2008-03

Ylläshalli yllättää

Pääkaupunkiseudulle on tulossa parikin uutta ympärivuotista talviurheilukeskusta, joiden lajikirjoon kuuluu myös curling. Toinen näistä keskuksista on tulossa Helsingin Kivikkoon saaden yhteistyökuvion myötä nimekseen YlläsHalli. Suomen curlinglehti otti lyhyellä kyselyllä selvää hankkeen tilanteesta ja yhtiön tavoitteista. (Lisätietoa YlläsHallista yrityksen nettisivuilta: http://www.yllas-halli.fi)

Ranualla pelattiin ensimmäinen Perinteinen Poro Cup

Cup oli ehkä liikaa turnauksen nimessä; kaikki pelasivat saman määrän pelejä, eikä kukaan pudonnut jatkosta. (tai no ehkä omasta halustaan...)

Sääntömuutoksia alkavalle kaudelle

Maailman curlingliitto (WCF)on julkaissut elokuun alussa uuden sääntökirjan, johon on jälleen tullut viimevuotiseen tapaan lukuisia muutoksia. Osa muutoksista koskee arvokisojen erilaisia Tie-Break -pelimuotoja, eivätkä ne näin ollen koske suurinta osaa lehtemme lukijoita.

Stockholm Ladies Curling Cup 30.10.-2.11.2008

Perinteikäs naisjoukkueiden huipputurnaus järjestettiin nyt neljättä kertaa Danderydin kahdeksanrataisessa curlingpyhätössä. Mukana oli totuttuun tapaan tukuittain Euroopan parhaita joukkueita Sveitsistä, Venäjältä ja tietysti isäntämaa Ruotsista.

Miesten maajoukkueen kauden avaus Bern Openissa 17. - 19.10.2008

Kovatasoinen WCT-E:n avausturnaus Sveitsin Bernissä sai toimittaa Kalle Kiiskisen luotsaaman miesten maajoukkueemme kauden avajaisturnauksen virkaa. Lennokkaasti alkanut turnaus sai mollivoittoisen päätöksen, kun kahden voitetun ottelun jälkeen alkoi vastaavasti kolmen tappiollisen ottelun putki, joka tarkoitti Triple-Knock -systeemillä järjestetyssä turnauksessa "laulukuoroon" siirtymistä.

EMCC 2008 Kizbühel

Aamu valkeni kirkkaana kun kolme naista, kolme miestä ja baby nousivat Helsingissä Münchenin aamukoneeseen. Matkan päämäärä ei ollut Saksan kuuluisat Octoberfestit, jotka käynnistyivät tuona samaisena lauantaina vaan Itävalta ja Kitzbühelin kauniit vuoristomaisemat, joissa seuraavana maanantaina 22.8. käynnistyivät Mixed EMCC 2008 -kisat.

Lyhyesti 3/2008

Curlingrintama laajenee edelleen

Curlingin suosio lisääntyy edelleen ja uusia harrastajia tulee lisää, hitaasti mutta varmasti. Ongelmammehan on se, ettei meillä ole tarpeeksi jäätä tarjolla, ja sitä kautta toimivia seuroja, jotka olisivat valmiit ottamaan vastaan lajin pariin haluavia. Onneksemme jo olemassa olevista jäsenseuroista löytyy aktiivisia henkilöitä, jotka ovat valmiit viemään curlingin ilosanomaa myös lähialueille ja muihin kaupunkeihin, vaikka ne olisivat hieman pidemmänkin matkan päässä. Tästä on hyvänä esimerkkinä Pohjois-Suomen alue, jossa ystävämme Ranualta, Rovaniemeltä ja Kemijärveltä ovat saaneet aikaan todella paljon. Uusimmat tulokset tästä työstä ovat pyörätuolicurlingin aloittaminen Rovaniemellä sekä Oulun liittyminen uudeksi lajipaikkakunnaksi! Minulla oli ilo liiton puolesta käydä muutama viikko sitten alueeseen liittyviä kehityskeskusteluja Ranualla, jossa pelattiin uusin kansallinen kilpailumme Porocup. Silmiinpistävää on alueen pelaajien halu kehittää toimintaa sekä omaa osaamistaan, ja myös ottaa vastaan tarjolla olevaa tietotaitoa! Näin luodaan valmiuksia myös liiton "virallisen toiminnan" valtakunnallistamiselle!

Pääkirjoitus 3/2008

Perinteistä poiketen emme päässeetkään nauttimaan kesällä curling-golfin merkeissä toistemme näkemisestä ja rennosta yhdessäolosta. Toivottavasti tämä oli vain poikkeus, joka vahvistaa säännöllisen vuosittaisen curlingpelaajien golftapahtuman jatkumon tästä iäisyyteen! Perinteistä poikettiin alkukaudesta myös siinä, että naisten edustusjoukkueemme joutui heilauttamaan valkeaa lippua EM-kilpailujen osalta, kun Annen selkä pitkän vihoittelun jälkeen ilmoitti pelien olevan toistaiseksi ohi - toivottavasti Anne paranee pian ja tekee pikaisen paluun sille tasolle, missä olemme tottuneet hänet näkemään. Onnea ja menestystä myös Ellun luotsaamalle Liukumiinat-joukkueelle, joka joutuu varsin kokemattomana kovaan paikkaan EM-kisoissa!

Yhdistele sisältöä