2004-03

Uusi kausi ja uudet kujeet

Taas olisi uusi curlingkausi alkamaisillaan ja ilmassa on jälleen varovaisen optimistista odotusta: "josko se peli tänä vuonna kulkisi paremmin kuin koskaan...", "näinköhän sitä saisi seuran jäsenmäärän tänä vuonna voimakkaaseen kasvuun", "joko se olisi Suomen vuoro tällä kertaa voittaa maailmanmestaruus" jne.

Mestaruustaistosta tulossa vaisu

SM-sarjan alkamisajankohta ja pelisysteemi ovat vielä vaiheessa lehden mennessä painoon, mutta tulevan kauden ennakkoasetelmat ovat jo selvää kauraa. Hallitsevat mestarit tulevat uusimaan mestaruutensa mikäli ei maailman kirjat ihan sekaisin mene.

Lyhyesti meiltä ja maailmalta

Lyhyitä uutisia meiltä ja maailmalta.

20 vuotta sitten

Ranskan Morzinessa käytäviin EM-kisoihin oli aikaa pari kuukautta. Maija Pekariston ja Tapio Juntusen johtamat edustusjoukkueet valmistautuivat kumpikin tahollaan tuleviin koitoksiin. Valmistautuminen siihen maailman aikaan Suomen osalta tarkoitti lähinnä matkakassan kartuttamista ja muutamia irrallisia jäätreenejä juuri kisojen alla.  

Nuorisoleiri Füssen 2004

Maailman curlingliitto (WCF) ja Saksan curlingliitto (DCV) ovat järjestäneet jo kuutena peräkkäisenä vuonna kansainvälisen juniorien kesäleirin Füssenissä, Saksassa. Tänä kesänä leiri pidettiin 13. - 18.7.2004 ja myös meidän tyttöjen edustusjoukkueemme (Tiina Kölhi, Heidi Hossi, Sanna Puustinen, Päivi Salonen, Katja Kiiskinen) pääsi osallistumaan leirille ensimmäisenä suomalaisena juniorijoukkueena. Ohjaajia leirillä oli parisenkymmentä ja leiriläisiä noin 120 kappaletta 16 eri maasta. Füssenin areenalla on normaalisti kaksi jääkiekkokaukaloa ja kolmen radan verran curlingjäätä, mutta toinen jääkiekkokaukalo oli varattu leiriä varten, joten käytössämme oli yhteensä 9 rataa. Peliolosuhteet olivat erinomaiset koko viikon, varsinkin kun ottaa huomioon, että nautimme muutoin lähes koko ajan hellesäästä.

Curlingin lajiohjaajakurssi Kisakallioon

Suomen Curlingliitto työstää ensimmäistä virallista curlingin lajiohjaajakurssia yhteistyössä Kisakallion Urheiluopiston kanssa. Kisakalliosta on siis tarkoitus tehdä liiton virallinen koulutuspaikka, jossa on mahdollisuus suorittaa curlingin ohjausta ja valmennusta koskeva kolmitasoinen kurssi. Työn alla on nyt 1-tason kurssi, joka kulkee nimellä "Curlingin lajiohjaaja". Curlingliitto tuottaa kurssin lajisisällön, jonka tekemisestä vastaa käytännössä liiton koulutus- ja tiedotusasioista vastaava Jermu Pöllänen. Urheiluopisto puolestaan vastaa liikunnanohjaaja-osaamisesta siihen liittyvine fyysisine harjoitteineen sekä tietysti itse kurssituksesta tarvittavine olosuhteineen. Kurssi on tarkoitettu kaikille curlingin ohjaamisesta kiinnostuneille, ja liiton tavoitteena on aluksi saada jokaiseen jo olemassa olevaan jäsenseuraan vähintään yksi kurssin käynyt ohjaaja sekä jatkossa päteviä ohjaajia ympäri Suomea.

Curling-regatta

Idea lähti liikkeelle kevään korvalla jäiden sulaessa ja curlingkauden kääntyessä ehtoopuolelleen. Kesää odotellessa puheet kääntyivät pikkuhiljaa kohti tulevan kesän harrasteita ja curlingyhteisön yhteisiä rientoja. Eräässäkin keskustelussa tulin sivulauseessa maininneeksi Curling-Golfin hienosta ilmapiiristä ja liekö se sitten ollut Jarkko vaiko Jari joka tokaisi takaisin: "Ei kaikilla ole golfmailoja, joten eiköhän panna kasaan vaikka purjehduskilpailu sen sijaan!"

An Interview of Leslie Ingram-Brown

Finnish Curling Magazine had a chance to interview Leslie Ingram-Brown while he was giving a course on umpiring.

Kiitos luottamuksesta!

Haluan näin kauden aluksi kiittää siitä luottamuksesta, jonka sain tultuani valituksi liiton puheenjohtajaksi edelleen vuodelle 2005! Minulla on ollut kunnia hoitaa tätä mielenkiintoista tointa, ja mielelläni sitä edelleen teen. Tekemistä onkin paljon curlingin kehittämiseksi, ja vaikka resurssit ovatkin hyvin rajalliset, liiton hallitus tekee parhaansa, jotta rakas lajimme laajenisi yhä enemmän maassamme ja tarjoaisi yhä useammalle mahdollisuuden tähän hienoon harrastukseen. Syyskokouksessamme valittu uusi hallitus uudistui muilta osin rajusti, kun peräti neljä varsinaisista jäsenistä vaihtui. Toivotan kaikki uudet jäsenet tervetulleiksi, ja samalla haluan vielä tässäkin yhteydessä kiittää kaikkia vanhoja jäseniä suomalaisen curlingin hyväksi tehdystä työstä! Hallituksen jäsenet edustavat myös omia seurojaan ja aluettaan, joten olkaa yhteydessä heihin aina, kun jokin asia teitä curlingissa askarruttaa. Aktiivisuudella ja yhteistyöllä asioita viedään eteenpäin ja tarvittaessa myös muutetaan niitä! Lainatakseni mainoksen sanoja, "ei niin pientä arkea, ei niin suurta juhlaa..."

Ilkka Musto, 60 vuotta

Hyvinkääläinen Ilkka Musto tunnetaan ennen kaikkea kovana pesäpallomiehenä, mutta on hän viettänyt pitkän periodin curlinginkin parissa. Hyvinkään Tahkon ikinuorelle toiminnanjohtajalle tuli syyskuun lopulla komeat 60 ikävuotta täyteen.

Yhdistele sisältöä