Kokeile curlingia!

Curling on loistava harrastus ja se sopii kaiken ikäisille ja kokoisille. Harvassa muussa joukkuelajissa samassa joukkueessa voivat pelata miehet ja naiset tai äiti, isä ja lapset. Curlingjoukkueen saa helposti kasaan myös esimerkiksi yhdesä tuttavapariskunnan kanssa!

Sosiaalisen luonteensa vuoksi curling sopii erinomaisesti myös esimerkiksi yritysten virkistystilaisuuksiin.

  • Koska pelissä on vastakkain kaksi neljän hengen joukkuetta, on 8 pelaajaa / rata optimaalinen osallistujamäärä virkistystilaisuuksia ajatellen. Pelata voi hyvin myös kuudella (kolme vastaan kolme), ylärajana monessa pelipaikassa on 10 pelaajaa / rata. Vierekkäisille radoille toki mahtuu lisää pelaajia, mikäli pelipaikassa on useita ratoja.
  • Halleilta voi lainata harjoja ja curlingkenkiä tai liukupohjia. Mikäli hallilla käytetään liukupohjia, soveltuvat sisäpelikengät (tai puhdistetut ulkokengät) hyvin pelaamiseen. Muutoin normaali urheiluvarustus on hyvä, esimerkiksi tuulipuku soveltuu mainiosti. Farkut eivät ole paras mahdollinen valinta tässäkään urheilulajissa.
  • Jää on liukkaampi kuin esimerkiksi jääkiekkokaukalossa, koska curlingjään pintaan on ruiskutettu pieniä vesipisaroita luiston parantamiseksi. Lisäksi jalassa on teflonista valmistettu liukupohja. Turvallisuuden vuoksi tasapainoon vaikuttavien virvokkeiden nauttiminen kannattaa jättää jälkipeleihin.

Haluan kokeilla curlingia - miten toimia?

Lajiesittelykäynneistä kiinnostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä lähimpään pelipaikkaan tai seuraan. Ensimmäisen ohjatun tutustumiskäynnin jälkeen pelipaikoista voi tyypillisesti varata omatoimivuoroja. Curlingkärpäsen puraisemien kannattaa ottaa yhteyttä omalla pelipaikalla toimivaan seuraan ja ryhtyä harrastamaan maailman hienointa jäällä pelattavaa kivipeliä!