04.12.2007 - Jani Sullanmaa ja Tuomas Vuori
SUOMI-TSEKKI
Tiistain aamupelissä Suomi kohtaa Tsekin. Viimeisen kiven edun Draw Shot Challengessa voittaa Tsekki molempien heittäessä parin sentin päähän keskipisteestä.
1.pää
Suomi aloittaa pään keskisuojalla lähelle pesää ja kun Tsekin ensimmäinen menee läpi, yrittää Suomi toista suojaa. Tämä jää kuitenkin hieman kauemmas ja Tsekki kiertää hyvin sen taakse. Suomen heitot eivät aivan onnistu ja Tsekki pääsee rakentamaan hyvän tilanteen. Suomi poistaa viimeisellä Tsekin kakkoskiven yrittäen rollata hyväksi. Rolli on kuitenkin vaikea eikä aivan riitä, Tsekki poistaa ja heille kaksi pistettä. Tilanne 0-2.
2.pää
Suomen peli hieman kangertelee ja Tsekki pystyy hyvin puolustamaan. Suomi ei onnistu rakentamaan paikkaa useampaan pisteeseen mutta Tsekki onnistuu saamaan pari pesäkiveä. Suomi yrittää toiseksi viimeisellään kiertoa tai nojaa, kivi jää kuitenkin poistettavaksi ja Tsekki onnistuu loistavasti. Suomen viimeinen on poisto kolmea Tsekin kiveä vastaan, tässä onnistutaan,piste Suomelle ja tilanne 1-2.
3.pää
Suomen peli kangertelee ja Tsekki onnistuu hyvin. Tsekki saa pesään jo kolme pesäkiveä mutta Mäkelä onnistuu toisellaan tuplassa. Tsekki pääsee kuitenkin heittämään seuraavaa pesäkiveä, kivi kuitenkin läpi ja näin Suomi pääsee poistamaan Tsekin viimeisenkin kiven. Tsekki nollaa, 1-2.
4.pää
Suomi rakentaa rohkeasti mutta neljännellään Tsekki onnistuu upeasti avaamaan kaikki suojat. Suomella yksi pesäkivi lähes nojalla Tsekin ykköseen ja Suomi heittää suojan. Tsekki tyytyy avaamaan Suomwn heittämän suojan pari kertaa. Suomi poistaa pari Tsekkikiveä mutta Tsekki onnistuu heti perään vaikeassa tuplassa. Tsekki nollaa, tilanne 1-2.
5.pää
Suomi sai rakennettua melko hyvän tilanteen kunnes Tsekki onnistui jälleen upeasti tuplassa. Kuudennella Suomen poisto hujahtaa ohi ja Tsekille hyvä tilanne. Suomi rollaa seiskalla hieman suojan taakse ja nyt Tsekki epäonnistuu. Suomen poistokivi rollaa kuitenkin ulos ja Tsekille hyvällä heitolla kahden paikka. Heille kuitenkin epäonnistuminen ja Suomelle piste, 2-2.
6.pää
Suomi rakentaa varsin hyvin mutta Tsekki purkaa pahimmat tilanteet jälleen mallikkaasti. Suomi onnistuu kuitenkin hyvin pakottamaan Tsekin yhteen pisteeseen, tilanne 2-3.
7.pää
Suomi yrittää rakentaa pesään hyvää tilannetta, mutta Tsekki onnistuu sijoittelussaan myös hyvin. Kuudennella Suomi yrittää purkaa Tsekin kiviä, Willen niitti onnistuu hyvin ja pesään jää 4 Suomen kiveä ja yksi Tsekin. Suomen kivet ovat kuitenkin jokseenkin jonossa ja Tsekki onnistuu poistamaan niistä kaksi. Suomi poistaa Tsekin pesäkiven ja Tsekki yrittää triplaa Suomen pesäkivistä. He onnistuvat poistamaan kaksi ja määrämittaisella Suomelle kaksi pistettä. Tilanne 4-3.
8.pää
Tsekki pyrkii aggressiivisesti hyökkäämään, mutta Suomen poistot napsahtelevat tarkasti. Viimeisille kiville tultaessa Suomella on kaksi takapesäkiveä kohtuullisesti suojien takana. Kiiskisen ensimmäisellä Suomi hakee lisää suojaa omille kivilleen mutta suoja lipsahtaa noin metrin liian pitkäksi ja tarjoaa Tsekille helpompaa ratsua. Tsekin kapteeni ei kuitenkaan heitossaan onnistu. Suomen viimeinen kivi epäonnistuu hieman ja näin Tsekeille jää helppo määrämittainen viimeiselleen, jota se ei jätä käyttämättä. Tilanne 4-4.
9.pää
Pään alussa Tsekki pääsee painostamaan Suomen hapuillessa. Mutta Teemu Salo onnistuu purkamaan tilanteen hienolla triplapoistollaan. Suomi onnistuu pitämään pesän puhtaana joten tilanne 9. pelatun jälkeen 4-4 ja Suomella viimeinen kivi lähdettäessä viimeiseen päähän.
10.pää
Kapteenien ensimmäisille kiville tultaessa. Tsekillä on yksi kivi reunapesässä ja Suomella yksi kivi ikävästi lähellä keskilinjaa suojana. Tsekin kapteeni onnistuu heitossaan hyvin ja laittaa kiven etupesään. Suomi avaa oman suojansa pois ja poistaa myös Tsekin toisen kiven. Tsekki yrittää viimeisellään kiertoa joka jää näkyviin. Kapteeni Kalle Kiiskiselle jää siis viimeiselle suora poisto joka kuitenkin hieman lipsahtaa ulos. Lopputulos varmistetaan mittaamalla joka paljastaa Tsekin kiven olevan hieman lähempänä. Näin ollen voitto tsekille 5-4. Iltapelissä Suomi saa vastaansa Tanskan.