Harjauksen saloja – Näkemyksiä ja kokemuksia harjamiehen hommista...

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Jari Laukkanen
Kuvat
-

Jokainen curlingjoukkue joutuu pelin aikana harjaamaan, toisinaan enemmän toisinaan vähemmän. Kovin moni joukkue ei kuitenkaan harjoittele harjaamista, jota siis tarvitaan jokaisessa pelissä. Pitäisikö siitä vetää johtopäätös, että harjaaminen osataan niin hyvin ettei tarvitse harjoitella, vai eikö sillä sitten ole niin kauheasti väliä, miten se tehdään.  

Jokainen tosissaan pelannut on varmasti törmännyt tilanteisiin, joissa paremmalla harjaamisella olisi saatu parempi tulos aikaiseksi. Joskus kivi jää lyhyeksi, joskus kivi nouseekin enemmän kuin pitäisi. Joskus harjataan väärään aikaan, joskus liian paljon. Joskus tuntuu siltä, että koko harjauksesta ei ole ollut mitään hyötyä. Seuraavassa yritän valottaa erilaisia asioita, jotka vaikuttavat harjaamiseen ja sen onnistumiseen joukkueen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

Tehokkuus

Meille on kerrottu, että tehokkuus harjauksessa on mahdollisimman kovan jäätä kohti saadun voiman sekä mahdollisimman nopean edestakaisen harjanliikkeen yhteisvaikutus jään pintaan. Näin varmasti onkin, mutta miten se saadaan aikaan? Monella harjan liikkuminen edestakaisin kärsii liiasta painamisesta, esim. harjanvarsi reittä vasten. Ts. painetaan niin alhaisella otteella harjasta, että harjan liike on hidasta. Näin ei saavuteta maksimia tehossa, koska liike on hidasta. Kuten ei myöskään parasta tehoa saada heiluttamalla harjaa vimmattua vauhtia edestakaisin painamisen kustannuksella. Miten siis saadaan paras teho irti?

Ote ja tekniikka

Joskus näkee pelaajia, joilla ote harjasta voi olla alakädessä rystynen eteenpäin, koska ilmeisesti ajattelevat sillä tavoin voitavan painaa paremmin jäätä vasten. Oikea ote on tietysti ns. jääkiekkomailaote, jolloin alakäden ote on samanlainen kuin lätkämailasta tartuttaessa, alakäden rystynen alaspäin ja yläkäden rystynen ylös/eteenpäin. Näin voi samalla painaa ja liikuttaa harjaa edestakaisin hallitusti, mutta nopeasti. Oikea ote harjasta on varren yläosasta, jolloin saa vartalon painon mukaan harjaukseen. Jokainen voi kokeilla tavallisella vaa'alla otetta alhaalta ja verrata sitä otteeseen, jossa vartalo on pystyasennossa harjan yläosassa. Paina siis harjalla vaakaa harjausotteella ja katso kilolukema molemmilla tavoilla tai eri otteita vertailemalla. Kokeile miten vaikuttaa harjan varren kulma jään suhteen. Pystyssä suorana vai vaakatasossa? Veikkaan, että lukema vaa'assa kasvaa, mitä ylempää otat kiinni ja mitä pystymmässä harjan varsi on jään suhteen. Kokeilkaa! Kuitenkin yläotteella pystyy saamaan tiuhemman liikkeen harjaan kuin alaotteella. Kokeilemalla löytyy se sopiva ote ja tekniikka sekä vartalon asento. Yhtenä tekniikkaan liittyvänä osatekijänä on kyky harjata mahdollisimman läheltä kiveä kolhimatta sitä tai kaverin harjaa. Siinäkin riittää mietittävää kaikille harjaajille.

Voima

Tekniikan lisäksi tehokkuuteen vaikuttavat myös tietysti voimat. Mitä vahvemmat kädet, jalat ja keskivartalon lihakset, sitä kovemmin pystyy painamaan. Lisäksi asiaan vaikuttaa tietysti yleinen kunto (=hapenotto), sillä hyväkuntoinen jaksaa painaa monta matsia peräkkäin paremmin eikä hyydy pelien lopussa niin helposti kuin huonokuntoinen. Tämä puoli on jokaisen helppo laittaa kuntoon: salille ja lenkille vaan jokainen!

Jalkojen toiminta

Harjatessa on tärkeää käyttää jalkojaan hyvin. Jaloista tuetaan liike sellaiseksi, että ylävartalon ja harjan on helppo toimia oikeassa paikassa, siis kiven kulkupolulla. Jotkut harjaavat siten, että potkivat pitokengällä vauhtia ja liukuvat liukukengällä kiven vieressä. Toiset käyttävät kalossia liukukengässä. Liukumalla on helppo liikkua kiven vauhdissa mukana, kalossi taas antaa tukea harjattaessa ja harjaa painettaessa jäätä vasten. Itse suosin kalossia, sillä uskon sen avulla pystyttävän painamaan kovempaa sekä liikkumaan kaikissa olosuhteissa (huurut, uusi jää jne.) paremmin kuin liukumalla. Toki molemmin tavoin painaminen onnistuu, mutta kalossin käyttö mahdollistaa mielestäni paremmin harjaamisen molemmilta puolilta, joka on myös arvokas taito.

Harjaaminen eri puolilta

Moni harjaaja on tottunut tai opetellut harjaamisen vain toiselta puolelta. Hyvin mahdollista on se, että joskus täytyy esim. pakosta siirtyä toiselle puolelle harjaamaan, koska samalla puolella olevat harjaajat eivät "mahdu" yhtä aikaa hyvin kiven eteen tai he kolhivat toisiaan potkiessaan eteenpäin. Samalla puolella harjaaminen vaikeuttaa myös harjojen sijaintia kiven kulkureitillä, ellei sitä ole harjoiteltu. Tällöin yksittäisen harjaajan kyky harjata molemmilta puolilta muuttuu arvokkaaksi. Lisäksi kun harjaajat ovat eri puolilla, he molemmat saavat esteettömän näkökentän pesään, mikä on tärkeätä arvioitaessa matkaa ja kiven vauhtia.

Arviointi

Olen tässä kirjoituksessa mietiskellyt harjaukseen vaikuttavia tekijöitä monen lauseen verran, mutta nyt vasta pääsen harjaamisen tärkeimpään osa-alueeseen harjaajan kannalta eli arviointiin. Suurimmat virheet harjauksessa johtuvat siitä, että arvioidaan kiven vauhti väärin. Luullaan voiman riittävän haluttuun paikkaan tai ei osata ajoissa kertoa kipparille, että vauhtia on liikaa. Kaikki nämä johtuvat pelkästään siitä, että kyky arvioida kiven vauhtia on puutteellinen. Miten monta kertaa harjaus aloitetaan liian myöhään ja kivi jää pikkuisen vajaaksi? Monta kertaa pelissä. Miten monta kertaa harjataan liikaa ja kivi liukuukin liian pitkälle? Monta kertaa pelissä. Ei auta uusi harja eikä uudet kengät eikä kellotuksetkaan näissä mokissa. On aivan sama, paljonko penkistä nousee ja kuinka kovaa harjaa painaa jäähän, jos ei osaa ollenkaan arvioida etäisyyttä ja vauhtia.

Miten sitten arviointikykyä voi parantaa? Toisilla kyky on parempi luonnostaan, toisten tarvitsee harjoitella enemmän. Yksinkertainen lääke on toistojen tekeminen. Mitä enemmän pelaat ja harjaat kiviä, sitä enemmän silmä tottuu arvioimaan. Mitä enemmän toistoja samalla nopeudella (=samanlaisella luistolla), sitä paremmin vauhti tulee hanskaan. Aina kun kippari tai toinen pelaaja heittää määristä, voit harjata kiven nännille tai ainakin kulkea vieressä ja miettiä koko ajan, mihin kivi tulee pysähtymään. Kannattaa käyttää myös kelloa apuna harjoituksessa, jotta osaa konkretisoida luiston itselleen. Toisin sanoen millaista vauhtia on kuljettava 24 s. määriksessä kiven vierellä jne.

Harjakomennot

Monesti harjaaminen on kiinni myös kipparin harjakomennoista. Nekin voivat onnistua tai epäonnistua. Muistan kuulleeni joskus arvokisoissa huudon "Täysii likat, täysii, irti, irti!" No joskus komennot ovat selkeämpiä kuin tuo em. esimerkki, mutta aina selkeät komennotkaan eivät auta. Harjataan liian myöhään ja kivi nousee liiaksi. Tai ennakoidaan kiven nousevan enemmän ja harjataan liikaa eikä kivi nousekaan tarpeeksi hyvään osumaan. Usein huippujoukkueissa työnjako harjaamisessa tehdään niin, että kippari hoitaa suunnan ja harjamiehet taas vauhdin. Tässä on etuna se, että kippari voi asettua alas pesässä nähdäkseen kiven kulkusuunnan parhaalla mahdollisella tavalla. Alhaalla ollessaan kipparin on vaikea hahmottaa syvyyssuunnassa kiven etäisyyttä ja näin ollen sen vauhtia. Tämän vuoksi harjaajien on syytä viestiä kipparille selkeästi ja jatkuvasti, minne saakka kivi on menossa. Näin kippari voi tehdä ratkaisuja suunnan suhteen eli kuinka paljon kiveä pitää harjata esim. haluttuun osumaan.

Paras tapa harjaamisen ohjaamiseen on siis mielestäni vastuun jakaminen: kipparille suunta ja harjamiehille vauhti. Suomessa tosin näkee pääsääntöisesti harjaajien harjaavan ainoastaan kipparin komennoista. Tämä tarkoittaa sitä, että kippari joutuu ratkaisemaan sekä suunnan suhteen vaadittavan harjauksen että voiman suhteen tarvittavan harjauksen. Jos seisoo mahdollisimman pystyssä, näkee voiman paremmin, mutta silloin suunnan havaitseminen taas on epätarkkaa. Silloinhan tietysti kaikki vastuu on kipparilla, jolloin harjamiehet voivat pelin jälkeen rauhassa syytellä vääristä harjakomennoista kipparia. Itse ei tarvitse ottaa vastuuta mistään ... Mielestäni harjamiehen homman mielekkäin ja haastavin puoli on juuri arvioinnin onnistumisessa. Kuinka monta kertaa sitä uran aikana on tokaissutkaan kiven tullessa liian pitkälle: "Mä olin ihan varma, että se ei jaksa millään pesään asti ja sen takia oli pakko painaa ...". Ja sitten vaan kaikki harjoittelemaan!

Välineet

Välineillä on myös merkitystä, mutta ei kuitenkaan hirveän paljon kokonaisuuden kannalta. Millainen harja sitten on hyvä? Makuasioita varmasti, jos puhutaan eri merkeistä. Itselläni on kokemusta monenlaisista harjoista ja omaan käteen parhaalta tuntuu pehmeä, synteettinen harja, joka on kiinteästi oikeassa kulmassa kiven suhteen sekä 10-tuuman päällä varustettu. Itse koen kulmaharjan mahdollistavan mahdollisimman lähelle kiveä pääsyn sekä 10-tuumaisen harjanpään takaavan sen, että harja on koko ajan kiven kulkupolulla. Pehmeä synteettinen pää antaa mielestäni parhaan tuntuman painamiseen ts. näkee ja tuntee, kun harja litistyy painamisesta. Synteettinen harja on myös mielestäni paras tehoiltaan, silloin kun harjataan normaaleissa halliolosuhteissa. Peblin kulumisesta voi myöskin todeta harjaamisen tehokkuudesta jotakin. Jos taas jäällä on poikkeuksellisen paljon huurua tai kosteutta, silloin taas vanha kunnon karvaharja tuntuu toimivan parhaiten. Tästäkin on jonkin verran kokemusta. Tärkeintä välineessä on kuitenkin oma tuntuma: millä on mukava harjata, se on paras. Välineet eivät varmasti ratkaise peliä, mutta ne voivat helpottaa pelaamista ja tehdä siitä nautittavampaa.  

Kommentit