Suomen naisten kiirastuli ei hellittänyn vielä tänäänkään

Tämä uutinen on siirretty Suomen Curlingliiton vanhalta webbisivustolta. Uutisen mahdolliset liitetiedostot ja kuvat puuttuvat. Uutinen saattaa sisältää rikkinäisiä linkkejä vanhan sivuston osoitteisiin. Pahoittelemme.

Suomen naisten taival MM-kisoissa jatkui sunnuntaina tappioilla Italiaa ja USA:ta vastaan. Aamupelissä Kirsi Nykäsen joukkue taisteli erittäin hyvin Italiaa vastaan, mutta ottelu ratkesi lopulta Italian joukkueen hyväksi millien erolla mittauksen jälkeen. Ottelu päättyi lopulta 10-8 numeroihin.

Iltapelissä Suomella ei ollut lainkaan mahdollisuuksia kovaa USA:n joukkuetta vastaan. USA otti heti kaksi pistettä ensimmäisestä päästä ja jatkoi hyviä otteitaan. USA:n  onnistui varastaa pisteitä myös neljässä seuraavassa päässä, joten viiden pään jälkeen Suomi oli jo murskaavasti 0-11 tappiolla.

MM-kilpailujen pelisäännöissä määrätään otteluissa pelattavaksi aina vähintään kuusi päätä, joten tauon jälkeen jatkettiin peliä Suomen viimeisen kiven edulla. Kuudennessa päässä Tiina Kautonen onnistui viimeisessä heitossaan ja Suomi luovutti ottelun 11-1 tilanteessa. USA jatkaa siis edelleen ainoana joukkueena puhtaalla pelillä.

Suomen seuraava vastustaja on Sveitsi, huomenna tiistaina klo 15 Suomen aikaa alkavassa ottelussa.

Suomen curlingliitto ry:n puolesta,
Jermu Pöllänen ja Mikael Skog
tiedotus [at] curling [dot] fi, 040-7590998