Kiinalainen juttu eli Harbinin talviuniversiadit 2009

Curling oli lajina mukana nyt neljättä kertaa talviuniversiadien ohjelmassa ja tällä kertaa mukana oli myös ensimmäistä kertaa Suomen joukkue. Kisat järjestettiin koillis-Kiinassa, idyllisessä viiden miljoonan asukkaan kylässä nimeltä Harbin. Paikka kisoihin oli ansaittu hieman takaportin kautta, sillä kisoihin paikkoja jakavan Maailman curlingliiton rankingjärjestelmän mukaan Suomi majaili sijalla 14 ja kisoihin kelpuutettiin vain 10 maata. Lopulta muutaman poisjäännin ansiosta paikka saatiin Suomelle ja kisoihin lähti henkisesti hyvinkääläistynyt viisikko kipparinaan olympiamitalisti Jani Sullanmaa. Janin lisäksi joukkueeseen kuuluivat useita junioriedustuksia keränneet Jere Sullanmaa, Leo Mäkelä sekä Riku Harjula. Ensikertalaisena suomipaidan päälleen puki ykkösheittäjä Toni Sepperi.

Curlingjoukkueen lisäksi maatamme edustamaan näihin opiskelijoiden olympialaisiin lähti noin 60 urheilijan vahvuinen delegaatio, johon kuului naisten jääkiekkojoukkue, muodostelmaluistelujoukkue, kourallinen yksittäisiä taitoluistelijoita sekä nippu eri lumilautakisoihin osallistuneita atleetteja. Urheilijoiden tukena reissussa mukana matkustivat Opiskelijoiden Liikuntaliiton edustajat, lääkäri sekä kaksi hierojaa.

Kiinalaisia ja muita ilotulitteita

Reissuun lähdettiin helmikuun puolivälissä ja lentokenttien viihtyisyyteen tykästynyt joukkueemme päätti viettää hieman ylimääräistä aikaa hangaarien varjossa istuskellen. Onneksi aikataulu ei kisojen suhteen ollut kiireinen ja perille päästiin kuitenkin hyvissä ajoin. Ensimmäinen ihmetyksen kohde osui kohdalle jo Pekingin lentokentällä, sillä kisoja varten oli urheilijoiden tueksi (?) värvätty peräti kymmenen tuhatta vapaaehtoista eri tehtäviin aina seinäruusuvilkuttelijoista joukkueiden tulkeiksi ja oppaiksi sekä turvatarkastajista keittiöapulaisiksi asti. Ja osa heistä oli siis eksynyt vilkuttelemaan jo Pekingin kentälle saakka. Seuraava ihmetys iski laskeuduttuamme Harbiniin ja Jeren pakattua bermudasortsinsa takaisin matkalaukkuun - pakkasta paikanpäällä oli tuolloin yli 20 astetta, mitä paikalliset kyllä kovasti pahoittelivat ilmeisen lämpimään ilmastoon tottuneille suomalaisille talviurheilijoille.

Itse kisakylä oli lopulta positiivinen yllätys oikeasti lämpimine huoneineen ja suihkuineen. Kiitosta keräsivät myös huoneisiin juuri ennen kisoja asennetut vessanpöntöt - paikalliset kun normaalisti tyytyivät vaan poraamaan reiän lattiaansa alakerran naapurin harmiksi. Kisakylänä toimi Heilongjiangin yliopiston kampus, josta kyllä löytyi kaikki tarvittava pesuloista nettikahvilaan ja uima-altaasta matkamuistomyymälään. Stressaavin asia oli varmasti turvatarkastusten psykedeelinen määrä, sillä kaikkialle kuljettaessa oli mentävä turvatarkastuksen (tai useamman) läpi tiukkailmeisten sotilaiden nenien ohitse. Muuten kisakylässä hommat toimivat moitteetta, riisiä ja uppopaistettua-mitä-tahansa tarjoiltiin liki kellon ympäri ja jokaisen nurkan takana seisoi kasa vapaaehtoisia tervehtimässä urheilijoita.
Hotellikuolemastakaan ei tarvinnut ennen kisojen alkua huolehtia, sillä päivät oli täytetty onnistuneesti mitä mielenkiintoisemmilla kissanristiäisillä. Curlingin perinteisten team-meetingien, omien avajaisten ja jopa avajaisbanketin lisäksi ohjelmassa oli muun muassa juhlallinen lipunnosto kisakylässä ja itse universiadien avajaiset. Suuria väkimassoja liikuteltaessa oli luonnollisesti tärkeää olla joka paikassa valmiina odottamassa tunteja ennen itse ohjelman alkua. Onneksi paikalliset eivät kokeneet puheiden pitämistä millään tavoin tärkeäksi, joten juhlat olivat... yhtä juhlaa. Vanha viisaus kertoo yhden tupakan lyhentävän elämää muutaman minuutin, mutta yksi kiinalainen puhe lyhensi sitä varmuudella useamman tunnin. Ilotulitukset kuuluvat Kiinan kulttuuriin ja olivathan ne hienoja sekä ennen kaikkea ylimitoitettuja. Huhun mukaan kiinalaiset ahdistuvat ilman ilotulituksia. Ennen kisoja pääsimme kuitenkin harjoittelemaan kisaradoilla kahtena eri päivänä, mikä onneksi piti keskittymisen itse asiassa.

Oli siellä myös curlingia

Itse kisat pääsivät alkamaan muutaman päivän odottelun jälkeen ja jäät olivat pääasiassa loistavassa kunnossa Scott Hendersonin vastatessa teknisestä puolesta. Kivisarjat olivat samasta sorvista Torinossa käytettyjen sarjojen kanssa, mutta ilmeisesti ne jäljelle jääneet poisheitetyt kappaleet, sillä kivistä löytyi paikoin yllättävänkin isoja eroja. Ilman valmentajaa reissannut joukkueemme joutui tässä antamaan muille maille hieman turhaa tasoitusta, sillä pitkien pelipäivien jälkeen kivitestailut jäivät pienellä porukalla hyvin vähiin. Samassa asiassa näkyi myös muihin joukkueisiin verrattuna tiimimme kokemattomuus, jossa onneksemme saimme hyvin apua Puolan naisten joukkueen valmentajana kisoissa toimineelta Markku Uusipaavalniemeltä. Siitä suuri kiitos Markulle.

Matsien pääkohtaiset tulokset jokainen halukas pystyy lukemaan kisasivustolta, joten tyydyn hieman lyhyempään ja tiiviimpään pohdintaan otteluiden tuloksista. Avausottelumme oli heti kovaksi tiedettyä Norjan joukkuetta vastaan, jossa pelasivat esimerkiksi miesten EM-hopeaa pari kuukautta aiemmin voittaneet Thomas Lövold sekä Christoffer Svae. Osin alun hermoilun ja reisilleen menneen ensimmäisen pään vuoksi loppu peli oli meiltä riskillä väkisin hyökkäämistä, joka osui nopeasti omaan nilkkaan. Seuraava ottelu Sveitsiä vastaan sujui jo selkeästi paremmin ja tasaisemmissa merkeissä, mutta potku ei riittänyt aivan loppuun asti.
Kolmanteen otteluun kokoonpanoa hieman muutettiin Leon tullessa Tonin paikalle ykkösheittäjäksi ja Rikun vaihtuessa kolmosheittäjäksi Jeren tilalle. Kiviin ja jäähän päästiin paremmin sisälle eikä Japanin kiri jatkunut enää jatkopäässä, vaan tuloksena oli maukas avausvoitto. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä auki sijoituksen suhteen. Seuraavan päivän tappio ennakkosuosikki Ruotsillekaan ei pelin entisestään parantuessa pilannut vielä toiveita jopa unelmasta välieriin. Tuntuma ja hermot paranivat koko ajan, miksi siis syytä huoleen?

Pelillinen romahdus on jännä juttu ja iskee monesti täysin puun takaa. Jenkkejä vastaan pelasimme seuraavana aamuna ns. pakkovoitosta jatkopelien suhteen ja olen edelleen sitä mieltä, että vastassamme oli kisojen heikoin joukkue. Toisin kävi. Ensimmäisestä päästä otimme jo perinteisesti isosti turpaan, eikä peli sen jälkeen oikein missään vaiheessa auennut meille. Jouduimme pelaamaan tappiotilanteessa jälleen tietoisella riskillä, eikä yhdysvaltalaisten vahvin puoli missään nimessä ollut poistopeli, joten pääsimme jopa rakentamaan tappioasemastamme huolimatta tilanteita. Kasetti ei vain ilmeisesti kestänyt ja homma laukesi käsiin pian tauon jälkeen vastustajien lopettaessa rimpuilumme viiden pisteen otolla. Jatkohaaveet alkoivat olla jo todella ohuen karvan varassa.

Isäntämaa suurena yllättäjänä

Samana iltana pelasimme vielä kisaisäntä Kiinaa vastaan. Puitteeltaan ottelu oli todella hieno; sunnuntai-ilta ja tupa täynnä 4500 kiinalaiskannattajan voimin. Vastassa Kiinan miesten maajoukkue, joka kanadalaisvalmentajansa opastuksessa asuu ja harjoittelee Kanadassa 300 päivää vuodessa. Oli täysin yhdentekevää oliko ammattilaisjoukkue oikeassa paikassa "opiskelijoiden olympialaisissa", sillä tapahtuma jäi todella mieleen, vaikka itse ottelussa olimme selkeitä vastaantulijoita. Kiina nousee curlingmaana kohisten, eikä meillä ollut asiaan valitettavasti ottelussa mitään sanomista.

Jatkomahdollisuuksien mentyä sekä Korea- että Britanniapeleissä loppui hieman ruuvi kesken. Peli rentoutui ja sitä kautta parani, mutta viimeistä vääntöä ei löytynyt. Kunnon lataus saatiin aikaan vasta viimeiseen peliin lajin mahtimaa Kanadaa vastaan. Toki tuohon otteluun lähdettiin sinänsä helpoista asemista - omat paineet olivat jo ohitse ja Kanada pelasi vielä pienestä saumasta tie-breakkeihin ja sitä kautta välieriin. Vapautunut peli toi tulosta ja meistä varmasti jokaisella oli selkeä halu pestä kasvoja nimenomaan voittamalla suuri ja mahtava Kanada. Itse ottelu kääntyi vähitellen Suomen hyväksi ja tällä kertaa hermot pitivät loppuun saakka. Näin urheilijan näkökulmasta täytyy myöntää, että oli huomattavasti hienompaa lopettaa turnaus omalta osaltamme komeaan voittoon ja pilata samalla Kanadalta jatkomahdollisuudet, kuin päättää kisat karmeaan tappioputkeen. Kaikesta huolimatta siis omat kisamme päättyivät hymyssä suin.

Curlingin osalta näiden talviuniversiadien suurin yllättäjä oli ehdottomasti isäntämaa Kiina. Miehissä heidän paukkunsa riittivät kolmannelle sijalle, joka varmasti osalle tuli yllätyksenä nimekkäästä ammattilaisjoukkueesta huolimatta. Naisten puolella Kiina onnistui vielä paremmin voittamalla Kanadan finaalissa ja ottamalla näin kultaa kotikisoissaan. Miehissä pieneksi yllätykseksi voitaneen laskea myös Korean neljäs sija, mutta kultaa voittanut Ruotsi ja täpärästi jatkopäässä hopealle jäänyt Norja osattiin varmasti lukea turnauksen ennakkosuosikkeihin heti nimilistojen julkistamisen jälkeen. Naisten puolella pronssia vei Venäjä kokeneella joukkueellaan.

Yksi suomalainen vastaa 260:tä kiinalaista

Muissa lajeissa näkyneitä järjestelyongelmia ei curlingin puolella nähty, vaan tapahtumat kulkivat kauniisti ajallaan. Yksi suurista syistä tähän oli se, että turnauksen järjestelyistä vastasi käytännössä täysin Maailman curlingliitto paikallisten sijaan. Tämä on tylysti sanottu, mutta valitettavan totta. Yksi suurimmista kulttuurieroista nimittäin löytyi asioiden organisoinnista; niin pitkään kun kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, kaikki menee hyvin ja tiukkaan kontrolliin pohjautuen. Sen sijaan jonkin pienenkin ongelman ilmaantuessa tai yhden asian muuttuessa suunnitelmista poikkeavaksi kaatuu koko korttitalo ilman, että sitä kukaan osaa korjata. Suunnitelmien muuttuessa paikalle vaadittiin aina kymmenittäin paikallisia ihmettelemään, eikä korjaavia ns. "pelimiesliikkeitä" ollut kenelläkään ilmeisesti kykyä tehdä. Väkimassoja on totuttu käsittelemään tiukalla kontrollilla ja tämä toki pääosin estikin minkäänlaisien ongelmien syntymisen - hyvä niin. Onneksi siis ongelmatilanteita tuli eteen harvoin ja niistäkin selvisi, kunhan ymmärsi puhua suoraan WCF:n organisaatiolle kisajärjestäjien sijaan. Avuliaisuuteen tätä päättämättömyyttä ei saa sekoittaa, sillä paikalliset olivat todella ystävällisiä, iloisia ja avuliaita urheilijoita kohtaan. Toisin sanoen halua auttaa oli, mutta ei aina keinoja siihen.

Loputkin suuret kulttuurierot liittyivät aina pääasiassa valtaisaan väkimäärään. Jos yöllä oli teiden pinnalle tupruttanut hieman lunta oli aamulla teitä lakaisemassa luudilla varustetut kymmenpäiset paikalliset partiot. Kun työvoima on tuotantovälineitä (tässä tapauksessa lumiauroja) edullisempaa niin lienee luonnollista siihen panostaa. Ja jos vapaaehtoisia on kisoissa kymmenkertainen määrä urheilijoihin nähden niin on luonnollista, että vessaankin löytyy jokaiselle oma taluttaja - talutettavan hämmentyneistä ja vaivaantuneista reaktioista huolimatta.

Myös julkisuuskuvaan liittyi vastaavanlainen tiukka kontrollinhalu. Kiinan kulttuurin oppiminen tuli suorittaa siihen varatussa toimistossa kisakylässä kaupungin vapaan kiertelyn sijaan. Toki osa tästä liittyy suoraan turvallisuuteenkin, aivan kuten vartioiden saattoringitkin kauppakeskuksessa vierailtaessa. Olo oli siis turvallinen kaikkialla, mutta "iso veli valvoo"-tunteelta oli hankala välttyä oikeastaan koko tapahtuman aikana.

Turismia Kiinan kielimuurilla

Talviuniversiadit olivat ensimmäinen monilajitapahtuma ja varmasti ainakin suurimmat kisat Jania lukuun ottamatta jokaiselle meistä tähänastisella urallamme. Oli sinänsä virkistävääkin päästä omien peliemme jo loputtua sivistämään itseämme niin taitoluistelua, jääkiekkoa kuin lumilautailuakin seuraamalla. Laajemmin ottaen kisat sujuivat Suomelta hienosti kahden hopea- ja kahden pronssimitalin ansiosta. Uskon myös oman lajimme esiintyneen edukseen niin paikallisten silmissä, kuin esimerkiksi muun Suomen joukkueen edessä. Monilajitapahtumassa curlingin ainutlaatuinen kulttuuri ja henki teki varmasti moneen vaikutuksen ja siitä on ihan oikeasti aihetta olla ylpeä!

Pelillisestä suorittamisestamme jäi paljon jossiteltavaa. Jos varakapteenin polvi leikataan viikkoa ennen kisoihin lähtöä ja "pakkokuntoutetaan" pikaisella aikataululla sekä kassillisella kipulääkkeitä pelikuntoon ja joukkueen kakkosheittäjä kärsii koko kisojen ajan mystisestä paikallisesta kuumeflunssasta, ei voida sanoa kaiken menneen putkeen. Kivien ja jäiden lukeminen antoi turhaa etua vastustajille osin johtuen joukkueen kokemattomuudesta ja osin oman delegaatiomme kapeudesta. Kokemattomuus (vastustajiin verrattuna) näkyi varmasti myös jännittämisenä ja sitä kautta puhtaasti pelillisinä heikkouksina. Jaettuun kahdeksanteen sijaan ei saa olla tyytyväinen, mutta toisaalta käteen jäi myös paljon kokemusta, opittua asiaa sekä hienoja onnistumisia. Tasaisuuden ja rutiinin puuttuessa tällä tasolla paukut eivät vain vielä riittäneet pidemmälle.

Kokonaisuutena tapahtuma oli joukkueellemme ainutkertainen ja unohtumaton. Pieniä vastoinkäymisiä ja kielitaidottomuutta lukuun ottamatta järjestelyt toimivat hienosti, enkä ihmetellyt kuultuani palattuani Suomeen, että Kiinaan ja nimenomaan Harbiniin aiotaan hakea talviolympialaisia 2018. Kuka siis tietää, vaikka joku joukkueestamme pääsisi vielä palaamaan samaan asuntolaan, tervehtimään päivittäin samoja satoja liikaa hymyileviä ovivahteja ja kulkemaan samojen miljoonien turvatarkastusten lävitse?

Jälkikäteen mainittua: lennolla takaisin Suomeen Finnair osoitti todella hyvää huumorintajua tarjoamalla lounaalla kahden viikon Kiinassa oleskelun jälkeen - yllätys yllätys - riisiä ja kanaa.
Sie sie.