10.01.2010 - Markus Sipilä - Baltic Cup 2010
Curlingin Baltic Cup pelattiin Helsingissä kuluneena viikonloppuna. Suomen joukkue nousi Tiina Kölhin komennuksessa korkeimmalle korokkeelle kukistamalla finaalissa Puolan. Miesten turnauksessa nähtiin ruotsalaisfinaali, jossa Per Carlsenin joukkue Sundsvallista oli Linköpingin Pettersonin joukkuetta vahvempi. Markku Uusipaavalniemen joukkue sijoittui miehissä pronssille ennen Tomi Rantamäen joukkuetta.
Naisten turnaukseen osallistui seitsemän joukkuetta Suomesta, Latviasta, Virosta, Puolasta ja Venäjältä. Kölhin joukkue koki turnauksessa ainoastaan yhden tappion avauskierroksella finaalivastustaja Puolaa vastaan. - Joukkueet olivat tänä vuonna tosi tasaväkisiä, eikä mikään joukkue ollut ylitse muiden. Olosuhteet olivat mainiot ja Puolasta oli mukava saada finaalissa revanssi, summasi Kölhi turnausta. Lare Norrin kipparoima toinen suomalaisjoukkue sijoittui turnauksessa viidenneksi.
Naisten finaali lähti käyntiin Puolan hienoisella hallinnalla, mutta Suomen nelosheittäjä Sanna Puustinen onnistui pitämään joukkueen mukana pelissä onnistumalla ratkaisuheitoissaan. - Alun jälkeen muukin joukkue löysi hyvän vireen ja peli oli tasaista vääntöä, kertasi Kölhi.
Viimiseen päähän lähdettiin tasatilanteessa ja Puolalla oli viimeisen kiven etu. Näin Suomen oli pakko lähteä varastamaan viimeistä päätä. - Onnistuimme pelaamaan ykköskiven takapesään ja saimme suojattua sen viimeisellä kivellämme. Puolan kapteenille jäi viimeiseksi heitoksi aika vaikea tökkis, joka kuitenkin nousi liikaa, analysoi Kölhi ottelun ratkaisuhetkiä. Puolattaren epäonnistuttua viimeisessä heitossaan Suomi varasti kaksi pistettä ja voitti ottelun lukemin 7-5.
Suomen kultajoukkueessa pelasivat Tiina Kölhi (kapteeni), Eszter Juhász, Oona Kauste, Heidi Hossi ja Sanna Puustinen.
1. FIN2 (Tiina Kölhi)
2. POL (Maria Klus)
3. RUS1 (Jana Nekrasova)
4. LAT (Iluta Linde)
5. FIN1 (Lare Norri)
6. RUS2 (Viktoria Moiseeva)
7. EST (Maile Mölder)
1. SWE1 (Per Carlsén)
2. SWE2 (K-G Petterson)
3. FIN1 (Markku Uusipaavalniemi)
4. FIN2 (Tomi Rantamäki)
5.-6. FIN3 (Aku Kauste) ja LAT1 (Karlis Smiliga)
7.-8. EST1 (Erkki Lill) ja EST2 (Martin Lill)
9.-10. RUS1 (Valentin Demenkov) ja RUS2 (Anton Bobrov)
11.-12. LAT2 (Ansis Regza) ja POL (Rafal Janowski)