäimellä on vielä jäänyt huomioimatta.

Toivon todella sekä junioreiden, että myös koko Suomen curlingin vuoksi junioritilanteeseen kiinnitettävän tulevaisuudessa enemmän huomiota. Ensimmäiset askeleet kehityksessä eivät todellakaan ole liian isoja otettaviksi. Luomalla olosuhteet helpoiksi lajin aloittamista varten esimerkiksi paikallissarjoissa saataisiin mahdollisuus uusille nuorille päästä helpommin kiinni lajiimme, mikä loisi pohjan kehittyvälle juniorityölle. Tässä työssä nimenomaan jokainen seura sekä liitto ovat avainasemassa.