Tule mukaan Curlingliiton viestintävaliokuntaan - juuri sellaisella panoksella kuin itse haluat!

Julkaisupäivämäärä
Teksti
Markus Sipilä

Curlingliitolle perustettiin vuosi sitten viestintävaliokunta, joka panosti kauden 2009-2010 aikana etenkin SM-sarjojen ja arvokisojen lehdistötiedottamiseen. Viestintätoimintaa kehitetään edelleen ja valiokuntaan on yhdistetty Curlinglehden ja Curling.fi -sivuston toimitukset.

Viestintävaliokunnan toimintaan pääsevät mukaan kaikki viestinnästä kiinnostuneet ja kynnelle kykenevät - isommalla tai pienemmällä roolilla. Esimerkiksi EM-kisaviikon aikana tarvitaan remmiin mukaan ”keikka-apureita”, jotka ovat halukkaita kirjoittamaan pari lehdistötiedotetta kisaviikon aikana ennalta sovittuina päivinä.

Viestintävaliokunnan toimikausi on joustava

Viestintävaliokunnan toiminnalle on leimaa-antavaa sen tekemispainotteisuus, eli toiminnassa painottuu varsinainen tekeminen eikä niinkään esimerkiksi kuukausittaiset kokoukset. Valiokunnan toiminnassa kaikki apu on tervetullutta ja esimerkiksi ajallisesti lyhyt viikon mittainen apu arvokisojen aikaisessa lehdistötiedottamisessa on äärimmäisen arvokasta.

Toiminnan luonteen vuoksi viestintävaliokunnalla ei ole kiinteää vuoden tai kahden mittaista toimikautta kuten esimerkiksi kilpailuvaliokunnalla. Valiokunnan avainroolit (esim. valiokunnan vetäjä, Curlinglehden päätoimittaja ja taittaja) edellyttävät toki hieman pidempiaikaista sitoutumista, mutta mukaan voi kernaasti tulla vaikkapa juuri EM-kisojen lehdistötiedottamisen ajaksi. Myös valokuvia otetaan jatkuvasti vastaan, joten jos viihdyt kameran takana, hyppää mukaan!

Millaisen roolin sinä haluaisit?

Alla on lueteltuna rooleja, jotka kuvastavat kuinka monipuolisia tehtäviä viestintävaliokunassa on tarjolla. Kaikkiin rooleihin on tällä hetkellä jo yksi tai usempi tekijä, mutta etenkin tiedottajan ja valokuvaajan rooleihin kaivattaisiin muutamaa lisäkäsiparia. Jos olet kiinnostunut webbimediasta (esim. opiskelet viestintää, mediatekniikka tai tietotekniikkaa), kannattaa kysäistä minkälaisia tehtäväkokonaisuuksia olisi tarjolla. Voit toki ehdottaa myös kokonaan uusia rooleja, jos sinulla on kuningasideoita siitä, miten Curlingliiton viestintää voitaisiin kehittää!

  • Valiokunnan vetäjä
  • Curlinglehden päätoimittaja
  • Curlinglehden taittaja
  • Curlinglehden toimitussihteeri
  • Curlinglehden toimittajia (juttujen kirjoittajia)
  • Tiedottajia (uutisten ja lehdistötiedotteiden kirjoittajia)
  • Webin tekninen ylläpitäjä
  • Webin sisällöllinen päätoimittaja
  • Curlingkanavan selostajia
  • Curlingkanavan avustajia
  • Valokuvaajia
  • Graafikko

What’s in it for me?

Yhdessä tekeminen on palkitsevaa. Yhdessä tekeminen on kivaa. Yhdessä tekeminen on opettavaista. Hyvässä seurassa syöminen ja juominen pari kertaa vuodessa on myös mukavaa.

Kiinostuitko viestinnästä? Ota yhteyttä valiokunnan vetäjään Markus Sipilään ja suunnitellaan juuri sinun tilanteesi sopiva rooli viestintävaliokunnassa!

Markus Sipilä
markus [d o t] sipila [a t] curling [d o t] fi (markus[dot]sipila[at]curling[dot]fi)
puh. 040 715 2615 

Kommentit4

wood

15 vuotta 8 kuukautta sitten

Mä voisin ryhtyä viralliseksi curlingkanavan avustajaksi.

-ojanperä

Zepperi

15 vuotta 8 kuukautta sitten

Myös itse mielelläni auttaisin curlingkanavan pyörittämisessä, mutta ehtona on, että omia pelejä ei ole. Näin ollen neljä viikonloppua talven ajalta on pois suljettu. Myös 1. karsintaviikonloppu jää väliin lauantaitentin takia. 2. karsintaan toivottavasti pääsen avustamaan.

Jari Laukkanen

15 vuotta 8 kuukautta sitten

Minä ja Tommi voimme edelleen satunnaisesti selostella aikataulujen niin sopiessa curlingkanavalla. Näin puhuimme viime keväänä, nyt en ole Tommyltä asiaa kysellyt, mutta eiköhän se mahdollista ole. Korjaa Tommi, jos lupailin sun puolesta liikoja.

RollingStone

15 vuotta 8 kuukautta sitten

Vahvistan Jaken lupailut. Mukana ollaan. Pieni varaus selostelulle on että saatan varapelaajan roolissa joskus eksyä myös jäälle. Tuskin Markku kuitenkaan uskaltaa vanhaan kehäraakkia päästää jäälle kaatuilemaan.

- tommi