Curlingin MM-kisat Gävle 2004

Kisaraportti vuoden 2004 MM-kisoista.

Suuren urheilujuhlan tuntua

Curlingin MM-kilpailut järjestettiin tällä kertaa rakkaassa länsinaapurissamme Ruotsissa. Gävlen pieni kaupunki oli satsannut kisojen järjestämiseen paljon aikaa ja rahaa sekä tietysti valtavasti paikallisen curlingseuran CK Granitin vapaaehtoisten ilmaistyötä. Näillä eväillä järjestettiin joukkuemäärällä laskettuna kautta aikain suurimmat curlingin MM-kilpailut. Ennätys tulee pysymään Gävlessä vielä jonkin aikaa, sillä kyseessä oli toistaiseksi viimeiset yhtenäiset kilpailut, joissa miehet ja naiset kilpailevat samoissa kilpailuissa. Nähtäväksi jää kuinka kauan kilpaillaan Kanadan suurten televisioyhtiöiden painostuksen mukaisesti erillisissä kisoissa, sillä sekä yleisön että pelaajien näkemyksen mukaan kilpailuja ei olisi pitänyt jakaa. Yllättävän suuri määrä kansallisten liittojen edustajia tuntui kisojen eriyttämistä näin jälkeenpäin vastustavan, vaikka kaikki heistä eivät ole Suomen tapaan äänestyksessä voineet jakamista vastaan äänestääkään.

Uudistuksia

Gävlessä nähtiin myös positiivisia uudistuksia, kun Maailman curlingliiton (WCF) yhdessä Kanadan curlingliiton (CCA) kanssa käyttöön ottaman pelilinjarikkomuksen havainnoivan laitteen toiminta todettiin erittäin toimivaksi. Koko puolitoistaviikkoisen aikana laitteistoissa havaittiin ainoastaan yksi virhetoiminto. Varsinkin pelaajat ovat ottaneet uudistuksen hyvin vastaan, sillä inhimillisen virheen mahdollisuutta ei enää ilmene pelilinjarikkomuksia tuomaroidessa. Laitteisto oli käytössä nyt neljättä kertaa, kun aiemmin sitä oli ehditty käyttää jo Continental Cupissa, Brierissä ja nuorten MMkilpailuissa. Nyt näyttää vahvasti siltä, että järjestelmä on tullut jäädäkseen - mielenkiintoista nähdä tuleeko järjestelmä käyttöön myös EM-kilpailuihin.

Pelillinen anti

Kilpailujen pelillinen anti oli arvokisoille tyypilliseen tapaan loistava. Sekä miesten että naisten sarjassa nähtiin paljon jännittäviä ja hyviä otteluita. Silmiinpistävää oli otteluiden tasaisuus, joka kielii selvästi huippumaiden etumatkan pienenemisestä suhteessa ennakkoon ajatellen heikompiin maihin. Kilpailu näyttää kovenevan vuosi vuodelta!

Miesten sarja

Miesten sarjassa suurin yllätys lienee ollut Uuden-Seelannin hienot otteet. Joukkue taisteli niukat voitot Tanskasta, Saksasta ja Ranskasta sijoittuen turnauksessa jaetulle kuudennelle sijalle yhdessä Sveitsin kanssa ja nousten samalla mukaan taistelemaan viimeisestä olympiapaikasta Tanskan ja USA:n kanssa. Miesten runkosarjassa, eli Round Robinissa, erityisesti edukseen esiintyivät Norjan ja Kanadan joukkueet, jotka kuitenkin molemmat hävisivät omat välieränsä. Kanada sai pienen lohdun pronssimitalien muodossa, vaikka tulos onkin huonoin mahdollinen ainoastaan yhden tappion kokeneelta joukkueelta! Jännittävässä fi naalissa kotijoukkue Ruotsi voitti kapteeninsa Peja Lindholmin johtamana Saksan Sebastian Stockin joukkueen viimeisellä määrämittaisella pesän keskelle, lähes nelituhatpäisen kotiyleisön osoittaessa suosiotaan seisaaltaan.

Naisten sarja

Naisten sarjassa suurin onnistuja oli mielestäni Norjan nuorennusleikkausta osittain läpikäyvä todella kokenut joukkue. Norjan joukkueessa kohtasivat hyvässä suhteessa nuoruuden into ja konkareiden kokemus, jonka siivittämänä joukkue kampesi itsensä aina fi naaliin saakka. Läpi turnauksen tasaisia otteita esitti myös Japanin joukkue, joka tullee olemaan jatkossa vastustajilleen kova pala purtavaksi. Myös Tanskan nuori Madeleine Dupontin kipparoima joukkue on tulossa maailman huipulle kovaa vauhtia. Aivan ei nuoren tanskalaisjoukkueen rutiini vielä riittänyt menestykseen, mutta voitot aina kovista Kanadasta ja Skotlannista kertovat omaa kieltään joukkueen potentiaalista. Suomen naisten MM-kisojen ensikertalaisjoukkue pelasi rohkeaa, hyökkäävää peliä läpi turnauksen ja olisi saattanut pienelläkin parannuksella napata tasaisista otteluista kaksi tai kolmekin voittoa enemmän. Round Robinin jälkeen naisten sarjassa oli jaetulla neljännellä sijalla peräti kolme joukkuetta, joka sekin osaltaan kertoo sarjan tasaisuudesta. Suomen kannalta tärkeintä oli kuitenkin olla mukana kisoissa nappaamassa yksi olympiapiste ja nousta mukaan taisteluun seuraavien Olympialaisten edustuspaikasta.

Pelaajapalkinnot

Kisojen pelaajapalkinnot myönnettiin tänä vuonna Uuden-Seelannin kapteenille Sean Beckerille (Colin Campbell Award) ja Tanskan naisjoukkueen kapteenille Madeleine Dupontille (Frances Brodie Award).  

Olympiapisteet  

Olympialaisten karsintatilanne ennen lopullista. Yhdeksän parasta (Italia poisluettuna saavat edustuspaikan Torinon kisoihin.

Miesten olympiapisteet

1

Kanada

20

2

Ruotsi

18

3

Norja

15

4

Sveitsi

14,5

5

Saksa

11,5

6

Iso-Britannia

10,5

7

Suomi

7

8

Tanska

6,5

9

USA

5

10

Uusi Seelanti

4,5

11

Ranska

2

12

Etelä-Korea

1,5

Naisten olympiapisteet

1

Kanada

22

2

USA

19

3

Norja

17

4

Sveitsi

14

5

Ruotsi

13

6

Iso-Britannia

9

7

Japani

7

8

Tanska

5,5

9

Italia

5,5

10

Venäjä

3

11

Suomi

1