Loimaan miesten curlingjoukkue Kanadassa

Teksti: 
Paul Rankin
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

Marraskuun 13. - 25., 2003 matkusti Loimaan CC:in miesten joukkue Kanadan länsirannikolle viiettämään curling-talvi­lomaa. Retken pääsyy oli se, että kaikki loimaalais-curlaajat halusivat päästä ko­kemaan Kanadan curling-kulttuuria ja mittamaan omia taitojaan tavallisiin Kanadan ja USA:in klubien keskitasoisiin joukkueisiin, sekä myös nauttimaan kuu­lusta kanadalaisten curlingseurojen sosi­aalielämästä.

Jorma Rinne, Erkki Mäkeläinen, Jarmo Lintukangas ja Juha Jalonen lensivät siis 13.11. Helsingistä Amsterdamin kautta Vancouveriin, jossa pitkän lentomat­kan väsyttämää joukkuetta oli vastas­sa Loimaan viides joukkueen jäsen, ka­nadalainen Paul Rankin. Vaikka asuukin nyt Turussa ja työskentelee Raisiossa, Paul on alunperin Vancouverista kotoi­sin ja matkusti siksi Kanadaan paria päivää ennen muita pelaajia vahvistaak­seen kaikki peli- ja majoitussuunnitel­mat. Seuraavana iltapäivänä Paulin ko­titalossa yöpymisen jälkeen oli vuorossa heti ensimmäisen curlingottelu paikallis­ta joukkuetta vastaan Maple Ridgen vuo­sittaisessa miesten Bonspielissä. Voidaan sanoa, että oudot jää, halli, kieli ja aika­ero osaltaan vaikuttaa 16 - 2 häviöön!! Mutta pelin jälkeen pojat tutustutettiin parhaaseen Kanadan jälkipelitoimintaan klubin baarissa vastustajajoukkueen kanssa. Silloin pojat oppivat myös uuden Englannin sanan 'pitcher', joka on suun­nilleen viiden litran kannu olutta.

Seuraavana päivänä, lauantaina Bonspielissä tuli ensimmäinen 6-3 voitto Richmond CC:in miesten joukkuetta vas­taan ja voi mikä riemu tästä voitosta syntyi! Samanaikaisesti syntyi myös usko siihen että Kanadassakin joukkueem­me voi pärjätä kilpailuissa. Valitettavasti sunnuntain ensimmäisestä ottelusta tuli taas tappio ja sitä myöten putoaminen jatkopeleistä. Maple Ridge CC:in kesti­tys oli sydämellistä ja he olivat todella imarreltuja siitä, että Suomesta tuleva joukkue päätti osallistua juuri heidän Bonspieliinsä. Majoituimme klubin vara­presidentin Jack Stadelin omakotitalossa koko Bonspielin ajan ja meille esiteltiin klubin matkamuistoja ja lahjoja (ja taas pari pitcheriä).

Tämän jälkeen pelasimme ainakin yhden curlingottelu (joko ystävyysottelun tai Bonspielissä) joka päivä eri kaupungissa ja curlinghallissa. Joka paikassa ihmiset olivat yhtä ystävällistä ja - kuten Maple Ridgessä - sekä iloisia että hämmäs­tyneitä vierailustamme. Uskomme että käyntimme on antanut noille klubeil­le samalla lailla mukavaa kansainvälis­tä pelikokemusta kuin Kanadan ja USA:n curlingklubit ovat antaneet meidän jouk­kueellemme kokemusta pelien tasosta ja lajin sosiaalisesta puolesta. Monissa pai­koissa käyntimme ja pelitulokset pääsi­vät myös paikallislehtien sivuille. Matkaa taittui vuokra-autolla kaiken kaikkiaan 1500 km ja pelasimme kaikenlaisia jouk­kueita vastaan, esim. seniorit, sekako­koonpanot, juniorit, keskitasoiset paikal­liset joukkueet ja läänin ja kansainväli­set edustusjoukkueet. Pelasimme yhteen­sä 21 ottelua, joista tuli 6 voittoa, yksi tasapeli ja 14 tappiota.

Meille jäi monta hyvää muistoa tästä matkasta, mm. kohtaaminen Kanadan seniorien maailmanmestaruuden voitta­neen joukkueen kapteenin Jim Watsonin kanssa, ja peli Kanadan naisten maail­manmestaruuden voittaneen joukkueen ykkösheittäjää Diane Dezuraa vastaan. Kaiken kaikkiaan koko matka oli todel­la onnistunut sekä meidän että Kanadan klubien ja yleisesti kansanvälisen cur­lingperheen kannalta. Kaikki meistä ja myös isäntämme Kanadassa ja USA:ssa olivat sitä mieltä että tämä tyyppinen Kanada-Suomi -curlingtapahtuma pitäisi uusia tulevaisuudessa. Seuraavalla ker­ralla tosin pitäisi järjestään enemmän vapaa-aikaa pelien välillä. Ensimmäisessä pelissä tällä matkalla ei kukaan meistä nimittäin halunnut olla varamiehenä, mutta ennen matkan loppupelejä USA:ssa ja monien pitcherien jälkeen kaikki halu­sivat olla varapelaajana.