Iiro Sipolan kipparoiman nuorten Curlingmaajoukkue kärsi avauskierroksella tappion aina vahvalle Skotlannille. Skotlanti otti voiton luvuin 7-3, Östersundin MM-kisojen avauspäivän kamppailussa.
Skotlannin nuoret määräsivät pelin alkutahdit Suomea vastaan ja Iiro Sipola johtama joukkue joutui alusta asti takaa ajaksi MM-kisojen ensimmäisessä ottelussa. Peli oli molemmin puolin hermostunutta, jäänluku oli selkeästi haasteellista joukkueille mutta Skotlanti onnistui siinä paremmin. Suomen joukkue sortui pieniin virheisiin joista Skotlannin joukkueen onnistui heti rankaisemaan ja he pääsivät määräämään pelin tahdin.
Skotlannin pojat pääsivät varastamaan pelin viidennessä päässä yhden pisteen ja siirtyivät 5-2 johtoon. Suomi yrittää saada Skotlannin johtoa kiinni seuraavassa päässä, mutta Skotlantilaisten heitot sujuvat paremmin ja he varastavat jälleen 2 pistettä. Peli alkoi jo näyttämään ratkennelta, mutta Iiro ja pojat päättivät kuitenkin vielä yrittää. Skotlannin pojat onnistuivat pitämään pelin puhtaana, eikä suomalaiset saaneet mahdollisuutta useampaan pisteeseen. Iiro kumppaneineen kätteli pelin päättyneeksi 8:nen pään jälkeen. Peli Skotlannille 7-3.
Iiro Sipolan hyvinkääläisjoukkueessa pelaavat Esko Sinisalo, Niklas Malmi ja Kim Malmi. Joukkueen valmentaja on Oskar Ainola.
Sarjataulukko
# P V H
1 Kanada 1 1 0
1 Scotlanti 1 1 0
1 Ruotsi 1 1 0
1 Sveitsi 1 1 0
1 USA 1 1 0
6 Kiina 1 0 1
6 Tsekki 1 0 1
6 Suomi 1 0 1
6 Italia 1 0 1
6 Norja 1 0 1
Suomen peliohjelma alkusarjassa
la 3.3. klo 15 SCO-FIN
su 4.3. klo 10 FIN-NOR
su 4.3. klo 20 ITA-FIN
ma 5.3. klo 15 FIN-SUI
ti 6.3. klo 10 CZE-FIN
ti 6.3. klo 20 FIN-USA
ke 7.3. klo 15 FIN-SWE
to 8.3. klo 9 CAN-FIN
to 8.3. klo 18 CHN-FIN
Jatkopelien aikataulu
pe 9.3. Mahdolliset tie-breikit
la 10.3. klo 13 Page playoff
la 10.3. klo 19 Semifinaali
su 11.3. klo 14 Finaali ja pronssiottelu
Lisätietoja
Turnaussivusto: http://wjcc2012.curlingevents.com/
Tulospalvelu: http://wjcc2012.curlingevents.com/livescores
Suorat webbilähetykset: http://www.youtube.com/WorldCurlingTV
Julkaisuvapaita kuvia lehdistökäyttöön: http://curling.kuvat.fi
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
Kommentit