Suomi kärsi kolme perättäistä tappiota: Italia (9-8) ja Tšekki (7-6) voittivat Suomen jatkopäissä ja Sveitsi otti voiton Suomesta luvuin 8-6. Suomella on takana viisi peliä ja saldona viisi tappiota Östersundin Junioreiden MM-kisoissa.
Italia aiheutti Suomen joukkueelle kolmannen tappion tasaisessa pelissä. Italia varasti Suomelta kahdesti kaksi pistettä ja nousi jo 7-2 johtoon 5. pään jälkeen. Suomi kuitenkin nousi pelin loppupuoliskolla taistelemaan voitosta ja vei pelin hyvillä otteillaan jatkopäälle. Italia joutui heittämään viimeisellä kivellä määrämittaisen keskipesään voittaakseen pelin. Italia – Suomi 9-8.
Sveitsin pelissä jatkui sama linja kuin aiemmissa peleissä eli Suomen peli repsahtaa puolenvälin paikkeilla ja Sveitsi otti 5. päässä Suomelta neljä pistettä siirtyen 6-2 johtoon. Suomi pääsi vielä peliin kiinni, kun 7. päässä varastivat kaksi ja tilanne oli 6-5. Sveitsiläiset pelasivat ottelun lopun tarkasti ja nappasivat voiton itselleen 8-6.
Tšekkiä vastaan peli aaltoili tasaisesti ja puolessa välissä tilanne oli 2-2. Kuudennessa päässä Tšekki sai napattua neljä pistettä ja jälleen suomalaiset saivat tehdä töitä hartiavoimin. Suomi pääsi hyvien varastuksien jälkeen tasoittamaan pelin kymmenennessä päässä, jossa nähtiinkin erikoinen tilanne. Suomen ja Tšekin kivet olivat molemmat niin lähellä keskipistettä, ettei eroa voinut mitata, jolloin tuomarit joutuivat päättämään pistetilanteen silmämääräisesti. Tilannetta selvitti kolme tuomaria, joista päätuomari ratkaisi pisteen Suomelle. Jatkopäässä Tšekki heitti viimeisellä kivellään määrämittaisen tyhjään pesään ja voitti pelin 7-6.
Suomen joukkueen kaikki pelit ovat olleet tasaisia ja hieman paremmalla onnella ne olisivat voineet kääntyä Suomen eduksi. Pojat ovat taistelleet esimerkillisesti tappioasemassakin ja näyttäneet, että he voivat päihittää kisoissa minkä tahansa joukkueen.
Iiro Sipolan hyvinkääläisjoukkueessa pelaavat Esko Sinisalo, Niklas Malmi ja Kim Malmi. Joukkueen valmentaja on Oskar Ainola.
Sarjataulukko
# P V H
1 Kanada 5 4 1
1 Norja 5 4 1
1 Skotlanti 5 4 1
1 Ruotsi 5 4 1
5 Sveitsi 5 3 2
5 USA 5 3 2
7 Kiina 5 1 4
7 Tšekki 5 1 4
7 Italia 5 1 4
10 Suomi 5 0 5
Suomen peliohjelma alkusarjassa
la 3.3. klo 15 SCO-FIN 7-3
su 4.3. klo 10 FIN-NOR 8-9
su 4.3. klo 20 ITA-FIN 9-8
ma 5.3. klo 15 FIN-SUI 6-8
ti 6.3. klo 10 CZE-FIN 7-6
ti 6.3. klo 20 FIN-USA
ke 7.3. klo 15 FIN-SWE
to 8.3. klo 9 CAN-FIN
to 8.3. klo 18 CHN-FIN
Jatkopelien aikataulu
pe 9.3. Mahdolliset tie-breikit
la 10.3. klo 13 Page playoff
la 10.3. klo 19 Semifinaali
su 11.3. klo 14 Finaali ja pronssiottelu
Lisätietoja
Turnaussivusto: http://wjcc2012.curlingevents.com/
Tulospalvelu: http://wjcc2012.curlingevents.com/livescores
Suorat webbilähetykset: http://www.youtube.com/WorldCurlingTV
Julkaisuvapaita kuvia lehdistökäyttöön: http://curling.kuvat.fi
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
Kommentit