Perinteistä?

Teksti: 
Perttu Piilo
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

Vaikka emme vielä kaikilla mittareilla maailman suuriin curlingmaihin lukeudukaan, niin meillä Suomessakin alkaa olla perinteitä curlingissa. Tänä vuonna juhlimme Suomen curlingliiton 25-vuotisjuhlaa ja kuten myöhemmin lehdessä tulee esille, on itse lajin historia Suomessa paljon vanhempi. Tietysti liiton perustaminen toi järjestäytyneen ja kansainvälisen näkökulman mukaan ja sitä kelpaa kyllä juhlia liiton virallisena perustamispäivänä 22.2.

Mitä perinteet sitten tarkoittavat? Elämän hienot hetket muodostuvat usein perinteistä, niin kuin esimerkiksi joulu. Arvokkuus yleensä liitetään perinteisiin asioihin. Perinteisyys voidaan nähdä myös negatiivisesti, muutosta vastustavana voimana. Joka tapauksessa urheilussa perinteet tulevat usein esille. Kun curlinglehden työryhmä mietti materiaalia tämän numeron juttuihin, kaivelimme historiaa. Mistä esimerkiksi löytäisimme tietoa menneiden vuosien mestareista ja arvokisaedustajista? Kysymykset osoittautuivatkin yllättävän vaikeiksi. Ainoina tiedonlähteinä tuntuivat olevan pitkään pelanneiden omat muistot. Mitään virallista listaa mestarijoukkueista ja niiden pelaajista ei ollut. Komeasta pokaalista ja sen jalustan täyttävistä kaiverretuista nimistä ei oikein voinut edes unelmoida. Samanlaisiin perinteisiin liittyviin ongelmiin olemme törmänneet Suomen curlingissa ennenkin. Muistan ainakin sekä SM-cup -pokaalin että Hyvinkään sarjan voittopokaalin olleen jossain vaiheessa kadoksissa useamman vuoden ajan.

Näiden kokemusten perusteella voimme päätyä siihen, että perinteet ja niiden ylläpito eivät synny itsestään. Menneet tapahtumat ja mukavat muistot jäävät tietysti ihmisten mieliin, mutta asioiden arvokkuus, merkitsevyys ja juhlallisuus pääsevät esille vasta kun niiden eteen nähdään hieman vaivaa. Käydessämme Perthissä Skotlannissa oli mukava panna merkille kuinka skotit vaalivat perinteitä ja kunnioittavat menneitä mestareita. Koko uuden hallin pääty oli täytetty menneiden vuosien mestarijoukkueiden nimillä. Vanhasta hallista tuodut kivitaulut olivat saaneet arvokkaan paikan. Mitä perinteikkäämpi kilpailu sen enemmän kunniaa pelissä. Paikallinen mestaruuskisakin saa ihan uuden ulottuvuuden kun voittotulos jää todella merkittävälle paikalle aikakirjoihin. Voiton tuoma kunnia on myös esimerkiksi golfin ja tenniksen suurten turnausten pelaajille rahaakin tärkeämpi asia.

Tässä tapauksessa on onni, että maamme curlingin kilpailullinen historia on vielä melko lyhyt. Ei ole liian myöhäistä aloittaa. Kaikkien mestareiden nimet on saatu kaivettua esiin ja perinteikkäimpien turnausten muoto alkaa vakiintua. Nyt meidän vain täytyy muistaa, että itse me lajin harrastajat luomme arvokkaat tilanteet ja sitä kautta muodostuvan perinteen.

Lopuksi onnittelut Tuomas Vuoren kipparoimalle juniorijoukkueelle MM-paikasta. Saavutus on hieno ja sen vaikutus koko lajille suuri. Painottavathan kaikki urheilujärjestöt junioritoiminnan merkitystä.

Perttu