2004-02

Kymmenen vuotta

Curlinglehden synnystä on kulunut kymmenen vuotta. Pyöreistä vuosista huolimatta emme lähteneet rakentamaan mitään valtaisaa juhlanumeroa. Koetetaan porskutella seuraavat kymmenen vuotta ja katsotaan sitten onko syytä rakennella paksumpaa nelivärinumeroa.

MM-kisojen oheistoiminta

Curlingin MM-kilpailuihin kuuluu olennaisena osana myös suuri joukko erilaisia tapahtumia ja ilmiöitä, joita kaikki eivät vielä tunne. Osa tapahtumista on suunnattu suoraan kisaturisteille, toinen osa virallisille curlingliittojen edustajille ja loput kaikille halukkaille. Maailman curlingliitto esimerkiksi kokoustaa MM-kilpailujen yhteydessä useaan otteeseen tehden päätöksiä lajin keskeisistä asioista: rahoituksesta, hallituspaikoista, kisajärjestäjistä jne. Osa kokouksista on ns. avoimia kokouksia, joihin on pääsy myös ulkopuolisilla. Virallisten kokousten lisäksi curlingliiton edustajien keskuudessa järjestetään muutamia vähemmän virallisia tilaisuuksia, joilla parannetaan maiden välisiä curlingsuhteita. Kuuluisimmat näistä lienevät skottilaisten Whisky Party, amerikkalainen aamiainen ja kanadalaisten punavalkoinen ilta.  

Tunnelmia Gävlestä

Gävlen MM-kisat päättyivät varmastikin parhaalla mahdollisella tavalla Ruotsin voitettua maailmanmestaruuden Peja Lindholmin viimeisellä kivellä täpötäyden katsomon edessä. Tunnelma oli huumaava, ja onnittelut rakkaalle naapurimaalle niin maailman-mestaruudesta kuin muutenkin onnistuneista kisoista! Suomen joukkueet, Kirsi Nykänen MM-kisoissa sekä Helena Timonen ja Lauri Perkiö Seniorien MM-kisoissa, edustivat maatamme kunniakkaasti, vaikka emme tällä kertaa mitaleista pelannetkaan. Vaikka Kirsin joukkueen saldoksi jäi lopulta vain yksi voitto (kuitenkin Skotlannista!), joukkue olisi aivan yhtä hyvin voinut voittaa kolmekin peliä lisää, sillä niin pienestä se oli kiinni: hieman lisää sitä kuuluisaa "loppurutistusta", tai jos edes kivet olisivat "pomppineet" meille hieman enemmän, lopputulos olisi ollut toisenlainen. Joukkueellamme ei ole kuitenkaan mitään hävettävää peliesityksensä osalta, sillä kausi oli kokonaisuudessaan erittäin hyvä! Saavutuksena oli joka tapauksessa 1 olympiapiste, ja nyt on vain toivottava, että joukkue jaksaa panostaa vieläkin enemmän tulevalla kaudella, jotta tavoitteena olevat olympiakisat voitaisiin vielä saavuttaa!! Toivon myös, että OK tukee tätä tavoitetta!

Pre-game practice – mitä tehdä muutamassa minuutissa ennen peliä?

Kansainvälisissä arvokisoissa on jo vuosien ajan harjoiteltu ennen pelejä. Suomeen tämä saapui muutamia vuosia taaksepäin kun SM-sarja alkoi ottaa nykyistä sarjamuotoaan. MM- ja EM-kilpailuissa käytetään 10-15 minuutin harjoitusta per joukkue ennen peliä kun se kotoisessa SM-sarjassa oli 5 minuuttia joukkuetta kohti viime kaudella. Olipa joskus sellaisiakin turnauksia, joissa jokainen pelaaja heitti yhden heiton toiseen päähän ja yhden takaisin. Ja eikun pelaamaan.

SM-cup pelattiin Pieksämäellä

Vuoden 2004 SM-cup pelattiin 19. - 21.3. Pieksämäellä. Pelipaikkana oli edellisenä syksynä avattu uusi jäähalli ja turnaukseen osallistui kuusitoista mies- ja viisi naisjoukkuetta. Sekä miesten että naisten sarjassa voitot menivät tällä kertaa Itä-Suomeen.

Seniorimiesten curlingin MM-kisat Gävlessä

Senioreiden curlingin MM-kisat järjestettiin 17. - 23. huhtikuuta 2004 Ruotsin Gävlessä. Curling on Ruotsissa Suomeen nähden suuri laji. Maassa on kuulemma noin 25 curlinghallia. Kisat näkyivät kaupungin katukuvassa, mutta sellaista innostusta ne eivät herättäneet kuin Winnipegissä edellisenä vuonna.

Seniorinaiset Gävlen menossa mukana

Suomella oli MM-kilpailuissa ensimmäistä kertaa edustus myös naisten seniorisarjassa ja todella lyhyellä varoitusajalla kasaan kyhätty Suomen naisten seniorijoukkue saavutti hienon lopputuloksen.

Curlinglehden ensimmäisestä numerosta jo 10 vuotta

Curlinglehden synnystä on kulunut kymmenen vuotta. Pyöreistä vuosista huolimatta emme lähteneet rakentamaan mitään valtaisaa juhlanumeroa. Koetetaan porskutella seuraavat kymmenen vuotta ja katsotaan sitten onko syytä rakennella paksumpaa nelivärinumeroa.

ROCK-curling 2004

Helmikuun puolessavälin saattoivat Oulunkylän Helmikuun puolessavälin saattoivat Oulunkylän urheilupuiston kävijät hieraista silmiään kun bussilastillinen Suomen rock-eliittiin kuuluvaa muusikkoa karautti curlinghallin pihalle. Kyseessä ei ollut mikään hyväntekeväisyyskonsertti vaan toista kertaa järjestetty Medicin Man Rock Curling.

Lyhyesti meiltä ja maailmalta

Lyhyesti meiltä ja maailmalta

Yhdistele sisältöä