Mestaruus tuli pyytämättä ja yllättäen

Katso myös:

Näin tapahtui myös vuonna 1992. Joukkueemme oli hajonnut pari viikkoa ennen SM-kisoja. Kaikkien yllätykseksi voitimme kisat. Finaalin aikana ymmärsin, että voitamme ja ehdin miettiä, mitä sanon paikallislehden toimittajalle. "Voittomme salaisuus oli tasapainoinen ruokavalio ja onnistunut peruskuntokausi". Tuo vitsi päätyi lehden sivulle.

Tällä kaudella mestaruus tuli yhtä yllättäen, mutta aavistin sen jo ennen viimeistä viikonloppua, joten voittopuheen miettimiseen oli aikaa viisi viikkoa. Pitkän puheen tosin kuulivat Vierumäen huonon äänentoiston ja ravintolamekkalan vuoksi vain muutamat lähimpänä istuneet.

Mikä oli voittomme salaisuus? Joukkueemme runko; Jermu, Timo ja minä olemme pelanneet yhdessä jo monta vuotta. Matkan varrella on opittu olemaan läsnä pelissä. Kun mukaan saatiin vielä hyvähenkinen Lauri, oli sopiva pelitunnelma saavutettu. Teknisesti emme ole kovin hyvä joukkue, mutta henkisesti tällä kaudella erittäin vahva. Kauden päätavoite oli voittaa ylimääräinen karsinta entisten joukkuekavereiden muodostamaa uutta joukkuetta vastaan. Voitto tuli ja sen jälkeen jokainen voitto oli vain plussaa.

Harjoittelimme koko kauden keskimäärin kerran viikossa. Se ei ole paljon, mutta siinäkin saimme parannettua heittovarmuuttamme sen verran, että sillä pärjää Suomessa. Onnistumisprosentit eivät ole kovin korkeat, mutta ratkaisevassa paikassa olemme onnistuneet melkein aina. Pelivarmuuttamme kuvaavaa on se, että voitimme jokaisen ylemmän loppusarjan pelin, vaikka jouduimme todella tiukkoihin tilanteisiin. Vastustajalla oli viimeinen kivi yhteensä 26 päässä. Niistä vastustaja sai vain viisi kertaa kaksi pistettä, joutui ottamaan yhden pisteen 13 kertaa ja antoi meidän varastaa kahdeksan kertaa. Vastaavasti meillä oli viimeinen kivi 25 kertaa, joista yhdeksän kertaa saimme vähintään kaksi pistettä ja meiltä onnistuttiin varastamaan vain neljä kertaa.

Joukkueemme kohtaa uuden haasteen, kun pääsemme mittaamaan tasomme Euroopan huippumaita vastaan ensi syksynä. Kansainväliset pelit olivat 90-luvulla vielä amatöörien puuhastelua. Olympiastatuksen myötä taso on noussut ja saamme vastaamme vähintään puoliammattilaisia. Nykyosaamisellamme emme voi menestyä EM-kisojen A-sarjassa. Käynnistimmekin joukkuepalaverissamme EM09-projektin, jonka tarkoituksena on nostaa joukkueen pelitasoa kahdeksassa kuukaudessa niin paljon kuin se kunkin elämäntilanteessa on mahdollista.

Projektin ensimmäinen vaihe on se, että matkustan MM-kisoihin tutustumaan pelin nykytasoon ja opiskelemaan taktiikkaa ja muita peliin liittyviä asioita. Sen jälkeen laadimme toimenpideohjelman, johon liittyy joukkueen ulkopuolisia asiantuntijoita sekä lajin sisältä että ulkopuolelta. Keskustelut kokeneiden maajoukkuepelaajien kanssa on jo aloitettu. Heidän kokemustensa ja vinkkiensä kuuleminen auttaa keskittymään oikeisiin asioihin. Kahdeksan kuukautta on kovin lyhyt aika muuttua harrastelijaporukasta maajoukkueeksi.

Palaan vielä tuohon karsintaan. Oli melko lähellä, että en syksyllä lopettanut pelaamista kokonaan. Usko ja taidot olivat koetuksella ennen kuin kausi alkoikaan. Olen aikaisempinakin vuosina joutunut pohtimaan jatkamistani, koska joukkueen kokoaminen on välillä ollut tuskallisen vaikeata. Mikä on saanut jatkamaan vaikeuksista huolimatta?

Kiitos siitä kuuluu teille kaikille. Teidän kanssanne olen saanut viettää monta rikasta hetkeä jo 23 kauden ajan. Tästä curlingperheestä en ole malttanut luopua ja pelit jatkuvat yhä!