Tunnelmia kauden ajalta ennen MM-kisoja

Katso myös:

Kiiskisen joukkueen kausi ennen huhtikuun MM-kisoja oli vaihteleva. Syyskaudella joukkue esitti vahvoja otteita sekä Suomessa että kansainvälisillä jäillä. Olympiapaikkaa ajatellen kansainvälisistä suorituksista tärkeimmiksi nousivat luonnollisesti Ruotsin Örnsköldsvikissä joulukuussa 2008 pelatut EM-kilpailut. Siellä joukkue kulki rankan tien B-sarjan voittoon palauttaen Suomen A-sarjaan kaudeksi 09-10, ja mikä tärkeintä, joukkue onnistui kukistamaan kotijoukkue Ruotsin haastepeleissä, jotka ratkaisivat viimeisen MM-kisoihin lähtijän. Suomi hankki siis paikan Monctonin MM-kisoihin ja säilytti täten mahdollisuuden olympiapaikan saavuttamiseen.

Suomen pahimmat haastajat olympiapaikkaa ajatellen olivat Tanska, Kiina ja Ruotsi. Vaikka Ruotsi jäikin ulos MM-kisoista, sillä oli kuitenkin vielä mahdollisuus olympialaisiin riippuen siitä, miten muut sen kanssa paikasta kamppailevat joukkueet pärjäisivät. Ennen kisoja tehtyjen laskelmien mukaan Suomen olisi pitänyt sijoittautua 7. sijalle Monctonin MM-kisoissa varmistaakseen itselleen olympiapaikan. Myös 8. sijalla kisapaikka olisi ollut mahdollinen, mutta silloin myös muiden maiden suorituksilla olisi ollut Suomen kannalta merkitystä.

Likimain täydellisen EM-suorituksen jälkeen Kiiskisen joukkueen suoritukset takkusivat kotimaan jäillä ja he joutuivat lopulta tyytymään SM-pronssiin Tomi Rantamäen ja Aku Kausteen joukkueiden viedessä kirkkaammat mitalit. Siitä huolimatta joukkue piti yllä reipasta peli- ja harjoittelutahtia koko kevään ajan, joten Kanadan koneeseen noustessaan joukkue tiesi valmistautuneensa kisoihin parhaansa mukaan.

Kohti Kanadaa

Itse MM-kilpailut alkoivat 2.4., mutta joukkue suuntasi lammikon toiselle puolelle jo 29.3.. Suomea Monctonissa edustaneeseen kokoonpanoon kuului Juha Pekaristo (alt), Jari Rouvinen (1st), Jani Sullanmaa (2nd), Teemu Salo (3rd) ja Kalle Kiiskinen (skip), sekä valmentaja Paavo Kuosmanen ja Suomen Curlingliiton puheenjohtaja Olli Rissanen.

Ennen MM-kisojen alkua joukkue oli kutsuttu harjoitusleirille Nova Scotian viereiseen provinssiin, pikkukaupunkiin nimeltä Amherst. Pojat saivatkin jääaikaa päivisin noin 6 tuntia pelailun ja tiukan treenailun merkeissä. Aitoon kanadalaiseen tapaan koko curlingklubi otti joukkueen innolla vastaan ja huolehti siitä, että pojilla riitti puuhaa myös jään ulkopuolella. Päivittäinen ilmainen lounas oli taattu paikallisessa hampurilaisravintolassa, jonka omistaja sattui itsekin olemaan innokas lajin harrastaja. Ennen Monctoniin lähtöä keskiviikkoillan juhlissa paikalla oli kaupungin kerma kaupunginjohtajaa myöten, ja joukkueelle myönnettiin Amherstin perinteinen "Hauskanpidon diplomi". Myöntöperusteet eivät ole allekirjoittaneelle vielä aivan selvillä...

Harjaajat lämpöisenä Monctonissa

Monctonissa poikia odottivat perjantain spektaakkelimaiset yli kahden tunnin avajaiset, ja curlinghallille hieman epätyypillisesti lähes +28 asteen sisälämpötilat. Curlingharrastajalle ei varmaan ole tarpeen huomauttaa, että jään kannalta tällaiset lämpötilat eivät ole varsinaisesti ideaaleja.

Kun kaksi Suomen Curlingliiton mediaedustajaa, Tuomas Vuori ja Katja Kiiskinen, saapuivat paikalle lauantaina muutaman mutkan jälkeen (= älä koskaan lennä stand by-lennoilla Kanadaan) viimein Monctoniin, heitä oli odottamassa helle sekä Curlingliiton mediaryhmän kolmas edustaja - hallitsevan Suomenmestarijoukkueen kapteeni Tomi Rantamäki kameroineen.

Katja Kiiskinen kirjoitteli kisaviikon ajan itse curlingkilpailun ympärillä tapahtuvista asioista Canadian Curling Newsin legendaariseen blogiin ja alkupäivien lämpötilat tarjosivatkin mainiota bloggailumateriaalia kirvoittaen muutamia vertauskuvia Karibian auringosta ja New Orleansin karnevaaleista. Tuomas Vuori kantoi päävastuun siitä, että Suomen pelien käännekohdat sekä pelaajien kommentit peleistä välittyivät myös koti-Suomessa kannustavien nähtäväksi.

Rantamäki oli paikalla vastaamassa kuvamateriaalista ja hakemassa tuntumaa joukkueisiin ja heidän pelityyliinsä joulukuun 2009 EM-kisoja silmällä pitäen. Helle oli paikalla Monctonin asukkaiden iloksi ja jääntekijöiden kauhuksi. Lauantain lämpötilat hallin sisällä olivat parhaimmillaan (ja pahimmillaan) +25, jonka vuoksi jäätä jouduttiin pitämään -19 asteisena jotta pelaajat eivät päätyisi heiluttelemaan harjojaan vesilammikossa.

Ensimmäiset pelit jäiden armoilla

Suomi kohtasi ensimmäisessä ottelussaan Jiri Snitilin luotsaaman Tsekin joukkueen ja hankalista oloista huolimatta Suomi hoiti ensimmäisestä pelistä kunniakkaasti voiton kotiin. Molemmat joukkueet pelasivat kohtalaisen varovaisesti ja peli kulkikin tasaisissa merkeissä viimeisiin kiviin, ja jopa jatkopäähän asti. Jatkopäästä Kiiskisen joukkue nappasi kaksi pistettä viimeisen kiven turvin ja vei ottelun nimiinsä luvuin 8-6.

Kierrosten välissä kisojen pääjääntekijä Hans Wuthrich tiimeineen pörräsi ympäriinsä maantiekiitäjän tavoin tehdessään parhaansa, jotta jää saataisiin pysymään pelikunnossa. Heidän epäonnekseen Kanada avasi turnauksensa lauantain viimeisellä iltakierroksella, mikä tietysti houkutteli paikalle lähes täyden katsomon. Jääryhmän yrityksistä huolimatta jää kärsi korkeista ilman lämpötiloista ja pelin jälkeen Suomen pelaajan kuultiinkin tokaisevan: "Anna mulle ¤#%¤# lapio, ni kyllä mä harjaan!".

Suomi kohtasi illan pelissä Thomas Ulsrudin kipparoiman kivenkovan Norjan joukkueen ja loppulukemat kirjattiinkin selvästi Norjalle. Selkeistä lukemista huolimatta Suomella oli pelin aikana muutamia hyviä paikkoja pisteiden tekoon, mutta viimeinen terä jäi uupumaan. Yleisön läheisyydessä sijainnut reunarata kärsi erityisesti korkeista lämpötiloista ja sai myös kapteeni Ulsrudin pyörittelemään päätään. Näissä trooppisissa oloissa kanssapelaajia ilahdutti sekä huvitti Suomen kolmosheittäjä Teemu Salon haluttomuus luopua pipostaan.

Tunnelma viilenee - sekä jäällä että hallissa

Sunnuntai toi helpotusta sekä jääntekijöille että pelaajille. Yön aikana viilentynyt sää sekä halliin kattoon tökityt reiät olivat laskeneet hallin lämpötilan jo alle +20 asteen. Vähitellen päästiin siis palaamaan lähes normaaliin jäänhoitorutiiniin ja pelaajatkin joutuivat kantamaan vähemmän huolta jääolosuhteista.

Jään aiheuttamien hankaluuksien vähentyessä Suomen joukkueen suoritusten hienoinen epätasaisuus korostui tulevissa peleissä. Toisen päivän ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Tanskan kokenut joukkue. Suomen hapuilusta huolimatta peli pysyi tasaisena yllättävän pitkään, mutta Tanska vei lopulta ottelun luvuin 7-5. Seuraavassa pelissä Suomi kohtasi lopulta maailmanmestaruudenkin voittaneen David Murdochin Skotlannin joukkueen ja paljon tasaisemmista otteista huolimatta Skotlannin ajoittain lähes täydellinen peli ei jättänyt Suomelle mahdollisuuksia ottelun voittamiseen. Kiiskinen tiivisti pelin ongelmat ottelun jälkeen: "Kyllä tällaisia joukkueita vastaan pitää onnistua kahdeksan heittoa joka päässä, mikäli haluaa ottaa enemmän pisteitä kuin sen yhden aina vikalla. Skotlanti onnistui tosi hyvin aina purkamaan tilanteet, joissa onnistuttiin luomaan painetta".

Maanantaina toisessa pelissä Japania vastaan samat ongelmat jatkuivat. Vaikka joukkue esittikin selkeästi viikon parasta ja tasaisinta peliään, ottelu kaatui kuitenkin lopulta siihen, että ne tärkeimmät onnistumiset oikeaan aikaan jäivät puuttumaan. Mediapenkiltä katsottuna näytti siltä, että alkuturneen tasaiset ottelut, joiden voittaminen olisi ollut terävällä pelillä omissa käsissä, jättivät joukkueeseen jälkeensä. Tiistaina joukkueen tunnelma vaikutti ahdistuneelta ja harjanvarressa näkyi turhaa puristamista, koska alun tappiot tarkoittivat pakkovoittoja loppuviikon peleissä, vaikka vastustajat tuntuivat kovenevan peli peliltä. Tiistaipäivä kokonaisuudessaan vaikuttikin olevan jonkinlainen käännekohta turnauksessa. Suomi kärsi selkeän tappion sekä Saksalle että Ranskalle, koska jälleen ajoittain tasaiset heitot ja hyvä pelin rakentelu kaatuivat jossain vaiheessa peliä katastrofiheittoon, johon vastustajat yleensä vielä vastasivat täydellisellä onnistumisella.

Jääolot oli tiistaihin mennessä saatu jo arvokisakuntoon, vaikka halli olikin koko viikon tavallista lämpöisempi. Tähän luonnollisesti vaikuttivat myös ne muutama tuhatta katsojaa, jotka istuivat katsomossa joka kierroksella. Piippuhyllyllä selostaneet kanadalaisen nettipalvelu CurlTV:n pojat saivat nauttia helteistä koko viikon ja vetivätkin turnauksen läpi erilaisissa, toinen toistansa värikkäämmissä boksereissa ja shortseissa. Tiistaista eteenpäin vauhti kiihtyi myös kanadalaisen olutmerkin Keith's Alexanderin sponsoroimassa Keith's Patch'ssa, joka tarjosi korkeatasoista livesoitantaa ja jos jonkinlaista kisailua koko viikon ajan. Tiistaina saapui paikalle myös YLE:n reportteri Peter Sjöblom kuvaajansa kera raportoidakseen Suomen poikien loppuviikon otteluista.

Olympiapaikka katkolla

Keskiviikko oli merkittävä päivä Suomen olympiahaaveita ajatellen. Peliaikataulu ei tarjonnut apuja tässä suhteessa, sillä vastaan asettui heti aamusta lähes voittamattoman oloinen Kevin Martinin luotsaama Kanadan joukkue. Kanada hallitsikin ottelua alusta alkaen ja oli ottanut ottelun nimiinsä käytännössä jo viidennen pään tauolle mentäessä. Tämän vuoksi illan USA-ottelu muuttui ratkaisevaksi olympiapaikkaa ajatellen. Jos Suomi voittaisi, mahdollisuus olympiapaikkaan säilyisi. Tappio tarkoittaisi olympiahaaveen hautaamista. John Shusterin komentama USA oli ollut Suomen tapaan hieman ailahteleva läpi turnauksen, mutta oli kuitenkin onnistunut keräämään muutaman voiton viikon ajalta. Peli kulki tasaisissa merkeissä viimeiseen päähän asti ja Suomi ylsi suorituksissaan Japani-pelin tasolle, mutta viimeisessä päässä USA ratkaisi ottelun itselleen luvuin 6-5. Tätä myötä karkasi myös Suomen mahdollisuus edustaa Vancouverin 2010 olympialaisissa.

Torstain pelit Kiinaa ja Sveitsiä vastaan toivat jäälle fiilikseltään vapautuneen Suomen joukkueen. Meininki jäällä oli rennon letkeä, mutta se ei valitettavasti tuonut kaivattua johdonmukaisuutta pelisuorituksiin. Myös torstain peleistä kirjattiin Suomelle tappiot, vaikka Kiiskinen väläyttelikin mainioita henkilökohtaisia suorituksia viimeisillä kivillään, ja onnistui pitämään Suomen mukana molemmissa peleissä varsin pitkään

Summa summarum

Kapteeni Kalle Kiiskinen pohti turnauksessa kohdattuja ongelmia sekä Suomen curlingin tilannetta yleisesti monelta kantilta viimeisen pelin jälkeen. Näiden yksittäisten MM-kisojen suurimmaksi ongelmaksi nousi heittovarmuus. Se ei riittänyt muiden maiden parhaita joukkueita vastaan, sillä taso on noussut kauttaaltaan vuosi vuodelta. Myös Kiina ja Japani ovat kehittyneet joka osa-alueella niin paljon, että niiltäkään joukkueilta ei ole enää "helppoja" voittoja saatavissa. Samaan hengenvetoon on sanottava, että jos joukkueen heittovarmuus olisi ollut samaa luokkaa kuin joulukuun EM-kisoissa, niin Kiiskisenkin mukaan "liput Vancouveriin Suomelle olisi hommattu". Valitettavasti joukkue ei onnistunut löytämään parasta teräänsä oikeaan aikaan ja tällä kertaa se maksoi Suomelle olympiapaikan. Syitä ailahtelevaan pelisuoritukseen on vaikea eritellä. Harjoituksen puutteesta joukkuetta ei suinkaan voi syyttää ja kisoja edeltänyt leiri Amherstissa tarjosi myös mahdollisuuden saada nopeat ja nostavat jääolot haltuun. Suomen curlingin yleistilanteen Kiiskinen kiteytti seuraavasti: "Jos tulevaisuutta katsotaan, niin ei tämä Suomen kannalta hyvältä näytä. Halleja, harrastajia ja huippujoukkueita kaivattaisiin Suomeen lisää, muuten me pudotaan tästä junasta pois."

Tähän on helppo kisoja seuranneenakin yhtyä. Jokaisen kisoihin osallistuneen maan ammattimaista peli- ja valmennusotetta seuratessa oli mahdotonta olla huomaamatta kuinka paljon taktista ja teknistä tietotaitoa Suomesta puuttuu. Sitä löytyy vain harvoilta paljon panostaneilta, kansainvälisesti kokeneilta pelaajilta ja tämän tiedon jakaminen harrastajien tai edes nykyisten edustusjoukkueiden keskuuteen ei voi jäädä vain heidän harteilleen.

Odotusten, paineiden ja lajin julkisuudenkin kasvaessa myös henkisen puolen valmennukselle tulisi antaa sille kuuluva arvo - korokkeilla seisovien joukkueiden taustajoukoista löytyy poikkeuksetta fysioterapeutin lisäksi mentaalivalmentaja, joka on ehdottoman tärkeä etenkin silloin kun hankala alku turnauksessa haastaa joukkueen pelaajien itseluottamusta. Tällainen asiantuntija olisi mahdollista palkata myös curlingin ulkopuolelta, sillä myös muissa lajeissa valmentanut henkilö ymmärtää urheilijaan yleisesti kohdistuvat paineet ja odotukset. Henkilökohtaisesti näkisin, että tällainen apukeino olisi ainakin kokeilemisen ja panostuksen arvoinen myös suomalaisessa curlingissa, sillä teknisen harjoittelun tai osaamisen puutteeseen ei tämänkään edustusjoukkueen suoritus kaatunut.