Latvia vei viimeisen MM-kisapaikan Suomen nenän edestä

photo

Suomen naisjoukkue ei onnistunut saavuttamaan Euroopan viimeistä maapaikkaa maaliskuussa Kanadassa pelattaviin curlingin MM-kilpailuihin. A-sarjan kahdeksanneksi sijoittunut Suomi pelasi MM-karsinnan B-sarjan voittanutta Latviaa vastaan. Latvia vei paras kolmesta -systeemillä pelatun karsinnan suoraan kahdessa ottelussa lukemin 6-4 ja 6-3.

Suomi joutui pelaamaan karsintapelit ilman keskiviikosta asti kylkivaivoista kärsinyttä kapteeniaan Ellen Vogtia, joten pesässä hääri Katja Kiiskinen. Ensimmäinen peli pelattiin B-sarjan hallissa, jossa jää nosti hieman vähemmän kuin A-sarjan hallissa. - Latvia pelasi ensimmäisessä kohtaamisessa todella vakuuttavasti ja heillä oli jää meitä paremmin hallussa, kiteytti Vogt ensimmäisen pelin. - Toinen peli pelattiin A-hallissa ja se oli todella tiukkaa vääntöä. Vastustaja oli kuitenkin aavistuksen meitä vahvempi, analysoi Vogt.

MM-karsintatappiosta huolimatta Suomi saavutti EM-kilpailuiden ykköstavoitteensa, joka oli vuosi sitten hankitun A-sarjapaikan säilyttäminen. Vaikka MM-kisapaikka jäi saavuttamatta, näkee Vogt kisoissa paljon positiivista. - A-sarjapaikan säilyttäminen olympiakuntoon trimmattuja huippujoukkueita vastaan on tosi kova suoritus, varsinkin kun joukkueemme kärsi erilaisista vaivoista kisaviikon aikana, summasi Vogt EM-urakkaa. -Olemme tehneet viime vuosina paljon töitä kehittyäksemme ja tavoitteenamme on nostaa suomalaisen naiscurlingin tasoa edelleen ja vakiinnuttaa sen asema Euroopan huipputasolle, valottaa Vogt jatkosuunnitelmia.

Parhaillaan käynnissä olevassa naisten EM-finaalissa ovat vastakkain Sveitsi ja Saksa. Miesten finaalissa Ruotsin nuori joukkue kohtaa Sveitsin konkarijoukkueen.

Suomen naisjoukkueessa pelasivat Ellen Vogt, Katja Kiiskinen, Riikka Louhivuori, Elisa Alatalo ja Oona Kauste. Joukkueen valmentajana toimi Aku Kauste.