Suomi taipui USA:lle

photophoto

Suomen aamu peli USA:ta vastaan muodostui jännitysnäytelmäksi, joka ratkesi vasta jatkopäässä USA: n 8-7 voittoon.

Suomi aloitti ottelun erittäin vahvasti 3:lla ryöstöpäällä ja johti sitä jo 4-0. 4.pää oli tasaista vääntöä, mutta USA onnistui keräämään pesäkiviä ja viimeisen kiven avulla tasoitti ottelun 4-4:ään. Tauon jälkeen suomi otti jälleen pelinhallinnan ja sai painostettua USA:n vaikeisiin heittoihin.  Suomi varasti 2 päätä ja siirtyi viimeisen päähän 3 pisteen johtoasemassa. Viimeisen pään ratkaisuksi nousi Markku Karjalaisen viimeinen poisto, joka livahti ohi. USA:n kapteenilla oli mahdollisuus ottaa jopa 4 pistettä, mutta viimeinen määrämittainen liukui pitkäksi. Edessä oli jatkopää. Jatkopäässä Suomi ei täysin onnistunut poistamaan kaikkia kiviä pesästä ja näin Markku Karjalaisella oli viimeisellä heitolla heitettävä määrämittainen. Viimeinen kivi nousi hieman Iiikaa ja se osui USA:n kiveen joka jäi niukasti paremmaksi. Iltapäivällä suomi kohtaa Kanadan, joka kärsi turnauksensa avaustappion Ruotsille. Voittamalla ottelun Suomi taistelee vielä noususta turnauksen 4 parhaan joukkoon. Ottelu alkaa suomen aikaa klo 13.30 ja se on katsottavissa http://russiasport.ru/user/1178/node/233144. 

 

Sochista

Lauri ikävalko