Hempan määrämittaiset junnuista

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Juhani Heinonen

Hämmästys oli kohtalainen, kun Markus (Sipilä) ilmoitti tammikuussa, että junnujen SM-kisat pelataankin tänä vuonna jo maaliskuun alussa. Aikaa siis valmistautua jäi noin kuukausi. Ilmeisesti perusteluna - aika haetun tuntuisena - oli se, että voittajajoukkueelle jäisi samalla aikaa valmistautua rauhassa ensi kauden B-MM- kisoihin.

Realismiahan oli se, että ahvenanmaalaiset, jotka voittivat Suomen mestaruuden vuoden 2015 marraskuussa Hyvinkäällä ja vielä täysin ylivoimaisesti, olivat tosiasiassa ilman potentiaalista haastajaa, kun vielä Iikko Säntin tamperelaisjoukkueesta pari kaveria ehti tulla yli-ikäisiksi. No, SM-kisan status sentään saatiin, kun joensuulaiset elättelivät pientä yllätyksen mahdollisuutta ja saivat kasaan jengin, johon tuli mukaan Markus Suuripää Lohjalta ja Lauri Holopainen Tampereelta. Kolmas joukkue oli ainoa tyttöjoukkueemme Mira Lehtosen johdolla. Heille riitti kisapaikkaan kaunis niiaus.

Turnaus meni sitten täysin odotusten mukaisesti. Poikien keskinäisissä peleissä Melker Lundberg johdatti ahvenanmaalaiset selvään voittoon. Ajatuksena on kaunis se, että junnuille saadaan pelejä, mutta siitä huolimatta koimme Hyvinkäällä turhaksi lähteä mukaan ja vielä vain kolmella pelaajalla, joilla vielä ei ollut edes kovin pitkää kokemusta lajin parissa.

JOTAIN HYVÄÄKIN? Nyt on reilummin aikaa yrittää rakentaa joukkue - mieluummin monikossa - ensi kevääksi. Toivottavasti Hyvinkää, joka aiemmin on ollut ehdoton ykkönen junioritehtailussa, saa tämän myös aikaan

Helppoa se ei tule olemaan. Niin hyvä materiaaliltaan ahvenanmaalaisjoukkue on. Sen on todennut myös Wille Mäkelä ja hänen jos kenen luulisi myös tietävän, mistä puhuu. Jutun myötä hyvää kesää Melkerille, Isakille, Hemmingille ja Leonardolle. Pojista kolmen ensin mainitun kilpapurjehduskausi on jo alkanut ja jatkuu syyskuulle. Leonardon kesä menee kalastaessa ja golfatessa. Niin, mukana oli tänä vuonna myös Jonas Fellman.

Artikkelin kirjoittaja haluaa - vaikka pikkaisen tässä rutisikin - myös kiittää Markusta hyvästä duunista junnucurlingin eteen.

Kommentit