2005-02

Pääkirjoitus 2/2005

No niin, nyt se on sitten kausi lopullisesti ohi. Kauden viimeisetkin kilpailut on pelattu ja Olympiapaikka miesten maajoukkueelle lopullisesti varmistettu - onneksi olkoon siitä! 

SM-Cup pelattiin Vaasassa

Perinteinen SM-Cup pelattiin Vaasassa 11. 13.3.2005. Järjestelyistä vastasi tällä kertaa yksi uusimmista jäsenseuroistamme eli Vaasan Maila. Viime vuosien periaatteenahan on ollut kierrättää kilpailua uusilla curlingpaikkakunnilla tavoitteena lajin markkinointi sekä uusien harrastajien määrän lisääminen ja innostaminen. Tältä osin Vaasassa olikin tehty hyvää työtä, ja ensimmäinen kaupungissa järjestetty curlingturnaus sai ansaitsemansa huomion: paikalla oli peräti kaksi paikallisradiota, paikallistelevisio sekä useampi sanomalehti tekemässä kisoista juttua. 

Lyhyesti 2/2005

Lyhyet 2/2005.

Ajatuksia off-season harjoituksista

On taas kesäaika ovella ja joudut odottelemaan jäälle pääsyä muutaman kuukauden verran. Kesälläkin voi kuitenkin parantaa tulevan kauden peliä. Mitä sitten kesällä voi tehdä tulevan kauden eteen? Makaamalla auringossa voi tietysti ladata akkuja, mikä sinällään ei ole huono harrastus, mutta muutakin voi tehdä.

Muistoja MM-kilpailuista

Naisten MM-kisojen aikaan kuulin ensimmäistä kertaa, että tuleva miesten areena oli pahasti keskeneräinen. Kaikille oli kuitenkin vakuutettu, että halli olisi valmis, kun pelit alkavat. Saavuttuamme kisapaikalle menimme tutustumaan halliin. Siellä oli meno aika hurjaa. Arviolta sata työmiestä painoi hommia ympäri hallia. Pihalle laitettiin asfalttia, penkkejä kiinnitettiin paikoilleen ja äänentoistolaitteita nostettiin kattoon. Koko paikka oli yhtä työmaata vielä kaksi päivää ennen turnauksen alkua.

Huippucurlingia vai harrastelua?

Seurasin päivittäin naisten ja miesten MM-kisoja netin välityksellä. Päittäin tapahtuva tulosten kirjaaminen antaa mukavasti kuvan siitä, kuinka ottelu etenee ja missä kohtaa ratkaisut tapahtuvat. Lisää informaatiota saa, kun tarkastelee heittoprosentteja. Eri heittojen jakautumasta (poistot, suojat, määrikset jne.) saa hahmotettua minkä tyyppistä peliä on pelattu. Ja ihan juhlaa on jos pääsee seuraamaan kivi kiveltä. 

Seniorien MM-kilpailut

Seniorien MM-kisat järjestettiin tällä kertaa naisten MM-kisojen yhteydessä Skotlannin Paisleyssä. Pääareenan tapaan keväisten kelien myötä oli vaikeuksia jäiden pitämisen kanssa, erityisesti Greenacres Curling Clubin kahdella erillisellä radalla. Olosuhdevaikeuksien vuoksi muutamat pelit jouduttiin siirtämään Braeheadin curlinghalliin, mutta kisat saatiin lopulta kunnialla päätökseen. 

Kiitokset palautteesta!

Curlingliitto teetti kevättalvella netissä täytettävän "asiakastyytyväisyyskyselyn", jossa oli mahdollisuus antaa palautetta liiton sekä eri pelipaikkojen toiminnasta. Kyselyn toteuttamisesta vastasi talkootyönä Tomi Rantamäki, mistä suuret kiitokset Tomille! Vastauksia kyselyyn tuli runsaasti, ja näyttääkin siltä, että palautteen antaminen on helpompaa anonyyminä. Oleellinen asia on joka tapauksessa se, että palautetta tulee! Liitto tulee myös julkaisemaan yhteenvedon kyselyn tuloksista nettisivuillaan. Kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille; antamanne palaute on arvokasta ja tärkeää, ja pyrimme huomiomaan sen toimintaa edelleen kehittäessämme!

Mixed SM 25.-27.2.2005

Kautta aikain ensimmäiset sekajoukkueiden (Mixed) Suomen mestaruuskilpailut järjestettiin helmikuun lopulla Oulunkylän Curlinghallissa. Tämän tyyppiselle turnaukselle oli selvästi olemassa sosiaalinen tilaus, sillä kisaan osallistui kaikkiaan mukavat 11 joukkuetta, joiden kokoonpanoissa esiintyi paljon maamme entisiä ja nykyisiä huippupelaajia. Turnauksen aikana jäällä nähtiin paljon iloisia ilmeitä ja rentoa, joskin todellista yritystä – turnaukseen oltiin tultu selvästi viihtymään! 

10 vuotta sitten

Suomenmestaruudet ratkottiin Vantaan Myyrmäessä. Ennakkoarvailut voittajien suhteen olivat tällä kertaa kovin hankalia. Niin naisissa kuin miehissäkin kärkipaikalle oli tunkua tasaisena ryhmänä.

Yhdistele sisältöä