SM-cup pelattiin Pieksämäellä

Teksti: 
Juha Honkkila
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

Vuoden 2004 SM-cup pelattiin 19. - 21.3. Pieksämäellä. Pelipaikkana oli edellisenä syksynä avattu uusi jäähalli ja turnaukseen osallistui kuusitoista mies- ja viisi naisjoukkuetta. Sekä miesten että naisten sarjassa voitot menivät tällä kertaa Itä-Suomeen.

Naiset pelasivat yksinkertaisen sarjan, jonka jälkeen kaksi parasta joukkuetta ratkaisi mestaruuden loppuottelussa. Finaaliin selvisivät Pia Lehtosen joukkue Hyvinkäältä ja Aino Kähkösen joukkue Pieksämäeltä. Kähkösen joukkue pelasi finaalin hurmiossa Suomen oloihin suuren ja innokkaasti kannustaneen kotiyleisön edessä. Näin SM-cupin voitto jäi Pieksämäen Curlingille ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen - tuolloinkin kisat järjestettiin juuri Pieksämäellä. Kähkösen lisäksi mestarijoukkueessa pelasivat Mirja Kaijala, Eila Keinonen, Anne Olkkonen ja Sirpa Tuppurainen. Pronssimitalit naisten sarjassa otti Katja Kiiskisen kipparoima tyttöjen edustusjoukkue.

Miehet pelasivat jo tutuksi tulleen monimutkaiseksikin väitetyn cup-kaavion mukaan. Sunnuntain semifinaaleihin selviytyivät Mika Malisen joukkue Joensuusta, Tuomas Vuoren joukkue Hyvinkäältä, sekä Olli Rissasen ja Lauri Perkiön joukkueet Vantaalta. Siihen asti tappioitta pelanneet Vuoren ja Rissasen joukkue joutuivat molemmat taipumaan välierissä. Perkiön kipparoima senioreiden edustusjoukkue voitti tiukassa pelissä Vuoren joukkueen pisteellä, kun taas Rissasen joukkue hävisi Malisen joukkueelle selkeämmin numeroin. Finaali eteni tasaisena aivan loppuun saakka, kunnes joensuulaiset ratkaisivat ottelun ottamalla kolme pistettä kahdesta viimeisestä päästä. Näin Joensuun Curling otti ensimmäisen miesten sarjan cup-mestaruutensa. Joukkueessa pelasivat Mika Malisen lisäksi Kari Kuskelin ja Ari Pitko. Pronssiottelun voitti Olli Rissasen joukkue.

Vaikka SM-cupissa ei enää muutamaan vuoteen ole ratkaistu edustuspaikkoja, on turnauksella edelleen oma merkittävä asemansa curlingin kilpailukalenterissa. Liitto on viime vuosina pyrkinyt saamaan turnauksen järjestettäväksi uusilla curling-paikkakunnilla - tai kuten Pieksämäen tapauksessa, ainakin uusilla pelipaikoilla. Näin muussa kansallisessa toiminnassa vähemmän mukana olevat seurat saavat tilaisuuden oppia lisää lajista ja jäänteosta sekä pelata kansallisia huippujoukkueita vastaan. Lisäksi yhden viikonlopun pituisessa turnauksessa kansallisen huipun tuntumassa olevat seurat saavat hyvän tilaisuuden päästä mitalikantaan ja näyttää SM-sarjajoukkueille, että taso kärjen takanakin on kova.

Toivottavasti tulevina vuosina myös SM-sarjassa menestyneet joukkueet näkevät SM-cupin arvon ja lähtevät entistä innokkaampina mukaan. Turnauksen sovittaminen kansainväliseen kilpailukalenteriin ei keväällä tietenkään ole ihan yksinkertaista, mistä tänä vuonna kärsi ainakin naisten MM-kisoihin valmistautunut edustusjoukkueemme. Suomalaisten huippucurlaajien läsnäolo eri paikkakunnilla varmasti lisäisi entisestään järjestävän seuran mahdollisuuksia kasvattaa harrastajamääriään ja intoa lisätä harjoittelua seuran jäsenten nähtyä todellista curlingosaamista omassa jäähallissaan.