Kauden päättäjäiset?

Ei vastauksia
curling_admin
Offline
Liittynyt: 20.01.2007

Tämä viestiketju on siirretty curling.fi:n vanhalta foorumilta. Viestissä olevat linkit saattavat olla rikki.

Ketjun aloitti nimimerkki: jurpo

:-X Suomalaiselta curlingilta puuttuvat harrastajat yhteen kokoavat päätäjäiset. SM-sarjan parhaiden palkitseminen tapahtuu lähinnä mitalien kirjeitse lähettämisellä kotiin (jos niinkään) ja kauden yhteenveto suoritetaan Curlinglehden sivuilla puheenjohtajan palstalla.

Mielestäni olisi jo lajin sosiaalisen luonteen vuoksi paikallaan järjestää aina kauden päätteeksi juhlallinen päätös. Formaatti voisi olla miniristeily tai vaikkapa Liiton 25-juhlien tapainen tunnelmallinen ilta. Ohjelmassa voisi olla mm. SM-sarjojen palkintojen jako, ansioituneiden henkilöiden ja yhteisöjen palkitseminen sekä pientä ohjelmaa illallisen kera.

Tämän kauden osalta homma on jo ohi mutta tulevalla kaudella voisi aloittaa uuden perinteen?

Vastaus nimimerkiltä: JeBa

(05/06/04 13:37:05)

Puhut vähän mutta asiaa. Kauden päätökselle pitäisi löytää sopiva paikka sekä aika... pääkaupunkiseudun porukoilla on ollut jo pitkään omansa, mutta koko Suomen laajuista kauden päätöstä ei ole kait aiemmin järjestetty.

Joinain vuosina asiaa on ajanut SM-Cup, joinain toisina Finnish Bonspiel. Jotenkin pitäisi saada vedettyä mukaan kaikki Suomen aktiivicurlaajat, ainakin SM-sarjoissa pelanneet... ohjelmassa voisi olla oma virallinen osuutensa, mutta sitä sosiaalisempaa toimintaa pitäisi olla myös. Miniristeily ei välttämättä olisi pelkästään huono ajatus ::)

Ajankohtana voisi olla jotakuinkin huhtikuun loppu... siinä on vaan MM-kisat aina pohjilla ja Vappu edessä, eli ehkäpä sittenkin jo ennen MM-kisoja??


P.S. Aku siirtäisitkö tämän keskustelun oikeaan ryhmäänsä

Vastaus nimimerkiltä: Teme

(05/07/04 07:43:30)

Joo, paras vaihtoehto olisi SM-sarjan viimeinen viikonloppu. Peliohjelma niin, että kenelläkään ei ole sunnuntaina enää pelejä, eli vaikka yksi ylimääräinen viikonloppu käyttöön. Lauantai-iltaan palkintojenjaot ja muut kinkerit. Onhan sen jälkeen vielä Bonspiel, MM-kisat ym. mutta varsinainen kilpakausihan päättyy kotimaassa tuohon.

Vastaus nimimerkiltä: Steam

(05/07/04 14:36:58)

kuulostaa erittäin hyvältä  ;D

Vastaus nimimerkiltä: JeBa

(05/07/04 21:24:36)

Jees varmaanki toi Temen ehdottama tsydeemi vois olla se paras... sillon ois paikalla myös kaikki SM-sarjassa pelanneet joukkueet ympäri Suomenmaan. Voiskohan SM-sarjan joukkuemäärää kasvattaa silleesti sopivasti, et viidenteen viikonloppuun tulis loput pari pelii per joukkue?

Vastaus nimimerkiltä: Suntio Huikkamäki

(06/09/04 10:24:26)

Joopa. Näitä kauden päättäjäisiä ei ole muutenkaan ollut paljon tarjolla. Esim. Hyvinkään sarjassa pidettiin päättäjäiset niin, että niistä ei viitsitty edes kertoa kaikille jäsenille. (Toim. huom.; jäsenmaksu maksettu)

Joinain vuosina Hyvinkään sarjassa on jopa myös palkittu sarjoissa menestyneitä, tästä vuodesta en tiedä, koska kutsua ei päättäjäisiin ole tullut, ainakaan vielä, ainakaan meidän joukkueelle. Uskokaa tai älkää, joinain vuosina seuran hallitus on pystynyt myös tälläisen hoitamaan.

Yhteystiedot Hyvinkään seuralla ovat kunnossa joukkueemme suhteen, niin ahkerasti he talvella moneen kertaan tiedustelivat joukkueessamme pelaavien pelaajien nimiä. Jopa useampaan kertaan, eivät uskoneet varmaankaan ensimmäisenä kerrottuja nimiä.

Voihan se tietysti olla niinkin, että ko. päättäjäisiä ei ole vielä pidettykään (=vaan tiedot jo olleista päättäjäisistä ovat vain huhupuhetta) vaan ne ovat vasta tulossa. No jäädään odottelemaan seuraavia, josko niihin pääsisi mukaan.

Nimim. Ostinko juhlavaatteet turhaan?

Vastaus nimimerkiltä: Steam

(06/09/04 18:51:59)

Ihan samaa tässä ihmettelin omalta osaltani, vaikkakin allekirjoittanuthan on erotettu ko. seurasta mutta kukaan muukaan meidän joukkueestamme ei saanut kutsua RY:n kevätkokoukseen. Itse tosin olin saanut tiedon ihan muita kautta kyselemällä mutta kutsua odotellessa...

Toisaalta omalta osaltani ymmärrän että seura ei ainakaan halua meikäläistä sinne juhliin koska tietnevät itsekin tehneensä erottamisen täysin väärin perustein ja vieläpä hieman laittomasti. Mutta kyseessä oli vain 3kk erotus voin hyvillä mielin maksaa ensi kauden jäsenmaksun Hyvinkäälle koska ajattelin pelata 3.divarii ensi kaudella mitä todennäköisimmin  ;D Ja muutenkin mitä sitä turhaa mussuuttaa kun asiaa tarkemmin tutkimatta hutkitaan, ja etenkin vielä ihmiset jotka eivät tiedä asiasta YHTÄÄN MITÄÄN  ;)

nimim. ensi kauden Hyvinkään Curling RYn jäsen jäitä odotellessa...

Vastaus nimimerkiltä: Opa

(06/10/04 17:44:31)

Juu, kyllä jos päättäjäisiä pidetään niin kannattaisi kutsut lähettää. Ihan mielellään olisi meidänkin joukkue osallistunut Hyvinkään päättäjäisiin jos olisi kutsuttu...

Ja ihan yleisesti tiedotuspolitiikasta: Jos kutsuja lähetetään, niin kannattaa pistää normaalilla postilla sähköisen lisäksi.

Vastaus nimimerkiltä: Steam

(06/10/04 18:51:48)

'Opa' wrote:

Ja ihan yleisesti tiedotuspolitiikasta: Jos kutsuja lähetetään, niin kannattaa pistää normaalilla postilla sähköisen lisäksi.


Näin toimittiin ainakin silloin kun itse olin hallituksessa, mutta ajat muuttuu, pitäisi siis meidänkin  ;D kun vain tietäisi miten...  ;)

Vastaus nimimerkiltä: katjuska

(07/25/04 22:34:51)

Minua saa varmastikin syyttää kaikista tiedotusongelmista päättäjäisiin liittyen...
Tarkistin kyllä postituslistan ja siellä löytyi kaikille Hyvinkään sarjassa pelainneille joukkueille yhteyshenkilö, joten en ymmärrä miksi niin moni ei tietoa ole asiasta saanut..ei tullut mitään vikailmoituksiakaan kuitenkaan..
Joka tapauksessa anteeksi niiltä, jotka eivät kutsua ole saaneet, jos se on ollut minun toiminnastani kiinni. En ole siis kiusallani jättänyt lähettämättä ja mahdollisimman hyvin yritin tehtävästäni suoriutua..
Kutsuhan lähtee vain joukkueen yhteyshenkilölle, joka sitten ilmoittaa asiasta muulle jengille. Tämä vain siksi, että syksyllä kun lähetin postia kaikille seuran jäsenille, joiden osoite minulla oli, niin puolet kirjoitti, että: " En ole joukkueeni yhteyshenkilö. lähetä sille ja sille henkilölle.."
Viime keväänä kaiketi päätettiin, että sähköposti olisi riittävä kutsu..En tiedä enempää, kun olen vasta syksyllä aloittanut. Asianhan voi ottaa esille vaikka syyskokouksessa, jos joku saa tiedon niistä pirskeistä.. :) ja voin mainita tavallisesta postista kuukausikokouksessakin..
Mulle voi kirjoittaa myös, jos haluaa asiaa vielä kommentoida. What can I say, tiedottajan jobi ei taida olla mun kutsumusammatti.. ;)
Ja Höyryn on turha yrittää, sanoin sulle henk.koht. asiasta ja sanoit sen riittävän, muistaakseni sulla oli suuria suunnitelmia sitä kokousta varten. ;D

mukavaa kesänjatkoa...
p.s. tietääkö joku onko tänä syksynä turnee loimaalla?

Vastaus nimimerkiltä: katjuska

(07/25/04 22:41:02)

Niin ja sarjoissa menestyneitä palkittin jokaisesta divarista.. Jos olit kolmen parhaan joukossa divarissasi, niin kysele palkintoa Askolta..Myös suomea edustaneet sai jotain..

Vastaus nimimerkiltä: Steam

(07/26/04 14:39:36)

joo kyl mä muistan =) mut oli sinä päivänä just jotain muuta tähdellisempää tekemistä, ei jaksa kaikki kissanristiäiset kiinnostaa ja ehän mä ollu seuran jäsenkään siinä vaiheessa vissiin  :o

Vastaus nimimerkiltä: katjuska

(07/26/04 22:25:43)

:o ;)

Ens sunnuntaina loppuu työt, eli jos on eilisen kaltaisia pirskeitä tiedossa niin ilmoittele..Jos sais taas kauniita kuvia nettiin.. ;)