04.04.2006 - Curling.fi Authors
Tämä uutinen on siirretty Suomen Curlingliiton vanhalta webbisivustolta. Uutisen mahdolliset liitetiedostot ja kuvat puuttuvat. Uutinen saattaa sisältää rikkinäisiä linkkejä vanhan sivuston osoitteisiin. Pahoittelemme.
Tiistain ensimmäiseen otteluun tuli vastaan Australia, joka oli aamukierroksella voittanut juuri Irlannin. Suomi jatkoi samalla kokoonpanolla, mihin eilen jäätiin, eli Markku heitti kolmantena ja toimi kapteenina. Suomella oli otteluun lähdettäessä viimeisen kiven etu. Pari ensimmäistä päätä pelattiin varman päälle ja Australia pakotti Suomen ottamaan toisesta päästä pisteen. Kolmannessa Australia onnistui ottamaan kaksi, mutta Suomi kuittasi seuraavassa ottamalla kolme pistettä. Ottelun ratkaisu tuli viidennessä päässä, jossa Australian viimeinen määrämittainen jäi vajaaksi ja Suomi ryösti kaksi pistettä siirtyen 6-2 taukojohtoon. Tauon jälkeen Suomi ryösti vielä pisteen kuudennesta päästä ja pelasi varman päälle ottelun loppuun voittaen sen lopulta 9-5. Iltapelissä vastaan asettuu kovapoistoinen Irlanti.
1.pää
Ensimmäinen pää pelataan molemmin puolin tarkkaillen ja varovaisesti poistaen kaikki kivet pesästä Australian ensimmäisellä sinne heittämästä alkaen.0-0
2.pää
Suomi aloittaa heittäen kulmasuojan Australian heittämän takapesäkiven jälkeen.Toista kiveä Suomi ei kuitenkaan anna pesään heittää vaan sen jäädessä etuvalkoiselle alkaa poistojen heittely.Australian epäonnistuessa jättämään oman kivensä peliin Suomi yrittää rakentaa peliään nojaten australialaisten takakiveen.Kiiskisen ensimmäinen kivi saadaankin täydelliselle nojalle, mutta australialaisten heittäessä onnistunut noja Suomen kiveen on Suomi pakotettu yhteen pisteeseen.1-0
3.pää
Alkuun molemmilta kivi suojaksi ja toisten heittäjien tullessa vuoroon aloitetaan suojien poistelu.Odottelevaa peliä.Australiaa onnistaa ensin Suomen kuudennen heiton epäonnistuessa ja siirtämällä australialaisten kiven pesään.Australia onnistuu kierrossaan.Kiiskisen ensimmäisellä yrittämä tupla epäonnistuu poistaen vain toisen australialaisten kivistä.Australialaisten onnistuessa omassa kierrossaan suojan taakse on Suomen yritettävä ratsua suojalla.Heitto poistaa toisen pesäkivistä.Australialle määrämittaisella toinen piste.1-2
4.pää
Australia aloittaa heittämällä kivensä etupunaiselle.Suomi ei lähde pisteen tappio asemassa poistamaan vaan on aktiivinen ja tekee aloitteen heittämällä kulmasuojan.Australia suojaa keskikivensä.Seuraavillaan molemmat heittävät kivensä peräkkäin keskikiveen nojaten.Parin seuravaan heiton jäädessä lyhyeksi on pesän edessä kuusi suojaa.Ne ovat kuitenkin levittyneet siten, että Suomen on mahdollista tulla suoraan nojakiviin ja saada ykkönen.Suomi onnistuu heitossaan omien kuitenkin jäädessä tuplan paikalle.Tupla epäonnistuu etukiven osuessa suoraan päin takakiveä ja jääden paikoilleen.Australialla kuitenkin pesän reunoilla kolme kiveä.Kiiskisen ensimmäinen onnistuu tökkäämään Suomelle toisen pistekiven ja pienentämään suojien väliä vaikeuttaen Suomen kiven poistamista.Australian viimeinen osuukin suojiin heidän yrittäessään poistoa kyseisestä välistä ja Suomi saa määrämittaisen onnistuessa kolme pistettä.4-2
5.pää
Suomi haastaa Australiaa pelaamaan avointa päätä heittämällä kivensä keskelle pesää.Australia heittää kulmasuojan.Suomi heittää toisellaan etupesään.Australia ei anna tukkia keskustaa vaan lähtee poistamaan onnistuen poistamaan molemmat Suomen kivet.Muutaman heiton epäonnistuessa ja australian kivien jäädessä suojiksi, suomalaiset onnistuvat poistamaan puoliksi suojan takana olevan Australian pesäkiven ja rollaamaan omansa pesän toiselle puolelle suojan taakse.Australia yrittää nojata tähän kiveen epäonnistuen ja kiven jäädessä näkyviin.Suomi poistaa viimeisellään ja onnistuu jättämään omansa vielä pesään pakottaen australialaiset määrämittaiseen.Heitto kuitenkin epäonnistuu täysin kiven jäädessä matkalle ja Suomelle kahden pisteen ryöstö.6-2
6.pää
Suomi pelaa riskitöntä peliä halliten pään tapahtumia ja pitäen mahdollisimman vähän australialaisten kiviä pelissä.Australialaisten yrittäessä triplaa poistuu Suomen kivistä kaksi.Australialla ollessa pesässä nyt kaksi kiveä Suomi yrittää tuplaa,siinä epäonnistuen.Australia poistaa suomen kiven jättäen omansa pesään.Kiiskisen viimeisellä heittämä rolli on kuitenkin täydellinen ollessaan nännillä nojaten Australian kiveen.Australia on voimaton ja Suomelle yhden ryöstö.7-2
7.pää
Suomi pelaa mahdollisimman avointa poistaen kaiken mahdollisen pesästä ja pesän edestä.Suomen kahden kiven jäädessä pesään tarjoutuu Australialle kuitenkin mahdollisuus useampaan pisteeseen.Viimeisellä avoin poisto,josta oman jäädessä kaksi pistettä.Australia onnistuu ja tilanteeksi 7-4.
8.pää
Australia aloittaa kahdella suojalla,Suomi heittäen kaksi kiveä etupunaiselle.Astralian kolmas on kierto joka jää kuitenkin suojaksi.Suomi tyhjentää pesän edustaa siinä hiemn epäonnistuen tökätessään australialaisten kiven pesään.Välissä Australia on heittänyt onnistuneen kierron.Tilanne on kuitenkin Suomelle hyvä pesän edustan ollessa avoin.Australiakaan ei oletetusti lähde suojaamaan pään tässä vaiheessa vaan joukkueet poistavat vuorotellen kiviä pesästä parhaansa mukaan ja tilanteensa huomioiden.Ennen viimeisiä kiviä suomalaisilla on pesässä 1.,2. ja 5. Australialaiset onnistuvat poistossaan saaden ykkösen,mutta hyvällä poistolla Suomella on mahdollisuus kahteen ja käytönnössä pelin ratkaisuun.Heitto onnistuu kuitenkin vain osittain jättäen Suomelle ykkösen.8-4
9.pää
Suomi aloittaa suojien poiston heti sääntöjen salliessa.Australia rakentaa pelinsä hyvillä heitoilla jättämättä tuplan paikkoja suomalaisille.Australia epäonnistuu kuitenkin toiseksi viimeisellä heitollaan ja Suomen viimeisen poistaessa australialaisten ainut jäljellä oleva pesäkivi joutuu Australia tyytymään yhteen pisteeseen.8-5
10.pää
Australian on yritettävä kolmen varastusta päästäkseen jatkopäähän.Suomi tyhjentää pesän edustaa onnistuneesti ja peli päättyy kättelyyn kallen poistaessa ensimmäisellään Australian toisen pesäkiven.